Päivitykset tahtovat unohtua...

...Monestakin syystä. Meillä on pyritty kerhoilemaan kolmesti viikossa. Viikonloput menevät hujauksessa.

Metellä eskari sujuu mukavasti, kohta sekin päättyy. Uusia asioita on oppinut ja lukeminen alkaa hiljalleen sujumaan. Mette täytti tammikuussa 7-vuotta ja aika on kyllä mennyt todella nopeaa. Vastahan hän oli pieni tyttö ja koulutie alkaa syksyllä. Kyllä siinä haikeus tuli, kun ilmoitin hänet kouluun. Eilen neiti kävi elämänsä ensimmäistä kertaa virpomassa. Oikealla olevassa kuvassa Mette mitali kaulassa hiihto-suorituksen jälkeen.

Talvi on mennyt todella nopeaan. Eilen oli ihanan keväistä, yöllä oli tullu lunta n. 15cm. Eli tuli sittenkin se takatalvi. Toivottavasti sulavat todella nopeasti pois.

Anni on kehittynyt huimasti distojen poiston jälkeen. Sanoja, sanatavuja tulee mukavasti ja käy reippaasti potalla. Kävelee tukia pitkin, mutta oli ihan odotettavissa, että kävely ilman tukea venähtää pidemmälle. Ilman tukea opettelee seisomaan. Joten kyllä kävely vielä tulee varmasti josssain kohti ajankohtaiseksi. Nyt kävelyharjoitteluihin tulee kuitenkin pieni tauko, kun 11.4. olemme taas leikkauksessa. Puolivuottahan meni jo edellisestä. Tämä oli kyllä odotettavissa. Mutta tuli silti yllättäen miten nopeasti leikkaus on, sillä vielä kolmisen viikkoa sitten ei kukaan osannut sanoa koska mennään leikkaukseen.

Nyt yrittävät takaraivoa muovata pyöreemmäksi.

Kovasti on Annikin kasvanut. Enää ei ole talossa pientä vauvaa, vaan tytöt, joilla molemmilla on oma tahto, jotka osaavat myös kinastella keskenään milloin mistäkin, ei niinkään äidin huomiosta. Ihan ei taidot ole normaalin 1v3kk ikäisen t asolla, mutta kovasti kiritään kiinni. Ryömimään Anni oppi ennen vuoden vaihdetta ja se on paras keino päästä siskon perään...

Kaikesta huolimatta meillä asuu oikein iloisia, aurinkoisia tyttöjä. Anni on onneksi vielä niin pieni, ettei ymmärrä leikkauksista juurikaan.

Jospa sitä yrittäisi ryhdistäytyä  blogin päivityksessä.

Mette lähdössä virpomaan

.

Vauvantuoksuista arkea

Vauva on ehkä vähän väärä sana kuvaamaan arkea. Tuntuu, että aika on vaan juossut todella kovaa vauhtia. Vastahan pieni oli käärö isänsä sylissä kun tulivat osastolle. Nyt jo liikkuvaa sorttia oleva pieni ihminen. Aamulla on aivan toisin päin pinnasängyssä mihin ollaan jätetty tai sitten ei jumppamatollakaan pysy pitkään paikoillaan, vaan hilaa itsensä takapuolta nostamalla ja jalkoja apuna käyttäen joko matolta pois tai toiseen laitaan. 

Arki on edelleen helppoa, Anni nukkuu 10-12 tunnin yöunet kertaakaan heräämättä. Lisäksi nukkuu päivisin 3-5 tuntia putkeen, aamulla ja illalla pienet torkut. Tämä päivä ollut poikkeuksien poikkeus, kun neidille nousi kuume. Kroppa muuten normaalilämpöinen, paitsi pää. Otsa/korva-kuumemittarilla mitattuna lämpö sahasi 38-39 asteen väliä. Isi lähti sitten Panadolia apteekista hakemaan, Pronaxenia kun ei alle 1-vuotiaalle voi antaa lääkärin kertoman mukaan. Kummasti helpotti pienen oloa.

On vaikea sanoa mitenkä sauman kiinniolo vaikuttaa juuri tuolla lämmön sahaamisella, Annilla on kyllä ollut pään lämpötila aina hivenen korkeampi kuin muun kropan. Kipua ei pitäisi olla, mutta mistä sitä varmana tiedetään, ellei hän sitä itkullaan ilmaise? Vaikka Anni on meidän suvussa viides (tarkoitan isäni sisarusparven lapsissa) jokainen omalla tavallaan on omanlaisensa. Diagnoosi jokseenkin kuitenkin sama. Aika näyttää ja lasta seuramallahan saa parhaimman tiedon kivuista. Vielä ei ole suurempia ollut. Tämänpäiväinen ensimmäinen.

Pieni kuumepotilas nukkuu alakerran sohvalla

 

Fysioterapiassa on Annin kanssa käyty myös. Täällä neuvolan terveydenhoitaja antoi ajan mukisematta, tarjosi ensin ja antoi luvan kieltäytyä, mutten nähnyt asiassa mitään pahaa. Päinvastoin. Normaalia pään jumppaamista vielä ja kääntymisen tukemista. Sekä käsien tuomista eteen. Annille jumppahetket on nautintoja. Jumppamatto osoittautui hintansa arvoiseksi  (75e), Tiny Love:n Kick & Discover on ollut kyllä oivallinen ja Anni tykkää varsinkin tuosta potkupaneelista, kun saa itse ääntä kuuluviin.

Ei meillä arjessa näy pienen erityislapsen kanssa eläminen. Mutta ihmissuhteissa se näkyy. Annin kummien valinta ei tosin ollut vaikeaa. Ihmisiä oli kyllä tulossa kummiksi varsinkin raskausaikana, vielä kun kaiken piti olla hyvin ja piti tulla terve vauva, jota moni uumoili pojaksi. Mutta mitä siitä sukupuolesta? En voi kiistää etteikö satuttaisi kun omasta lähipiiristä löytyy niitä, jotka kääntävät selän kun eivät voi hyväksyä "erilaista" lasta elämäänsä. Kuinka heidän omat lapsensa eivät saa nähdä erilaisuutta eivätkä elämän kurjaa puolta. Kaikki ei kuitenkaan mene aina omien käsikirjoitusten, toiveiden ja hiljaisten huokausten mukaan. Monen on vaikea ymmärtää ettei meillä oltukaan pettyneitä kun ei tullut sitä poikaa. "Tyttöhän teillä jo oli!" No niin on. Mutta mitä väliä? Meille tärkeintä oli saada Anni elävänä syliin ja elävänä saada sylissä pysymään. Poika kylläkin mitä suurella todennäköisyydellä olisi välttynyt leikkauksilta. Miksi Anni ei saisi olla yhtä rakas ja tärkeä? No jotkut ovat vain niin pinnallisia. Pitkään olen kirjoittanut ylös niitä lauseita mitä Annin kanssa kohdattu. Osa ihan lääkäritason ihmisiltä:

- " olisitko tehnyt abortin jos olisit tiennyt etukäteen?"



- " miks ette antaneet sitä pois, koska ihmissuhteenne tulee kärsimään?",


- " mä en voi sietää jos ihminen ei oo terve fyysisesti!",


- " Tuleekohan tuosta ihmistä koskaan?",


- " miltäköhän tuokin tulee aikuisena näyttämään?",


- " ei mun lapset saa huomata että tuolla tytöllä on jotain vikaa!",


- " kumman syytä tuo vauvan epämuodostuma on?",


- " miten tolla voi olla nätit kasvonpiirteet vaikka on vammainen?"


- " saattepahan kelan vammaistukea, vaikkette sitä ehkä tarviisi!"


- " Mun lasten ei tarvii nähdä ettei kaikki oo normaaleja!"


- " Mä en käsitä miks sä et tehnyt lapsivesipunktiota?"


- " Miks et mennyt 4d-ultraan?"


- " Tuo pää on ihan epäsymmetrinen" (no otsa vaan lytyssä, voi johtua perätilastakin ja otsa ulkoneva, muuten symmetrinen)


- " Miksi edes halusit lisää lapsia, kun sinulla on yksi terve ja riski saada vammainen on iso?" (no ei se kyllä iso oo...)


- "mä en tiedä mitä tekisin jos tietäisin että odotan sairasta lasta, eihän siitä oo elämään meidän elämän mukaan" (mun oma henkilökohtainen mileipiteeni on, että vanhemmat sopeutuu elämään vauvan ja lasten elämää ei lapset vanhempien elämää)

- " Jos tuo menehtyy leikkaukseen, niin ehkei se suru sit oo niin suuri, kun ei oo terve".


Olen kuitenkin kasannut itseni vahvaksi asian kanssa, etten näytä näille ihmisille sanojen satuttavan. Nämä ihmiset jäävät hyvin nopeasti omaan arvoonsa. Ei meidän kanssa tarvitse olla tekemisissä jos vaikea hyväksyä ihmistä sellaisena kuin hän on.

Annin kanssa ei olla jääty neljän seinän sisälle, ollaan kuljettu kerhoissa, matkustettu junalla, käyty syömässä/kahvilla ulkona, ostoksilla, tavattu niitä todellisia ystäviä... En minä peitä lapsen päätä junassa hatun alle, kyllä pystyn hatun ottamaan pois päästä. Pari ihmistä on kysynyt suoraan miksi pää on oudon näköinen ja olen rehellisesti asian sanonut. Moni kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota Annin valloittavaan hymyyn. On siinä työmatkalaisilla ihmettelemistä kun toinen hymyilee koko suun leveydeltä aamulla ennen kuutta junassa autuaan tietämättömänä tutkimuspäivästä.  Eräs ihminen taannoin kommentoi minulle noita ihmisten sanoja "Ajattele Maarit noi ilkeet kommentit sillä tavalla, että niiden laukoja on vaan kateellinen koska hän itse ei olisi kestänyt vastaavaa tilannetta vaan tehnyt abortin, antanut lapsen pois tms. Ajattele ne kehuina; sä oot paljon vahvempi ku moni muu ja palkintona siitä sulla on ihana Anni joka antaa paljon iloa elämään.Sano ilkeilijöille hymyillen "kiitos kannustuksesta" ja toivota voimia rankkaan arkeen, koska heillä on varmaan paljon rankempaa ihan terveiden lapsiensakin kanssa johtuen omista henkisistä heikkouksistaan."


Eräs ihminen (raskaana viimeisimmillään) eräässä äitipiirissä kertoi, mitenkä jokainen ihminen pitäisi pystyä ajattelemaan Luojan luomistyön uniikkikappallena. Mutta samaan hengenvetoon sanoi, ettei voisi pitää lasta jos lapsella ei olisikaan kaikki kunnossa. Aivan ristiriitaiset lauseet minusta. Muistutin häntä, ettei synnytyskään ole täysin riskitön. Meni aivan hiljaiseksi, eikä pystynyt sanomaan enää mitään sen jälkeen. Todellisuus on kuitenkin, etten voi olla kuin ylpeä molemmista tytöistä, viis Annin pienistä valuvirheistä.

Kasvukäyrällä Anni kulkee tasaseen omaa käyräänsä, nolla käyrän alapuolella. Huomenna päästään päivittämään taas pituutta ja painoa. Kehityksessä on myös pysynyt hyvin mukana. Selältä vatsalleen ei vielä käänny, mutta vielä on aikaa sekin oppia. Vatsallaan ollessaan yrittää ryömiä eteenpäin, mutta pitkälti ei onnistu, ihan hieman kuitenkin saa itseään hilattua.

Syksyllä leikkauksen lisäksi arki muuttuu muutenkin; Esikoinen on ilmoitettu eskariin ja kunta tarjoaa onneksi taksikyydin, kun 3km/suunta päiväkodille, ja täysin mahdoton lähteä minun kävellen viemään eskariin juuri kun Anni leikkauksesta toipumassa. Kävelyä tulisi itselleni 12km/pv. Tammikuussa sitten katsottava josko neiti pystyisi kulkemaan itse bussilla. Bussikyytikin olisi ollut mahdollista, mutta vielä kyllä syksyllä liian pieni siihen, vaikka veisinkin omalle bussipysäkille (matkaa n. 1km/suunta) ja olisin siellä vastassa, mutta hänen tulisi osata jäädä eskarin pysäkillä itse pois... Hieman arveluttaa. Joten sinänsä asiat menee aina parhainpäin.

Tietokoneella pelaaminen on mukavaa... Ja opettaa kärsivällisyyttä.

Tällaista arkea täällä, arjen pieniä ja välillä suurempiakin iloja.

Miten tämä aika rientääkään näin?

Viimeisin päivitykseni koski rakenneultraa. Kesä meni totaalisessa blogipäivityspimennossa. Monestakin syystä.

Mutta raskaus alkaa olemaan jo helppoa. Sitä tässä vain ajattelee paljonkin kuinka elämä taas muuttuu, kun juuri sopeutunut uudelle paikkakunnalle, Pirpana aloittaa seurakunnan kerhossa kahdesti viikossa, äitiysloman alkuun on enää reilu kuukausi, äitiyspakkausta odotellessa. Tosin on tämä ihanaakin aikaa. Sitä sitten näkee taas uuden elämän ihmettä ja kuitenkin tässä on kaikki lähes valmiina vauvan syntymää varten.

Eilen käytiin Leimailutaivaassa Pirpanan kanssa ja meillä oli ainakin tosi mukavaa. Ei edes tuhlattu paljoa, silti saadaan kiittää meidän Prinssiä. Äiti-tytär laatuaikaa mieleisen harrastuksen parissa ja saipahan shoppailla siinä samalla. Alla Pirpana värittää Villakeijun myyntipöydällä akvarellitusseilla Magnolian heppa-leimakuvaa.

Tänään oli tarkoitus suunnata Hyvinkäälle hautausmaalle. Isä olisi täyttänyt 60-vuotta. Neiti oli meillä tänään niin känkkäränkkä koko aamun, että oli parempi jättää väliin koko homma. Harmittaa, mutta tiedän, ettei isä olisi ajatellut asiaa huonona. Sen sijaan on poltettu eilisillasta asti isän kuvan vierellä kynttilää.

Rakenneultrassa käyty

Kävin rakenneultrassa tänään Jorvissa. Menin viimeisenä mahdollisena päivänä, moenstakin syystä. Raivostutti viimeksi sen kätilön vihjailut, että Papulla voisi olla jotain vialla. Meillä on suvussa hyppinyt monet perinnölliset geenit sukupolvien yli. Mistä minä tiedän mitä kaikkea vielä voisi tulla? Ja ei se olisi muuttanut päätöstäni mihinkään suuntaan. Eilen oikeastaan vasta puhuttiin mitä perinnöllistä on kenties Pasin suvussa. Jostakin luin keskustelua, jos olisi äiti tiennyt isän geenit, olisiko halunnut/toivonut lasta hänen kanssaan. Mitä meidän lapsemme todennäköisesti saa? Punaiset hiukset? Aika suurella todennäköisyydellä. Meillä on molemmilla ollut pienenä punertava tukka. Anoppivainaan suvussa naiset ovat olleet lyhytikäisiä. Pasin täti taitaa viedä kohta ennätyksiä, kun on 70:n luokkaa. Anopin suvusta voi myös periytyä oikean käden pikkurillin koukku-asento, samaten kun meidän suvusta väljä 3. ja 4. sormen väli, tämä on ainakin itselläni.

Lisäksi suvussamme on ollut kallonaukileet kiinni syntymähetkellä (tytöillä), tämä on jo todettavissa ultraäänitutkimuksissa. Edellyttää leikkausta hyvinkin pian syntymän jälkeen n. 4-8kk:n iässä. Sekä mahdollisesti myöhemminkin. Pirpanalla huomattiin heti ultrassa, että ovat auki, samaten oli tänään "oikein kauniit aukileet" kätilön mielestä. Lisäksi oman isänäidin suvussa on ollut monenmoista, mistä ei ole edes kovinkaan tarkkaa tietoa, mutta en edelleenkään ollut lähdössä perinnöllisyyslääketieteenlaitokselle/yksikköön tutkimuksiin, kun ei mitään poikkeavaa löytynyt. Ja kumpaako se sitten olisi, jos sieltä jotain löytyisi, enemmän tuskaa tulevasta vaiko valmistautumista? Toki täytyy tänään vielä kuunnella, mitä Pasi sanoo, mutten näillä eväillä tuskinpa ollaan sen suurempiin tutkimuksiin menossa. Ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä otettiin verikoe, jossa seulottiin downin syndroomaa, tulos oli normaali. Niskapoimuturvotskin oli paljon pienempi kun Pirpanalla.

Ei tässä elämässä anneta enempää kuin jaksamme kantaa. Vaikka välillä tuntuu, että saisi jo riittää.

Äitiysloman aloitan varhennettuna 25.10.2010. Syy tässä on myös se, että saamme isäkuukauden paremmin sopimaan Pasin työkuvioihin. Lisäksi ei "liianrikkaanmiehenavovaimona" oikein voi jäädä odottamaan sitä ensimmäistä kuuluisaa äitiyspäivärahaa. Ja kun tuo äitiysloman aloittaminen varhennettuna ei taas lyhennä sieltä loppupäästä paljoa.

Pirpana kertoi äsken puhuneen taivaaseen; Jospa pappa voisi tulla hetkeksi takaisin. Siksi aikaa, kun Pappa vain jaksaisi, ja saisi sitten taas mennä takaisin. Voi tuota pientä.

Magnoliahaaste # 11 ja kuraleikkejä

Osallistuin ensimmäistä kertaa Magnolia-hasteeseen. Värittelin kuvaa, jonka sain vaihdossa, Kiitos Viipula, ulkona, kun Pirpana leikki pihalla kuralätäkössä. Teksti tilattu Stempkelleriltä.



Tällainen kortista sitten tuli.

Nyt tuli tauon paikka.

Viikonloppuna ihmettelin kun alkoi kalliota tulemaan esiin lumen alta. Prinssi siteen siihen totesi, että kallion päällä talo osittain onkin. Tuli sitten mieleen aiheeseen sopiva laulu. Monta sovitusta näköjään tehty asiasta.

Meni hermot ihmisiin, postiin ja VR:ään

On mennyt hermot totaalisesti tuohon lähimpään Postin/Itellan postilaatikkoon.  Tyhjennetään miten sattuu jne... No minä olen TYHMÄNÄ siihen jättänyt postia, jotka olen Huuto.netissä tehtyjen kauppojen perusteella myynyt. Muistutetaan tässä siitä, että en lähetä mitään tositettakaan vastaan, ennen kuin raha näkyy tililläni.

Oli nyt yksi tapaus jonka suoritus näkyi minulla keskiviikkona, lähetti kyllä viestin, että on sen maksanut, mutta en silti lähetä sen perusteella, kuten äsken totesin. Torstain postiin (aamulla tyhjennetään laatikko klo 8) ei ehtinyt, illalla kun tilin katson, niin en todellakaan lähde kymmenen aikaan kävelemään postilaatikolle. En jotenkin tohdi jättää nukkuvaa lasta ja Prinssiä kahden, vaikkei kävellen mene kuin vajaa 20 minuuttia, enkä laita kyllä Prinssiäkään kävelemään.

Voisin tietysti viedä keskustaan, jos olisi muutakin asiaa, mutten yhden kirjeen takia lähde, varsinkaan kun postin arvo on alle junalippujen (2x matkakortin arvo kaupungin sisäinen 1,70=3,40e, en osta kautta, koska ei käydä päivittäin keskustassa). Nyt kun leimasin ei olekaan heti perjantaina vastaanottajalla niin... No laittakoot neutraalia, voihan siihen aina vastata sitten. Leimasin on nyt kuitenkin onnellisena menossa.

Mutta suurempi murhe on se, että tuon postilaatikon tyhjennys ei toimi! Kaikki huuto.netin kohteet eivät ole mennyt perille, nekään mitkä olen jättänyt ennen pääsiäistä. Täytyy tässä viikonloppuna tehdä katoamisilmoituksia sitten enemmänkin. Että ottaa päähän. Ei ole mennyt sellaisetkaan mitkä laitoin tiistaina ja keskiviikkona (tiistaina laitoin keskustan postista). Lähtee viikonloppuna hyvin äkäistä palautetta!

Tänään vein sitten Espoon Selloon postia, katsotaan löytääkö sekään edes perille.

No ei tuo ole ainut, toisaalta ymmärrän, mutta ihmiset eivät aina muista, että eri pankkien välillä kun maksaa, voi viipyä ennen kuin raha on perillä kolmekin päivää. (Varsinkin Nordea-Sampo väli on tosi hidas!) 


Tänään junassa menomatkalla sitten Pirpana oli tosi innoissaan, kun lähdettiin erästä valmiiksi naarmuista Barbie-dvd:tä vaihtamaan. Junassa sitten pari naista totesi kovaan ääneen: Voisi tuo tyttökin pitää turpansa kiinni eikä koko ajan puhua. No ensinäkin oli pitkästä aikaa pidempi junamatka (27min jos kulkee aikataulun mukaan, eikä myöhässä). En reagoinut siihen, varmasti olisi tullut noottia, mikäli olisi itkenyt, eikä nyt kovinkaan kovaäänisesti puhunut. Ja kello oli kuitenkin jo kymmenen aamulla, eikä suinkaan enää työmatkalaisia. Jotenkin pisti niin vihaksi, että kerrankin kun meillä oli ollut hyvä aamu, niin sitten joku tuollainen viitsii kommentoida lapsen normaalia puhumista, ei häntä häirinnyt se, että vähän kauempana eräs henkilö puhui kovaäänisesti puhelimeen. 


Levyn vaihto onnistui, vaikka kyllä ne vähän motkottikin, että onko nyt varmasti ollut sellainen. Uusi jumittaa vielä pahemmin; 10 minuutin välein tasasesti. Vika on ilmeisesti yleisempikin. Ei kokeiltu alakerran Blue-ray soittimella kuitenkaan vielä, että onko vika tuossa soittimessa (joka kyllä pyörittää kaikki muut ehjät oikein loistavasti). Ensin sanottiin Jumbosta, että pitää mennä sinne vaihtamaan! julkisilla maksaa yhtä paljon, kuin uusi! Selloon lupasin mennä heti kun on muutakin asiaa. Matka puolet halvempi. 


Kotiin tullessa oli sitten turvalaitevian vuoksi jäänyt yksi u-juna välistä. Mutta ei siitä kuulutuksia tullut, ainoastaan Helsinkiin päin olevista junista tuli, että ovat myöhässä. Taululla vaihteli E-, S-, ja U-juna. Jouduin toteamaan Pirpanalle, että juna on vain myöhässä, mutta huomasi itsekin, että tunnukset vaihtuivat. Yksi E-juna kulki 53 minuutin aikana ohi. Mutten silläkään viitsinyt lähteä, kun haluaisin mieluummin matkustaa yhdellä junalla. S-juna vaihtui sitten U-junaksi ja junassa tuli kyllä kuulutukset ja moneen kertaan. Junaa odotellessa eräs mieshenkilö sitten kyllästyi Pirpanan kyselyihin (no joo kysyi kyllä varmasti 10 minuutin välein, ellei jopa 5:n minuutin välein välillä). Toki kaikkien hermoja riisti se epätietoisuus. Mutta onko siitä sitten valittamista lapselle? Lapsi siihen viimeisenä on syyllinen. Juna tuli kuitenkin ja päästiin kotiin. 


JÄkäti jäkäti jäk taas. Takaraivoon taas on särkenyt myös koko päivän. Että odotan Taavan vempainkurssia, pääsee vähän nollaamaan :) Toivottavasti. 


Viikonloppuna teen muutaman kortin, kun Serkku teki tilaustyön.

Äidin tuska, Pirpanan riemu

Pirpana lähti juuri mummin mukaan yöksi. Harva lapsi sitä pääsee edes vanhempien työpaikalle, saati yöksi. Vielä harvempi lapsenlapsi pääsee isovanhemman työpaikalle yöksi :)

Huomenna matkaa isänsä kanssa viikoksi mökille, jonnekin Tampereen kupeeseen. Vähän on outo olo, kun ensimmäisen kerran en tiedä tarkalleen missä lapseni on. Tuli mieleen sitten vanha työkaveri mikä jäi eläkkeelle... Niin ison avun sain taistelussani.

Luotan siihen, että Pirpana kuitenkin soittaa ja monta kertaa, tahto oli ainakin kova. Puhui kyllä, ettei isi anna soittaa, vaikka haluaisi. Tämän taas kiistää isä. Ihme ja kumma, ei olla riidelty, sanamuodot ovat vähän vaihtuneet. Ehkä havahtui avoliiton myötä, että mulla on tuki ja turva takana ja uhoamisella ei pitkälle pääse. Toki olen käyttänyt kovia aseita, kun hyökätään päälle.

Nyt sitten yritetään sopeutua Prinssin kanssa yli viikon kestävään kahdenoloon. Prinssillä on lomaa pääsiäiseen asti. Tämä on tavallaan avoliiton kunnollinen koetus. Eilen just puhuttiin, että ei oo kahteen kuukauteen tullut mitään uutta pintaan toisesta. Ei siis valittamista. Ehkä on unenlaatu Prinssillä muuttunut, kyllä se havahtuu, kun Pirpana kömpii meidän viereen, mutta sellaistahan se on kaikilla alkuun.

Huomenna on jännä päivä. Lähdetään Jumboon kahdestaan. Käydään myös Sinellissä. Hmm. Ilmankos hän sinne lähti niin mielellään; Minä istun tyytyväisenä omassa nurkkauksessani kutakuinkin hiljaa... Miehet on ovelia.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Perjantaina riitti vauhtia. Tiedettiin, että Hyvinkäältä tulee Pirpanalle leikkikaveri. Aamu oli alkanut ihan normaalisti, kunnes neiti kävelee luokseni ja sanoo: Äiti, mä laitoin helmen nenääni. What!?!


Tälläinen on tapahtunut ennenkin, toissa vuoden kesällä ja silloin sen nyt vielä jotenkin ymmärsi. Muttei enää, varsinkin kun hänelle on luettu minun vanhaa kirjaa "Liisan hassu hernetemppu". Yritin sitä omin konstein saada, mutta ei. Huoh. Just silloin draamaa, kun vieraita on tulossa. Kirkkonummen yö-päivystys on Jorvissa, sekin vielä tähän hätään. Kello onneksi lähenteli jo kasia, joten päästiin keskustaan arvauskeskukseen. Prinssi tarjoutui viemään Jorviin, jos pakko. Tekee meidän eteen näköjään mitä vain.

Junalle juostiin ja justiinsa ehdittiin, vaikka pitikin muistuttaa monta kertaa, ettei juna odota. Ruuhka-aikana onneksi menee pari junaa tunnissa keskustaan päin. Päivystyksessä ei ollut jonoa - tai no oli, mutta me mentiin kaiken ohi. Pisteet Kirkkonummelle siitä. Hoitaja yritti ensin, muttei saanut, sitten tuli lääkäri, eikä hänkään saanut. Sitten puhuttiin jo yksityisestä korvalääkäristä. Siinä vaiheessa raavin päätäni. Ettei oo totta, eihän? Itseäni voin syyttää siitä, että ostin helmet, joista pystyi tekemään kaulanauhan. Neiti kuitenkin keksi, että ovat hyviä hedelmiä, vihanneksia ja mausteita nuken ruoassa. En kuitenkaan lähtenyt yksityiselle heti vaan mentiin kotiin. Matkalla sitten kerroin parhaani mukaan, että kotona äiti ottaa helmet pois. Mekkalahan siitä tuli. Mutta taisi ymmärtää.

Juna lähti kotiin tietysti juuri kun oltiin aseman kohdalla. Kaupan kautta ja uusi yritys tunnin päästä. Tuotti tulosta.

Kotona valui sitte nenä ja niistettiin oikein kovaa. Sieltähän se helmi sitten tulla tupsahti itsekseen. Kaikki päättyi siten onnellisesti. Vieraat kävivät ja neiti nukahti ennen aikojaan. Väsy kun oli.


Lauantai olikin sitten omanlaisensa päivä. Yllätyin kuitenkin, että jos minä olen heikoimmillani saan Prinssiltä tukea... Eilen oli sama juttu, kun olo ei ollut mitenkään hehkeä, oma lämpötalous reistaili sekä päätä särki kamalasti. Vielä kun sais Pirpanalle opetettua, että joskus voi äitikin olla puolikuntoinen. Pari tuntia kun sai nukuttua koiranunta olo parani kummasti.

Eilen käytiin myös naapurin pihalla leikkimässä. Niillä oli hienot omarakenteiset kiipeilytelineet pihassa. Kyllä sitä kesää täällä odottelee, että pääsee laittamaan omaa pihaa :) Yöllä on taas satanut lunta, joten lumitöitäkin olisi. Talon vierustat pitäis myös kaivaa lumesta.

Muutat leimat, mitä tuli alkuaikoina ostettua olen myynyt. Mutta kun saa vanhoja pois, tekee mieli ostaa uusia, vai miten se nyt menikään. Niinpä tilasin vain yhden(!) eilen Paperinauhasta, ja tänään tuli viesti, että on toimitettu. Wow.  Nopeaa toimintaa. On taas postia odotettavissa. Samoilla postareilla olisi tietysti tullut toinenkin, mutten nyt ihan ahneeksi viitsinyt ryhtyä.

Hiljaisuus laskeutui eilen taloon

Piti eilen osallistua P*skarteluhaasteeseen, mutta en saanut kortista mieleistä, sitten jäi julkaisematta.

Yllätyin postia hakiessani. Postiläjä oli valtava.

Kela muisti minua peräti kolmella kirjeellä, vihdoinkin ovat lakkauttaneet yksityisen lastenhoidontuen. Kauanpa sitä piti odottaa. Huoh.

Huuto.netistä huusin Pirpanalle muutamia paitoja. Eilen tuli neljä, tänään yksi. Yksi on vielä tulematta. H&M:ltä ostin myös pari tunikaa.  110-116 cm paitoja ei ollutkaan kuin pari, ja 104cm alkaa olemaan napapaitoja.

Osasin jo odottaa Heinikasta postia. Tilasin tällaiset. Lisään kuvan myöhemmin, kun oon testannut.

Iso kiitos myös Tanjuskalle. Olen ihan sanaton. Huoh.

Pirpana lähti isälleen eilen puoli neljän aikaan. Sitten olikin hiljaista. Mutta kyllä sitä tulikin jo ikävä. Illalla kuunneltiin sitten hiljaisuutta. Ihmettelin kun ei Pirpana soittanut illalla edes hyvää yötä, mutten viitsi taas minä soitella, koska tiedän miten isänsä siihen reagoi.

Ensi viikolla voi olla jo sitten vähän vaikeampaa. Pirpana on viikon pois. Siinä sitä sitten onkin miettimistä äidillä, mitenkä äiti pärjää. Kieltämättä vähän stressaa kun Pirpana puhui, ettei isillä ole hänelle leluja (isän mukaan niitä on 3 laatikkoa). Ehkä ne ei sitten ole sellaisia millä tykkää leikkiä. Ja minäkin olen sitten niin jääräpää, etten antaisi kotoa taas viedä pikkuosia sisältäviä leluja, koska jos jokin osa sitten jää isille, on viikon-kahden huuto mahdoton. Ja hyvin on lapselle taottu, että kotiin ei saa viedä isiltä edes kirjaa, niin ei halua sitten omiakaan leluja kotoa sinne viedä. Jahka neiti kotiutuu katsotaan mikä on ollut tilanne.

Iskä-viikkona lähtevät jonnekin Tampereen lähistölle mökille. Mukaan lähtee täti ja isomummi, varmasti on tiedossa mukava reissu. Tykkää niin kovin olla isomummin kanssa, ja varmasti isomummi tykkää myös. Ja jottei minun tarvisisi yksikseni kotona olla, osuu Prinssin lomaviikko siihen samaan. Olisi tietysti ollu mukava olla koko porukalla lomalla. Ajattelin sen kuitenkin itseni kannalta positiivisena; jos sais kuntoilun aloitettua ja lenkille kerran päivässä.

Lumivallien rinsessa valmiina loikkaan

ja sitten mentiin mukkelismakkelis

Lunta sataa, vaikka on maaliskuu

Voihan lunta sataa vaikka juhannuksenakin. mutta juuri kun ajattelin tuon  kevään tulevan.

Kela on vihdoinkin saanut päätettyä tammikuun asumistukeni. Oi että olin riemuissani tänään. Hakemus oli ensin Järvenpään toimistossa, vein lisäselvitykset Kirkkonummen toimistoon (lähimpänä) ja päätös tuli sitten Hyvinkään toimistosta. Hienoa pompotusta puolelta toiselle.

Minun piti moneen kertaan toimittaa heille selvitystä siitä, miksi olen muuttanut tammikuussa pois asunnosta, sekä 1,21 euron osingoista, jotka olen saanut Nordeasta, kummisetäni ostamista osakkeista, ollessani pikkuinen tytöntyllerö. Nyt sitten päätöksessä lukee "Ilmoittamanne omaisuus ei vaikuta asumistukenne määrään." Olivat nähneet  nuo vuoden 2008 verotuksesta. Ja sanon rehellisesti, että niitä on ollut joka vuosi, muttei kela ole niihin ennen puuttunut. Nyt sitten puututtiin. Viimeisempään kirjeeseen laitoin, että tuo 1,21 euro on tullut maksamaan niille ja minulle. Lisäksi kun hakemus oli vasta helmikuussa heillä käsittelyssä, jouduin vääntämään ruokakuntaa heille. Eivät ymmärtäneet, että avomieheni ei ole muuttanut Hyvinkäälle, vaan minä olen muuttanut Hyvinkäältä Kirkkonummelle. Tammikuussa ruokakuntamme  jäseniä oli tasan kaksi, helmikuussa (johon en edes hakenut asumistukea) on kolme. Tietysti tuloni on voinut tuon 1,21 euron vuoksi ylittää Kelan marginaalisen rajan, jonka vuoksi olisin saanut sitten vähemmän asumistukea. Jotenkin se vaan tuntuu niin hassulta höykytykseltä.

Eilen istuin koneen ääressä tekemässä jotain hyvin tärkeää. Ihmettelin kummaa pärinää mikä kuului. Ei ollu minun puhelimeni. Tuolla papereideni alla sitten oli tavallinen lankapuhelin. Muistin kyllä sen olemassaolon, mutta en sitten ollu siihen enempää reagoinut, lisäksi se oli mielestäni pois seinästä. Erehdyin. Siinä se nyt sitten soi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mietin että mitenkä vastata. Vastasin kuitenkin etu- ja sukunimellä. Hetken oli hiljaista. "Onko tämä x-tiellä?" Juu on. "No x-vaari täällä soittelee". Hahaa Appiukkohan se siellä. No ei siinä mitään, kiva oli rupatella. Kovasti toivoi meitä Kristiinankaupunkiin käymään. Kesällä on tarkoitus mennäkin. Tosin täytyy hänenkin tulla tänne päin tekemään vähän räystäsremonttia. Toissayönä tuli lumet toiselta puolelta taloa, ja totta kai piti vähän räystästä repiä sieltäkin puolelta.

Ennen appiukon soittoa olin käynyt Pirpanan kanssa Variston Sinellissä hakemassa Taavalta vihreän 12 " skräppikirjan. Tuli jotain ostettuakin, myönnän. Skräppikirjaan tulee kuvia isästä, tarinoita jne. Olin ajatellu, miten kiva olis omistaa isot kirjainstanssit cuttlebugiin. Mutten nyt halunnut sellaisia ostaa. Sinellissä sitten ratkaisin ongelman vanerisilla kirjaimilla ja numeroilla. Lisäksi Pirpana löysi ihan sattumalta hirvi-aiheisia nappeja. Pussissa oli kolme hirveä, sekä pari kuusta. Kuin luodut isälle. Mutta kyllä se riipasikin syvältä. Lisäksi löysin pari 12" paperia myös, jotka sopii projektiini. Näkyy hyvin vesi, mikä oli isälle tärkeä elementti.  Ensin ajattelin laittaa tuohon kaikki hautajaiskuvat, mutta sitten olisi vaatinut sivuja sen 20. Joten tuohon ei tule kuin muutama loppuun. Hautajaiskuviin sitten teen oman albumin, mihin mulla jo albumi onkin. Suomalaisesta sattui joskus matkaan n. 6" mustasivuinen albumi.

Pirpana näki matkalla Mäkkärin. Olin luvannut sinne viedä (mutten samalla viikolla, kun mummi oli käyttänyt). Mäkkärissä oli sitten leikkipaikka, missä halusi olla ennen lähtöä. Innostuin pohtimaan albumia enemmänkin. Tässä koevedos.

Hirvet ovat kuvassa vinossa, koska vasta kotona sahasin kanta-osat irti. Kirjaimet malaan vielä. Täytyy hakea vielä toinen nappi-pussi, tai sitten pelkkiä kuusia. Kannet on vihreästä bambu-paperista.

Variston Sinelli on Pirpanalle vaarallinen paikka kaikkien helmien vuoksi. Taava mainisti blogissaan ostaneensa 1,5 kg helmiä, kilohintaan 120e. Huh. Pirpanan mielestä ne helmet ja korukivet tms. olivat niiiiiiiin ihania. Ja ihaniksi saavat jäädäkin. 5-vuotias saa tyytyä 1,50 euroa maksavaan helmipussiin. Tiedän, olen luovuustappaja.

Onneksi olin ottanut rattaat mukaan, vaikka ei enää niitä käytetäkään kuin hyvin hyvin harvoin. Nuokin ovat sellaiset Brion ikivanhat avorattaat. Nyt oli kuitenkin loukannut jalkansa edellisenä päivänä käydessään mummin kanssa hampurilaisella ja ajattelin jos tulee kävelyä tai alkaa särkemään, niin päästään helpommin. Kotimatka alkoi sitten väsymyksellä ja bussissa nukahti päiväunille, mitä ei ollut tehnyt moneen päivään.

Harmittaa vaan ihan älyttömästi kun serkkupoika oli isän hautajaisia kuvaamassa. Kuvat olivat mustavalkoisia, mitkä saatiin ensin. Sanoi, että niitä saa myös värillisenä, mutta ei oo sitten vastannut minunkaan pyyntööni ollenkaan. Itse niitä ei saa värillisiksi muutettua. Lisäks oon pyytänyt vastausta onko äidistä kuvaa, kun on isän arkulla. Kukkienlaskukuvat alkavat vanhimmasta veljestäni. Lisäksi minusta ja Pirpnasta näkyy vaan selät kun ollaan kukkia laskemassa. No joo, on sentään ottanut kuvan kun lasken isän serkun kukkia. Mutta ei oo mulle sama asia. Kuvia hänellä on kuulemma yli 300, mutta ei niistä yli 200 kuvasta sitten oo tietoakaan. Että se siitä ammattikuvaajasta sanon minä. Sanoi vielä äidille tekevänsä albumin kuvista, mutta ei oo vielä kuulunut. Ja aikaa on kuitenkin jo kulunut pian 5kk. Vuosiko tässä pitää odottaa. Mustavalkoiset kuvat ovat toki juhlallisiakin, mutta pitääkö kaikkien olla? Itse otin onneksi muutaman värikuvan hautajaispäivän aamuna, kun tein isälle arkkulaitetta. Mutta se tilanne on erilainen. Tiesin tekeväni skräppikirjan, mikä sitten aikanaan jäisi Pirpanalle. Mutta jäin vähän odottamaan värikuvia. Mutta turhaan. Enää en edes viitsi odotella. Kohteliasta olisi vastata viestiini... Jossain vaiheessa mietin, että olisi sittenkin pitänyt kuvata ne itse, mutta en tiedä olisinko siihen pystynyt, ja olis mennyt niin paljon ohi. Ja jos kuvien luovutuksessa on rahasta kiinni, niin kertokoot hinnan.

Kaakaon tuhousta

Löysin kaapista rasian Fazerin tummaa kaakaota, jossa parasta-ennen päiväys on heinäkuussa. Eikä aikaakaan kun ajattelin alkaa tuhoamaan rasiaa. Olin viikonloppuna etsinyt paria kakkureseptiä ja löysin Ullan Unelman sivuilta Herra Hakkarainen-reseptin. Tein taannoin sillä reseptillä, mikä tuli vuoan mukana pari-kolme kakkua, muttei ne olleet niin mukavia. Pirpana ilmoittautui heti leipojaksi ja aika hyvin tekikin. 

Marianne Crush antoi ihan kivan säväyksen tuohon taikinaan. (Sitä sattui jostain kumman syystä olemaan kaapissa, oliskos juustokakkua varten. Mut kaikki hys hys Prinssille, että avattiin se jo, ostan huomenna uuden...) Nyt Hakkarainen paistuu uunissa. Katsotaan onnistuisiko tällä kertaa. En uskalla edes koemaistaa sitä, ennen iltaa. Siinä on kuitenkin riskinsä.

 

 

ja lopuksi: mihinköhän sitä itse kömpis nukkumaan? 
Oma puoliskoni sängystä on vallattu.
Tuossa vielä nukkuu hyvin kapeasti...
 Lopputulos: Nukkui omassa sängyssä kuitenkin koko yön.

Tarinatuokio(ko)?

Hanna kyseli edellisen kirjoitukseni kommentissa joko oon kihloissa/aviossa Prinssini kanssa. No en sentään. Pitkää ja romanttista tarinaa ei - ainakaan vielä ole julkaistavissa Prinssin ja meidän yhteisestä taipaleesta.

Lyhyesti sanottuna ollaan oltu sen verran hitaita - jos ajattelee nykytrendejä että...

Tarvittiin alkuun pari tapaamista, 7 viikon "miettimistauko", ts.Prinssin työpaikka, flunssat sun muut veti pidemmän korren aina, yksi Disneyn Ice Show, retki Naantalin Muumimaailmaan, tuhansia (no ei monia tuhansia, mutta kyllä tonni on täynnä) tekstiviestejä, muutama kymmenen puhelua ja palatsin valtaus, jotta ollaan tässä pisteessä.Niin ja treffattiinhan me monta monituisen kertaan.  Koti on Hyvinkäällä aika autio, ensi viikon perjantaina tulee muuttokuorma ja sitten enää loppusiivous.Katsotaan millainen sekametelisoppa saadaan aikaiseksi. Aika hyvin on tuo elo saman katon alla luonnistunut Prinssiltä tällaisen sottapytyn kanssa...

Ja lopuksi Pirpanan taidonnäyte luistelusta. Huomenna jos ei oo pakkasta tarkoitus olis taas mennä jäälle.

Äidin iso tyttö on jo viisi!

Eilen aloitin jo tekemään Pirpanalle 5-vuotiskakkua. Mietin onnistuukohan ollenkaan. Kyllä ennen on osattu tehdä kestäviä kodinkoneita. Käytössä oli Appiukkoni ja edesmenneen anoppini häälahjaksi saama sähkövatkain vuodelta 1961 :) Ja hyvin pelasi. Hyvin kakku kohosi.

Tänään sitten sain sen koristeltua, jotta olisi huomenna syömiskelpoista. ja lopputulos on;

Syntymäpäivänä herätessään neiti totesi "Tosi luovaa olla 5-vee!" 

Muutosten keskellä

Isä on saateltu haudan lepoon, surutyötä tehty hiljalleen. Joulu oli erilainen. Toisinaan tulee hillitön ikävä. Mun iskä. Silti isä, pappa ja appiukko jäi lähelle.

Työt kaupungin palveluksessa päättyi 31.12.2009. Vuosikymmenen vaihteessa alkoi minun ja Pirpanan elämässä mielenkiintoinen vaihe.Tammikuu vielä ollaan nykyisessä kodissa kirjoilla. 1.2.2010 ollaan jo sitten "maalla".
Pirpana saa oman huoneen ja pihan, jossa leikkiä. Paljon jää nykyiselle paikkakunnalla, mutta paljon odottaa uutta. Roskan määrä on ihan käsittämätön ollut.

Pakkaamisen yhteydessä on tajunnut, mitä kaikkea tuo koti piti sisällään. Jospa edessä olisi vähän seesteesempää. Pirpana ainakin odottaa innolla.

Tänään tein Pirpanalle 5-vuotiskakkupohjan. Maanantaina täyttää huikeat 5-vuotta. Äidin iso tyttö jo! Täytinkin sen. Huomenna olis tarkoitus kuorruttaa. Ullanunelmasta tilasin jälleen kakkukuvan.





Täytyy yrittää päivittää nyt ahkerammin. Tietokoneen rikkoutuminen kotona heikensi paljon kirjoittamista.

Ensimmäinen perheloma takana

Tehtiin viime viikonloppuna perhematka Naantaliin muumimaailmaan. Oli todella hieno reissu. Prinssimme sai pikaopetuksen muumeihin, eikä Pirpanakaan pahemmin tuntunut niitä pelkäävän. Noita oli ainut, jota vähän ujosteli. Täytyy todeta, että Pirinssi kyllä tulee Pirpanan kanssa todella hyvin toimeen. Ja luottamus pelaa minulla hänen arviointikykyynsä pienen kanssa.

Kuvia tuli kaikkiaan 280, mutta ei jaksa tänne ladata nyt enempää. Täytyy katsoa kun tilanne taas Papan kanssa helpottaa jos jaksais ja ehtis muutaman laittamaan..

Piiiiitkä tauko...

...Oon ollut todella laiska huoltamaan konetta, niinkään se ei olis rahakysymys, vaan motivaatio. Tässä nyt on pärjännyt ilmankin. Vaikka onhan se yksi sosiaalisten kanssakäymisten väline tänä päivänä. Mutta....

Kesäkuussa en näköjään kirjoittanut lainkaan. Se meni miten meni. Töitä on vielä vuoden loppuun ja sitten kaikki onkin vielä auki. Suuntia on monia.

Heinäkuu onkin sitten ollut aikamoista. Pirpanalla on vähän vaikeampaa, sanotaan ettei tapaamisista olisi kannattanut käräjöidä, kun eivät ne kuitenkaan toimi.

Mutta on Pirpana kehittynyt huimasti, oppi ajamaan kesäkuussa pyörällä (se vähän takelteli vielä viimekesänä), on oppinut kirjaimet lähestulkoon kaikki, osaa lukea pieniä sanoja. Ikää siis 4,5v! Kasvupyrähdyksenkin on ottanut.

Mutta onhan meillä ollut jotain hyvääkin. Prinssi on yhä meidän elämässä ja ehkä tiiviimmin kuin koskaan. Ainakin on tuossa ravannut meillä tiuhaan. Vaikkakin ovat olleen pikavisiittejä, mutta kuitenkin käynyt. Eikös se ole pääasia? Mutta hengissä ollaan ja hegissä meinataan pysyä.
Kamera pitäisi tulla mummolaan tyhjentämään, joten jospa sitten saisin aikaiseksi myös kuvia lisätä...

Sitä odotellessa; Tunnelmaa...

Hiljaisuutta

Tietokoneeni näytönohjain otti ja levisi, jotenka kone on mykkänä kotona. Onneksi kovalevy on ehjänä. Mutten halua edes arvailla paljonko sen näytönohjaimen korjaaminen tulee maksamaan. Edullisemmaksi tulee ilmeisesti ostaa uusi kone ja yrittää siirtää huollon kautta tiedostot sitten vanhalta koneelta. Ainakin luotettavammalta siis. Mutta mitä siis opin? en ikinä enää osta kannettavaa tietokonetta! Voihan olla että kone vielä "tokenee" mutta onhan se sammuillu jo pidemmän aikaa jotenka tuskimpa muu auttaa, kuin huolto.

Pirpanalla on taas pk:ssa yksi kiusanhenki. neiti 6-vee kiusaa Pirpanaa sen minkä ehtii. No sentään nyt siihen tilanteeseen puututtiin. Jäkättää sen minkä ehtii mitä minun pieni ei osaa. Ei hänen tarvitsekaan osata vielä 6-vuotiaan lailla kaikkea. Pahin oli kun oli "tuomitsemassa" kun sinä kuolet et pääse taivaaseen. Mitä tähän voin sanoa? Lapselleni koitin tietysti, ettei päiväkodissa kukaan tee sitä tuomiota. Kukin uskoo niin miten haluaa. Mutta ei lasten tarvitse moista kokea. Mutta kyllä se riipaisi äitinä...

Muuten menee tasaista arkea. Töissä keittelen huomenna kaupunginjohtajalle kahvit... paineet ovat korkealla. Ei liian laihaa muttei liian vahvaa. Pullat pitää osata siivuttaa juuri tasapaksuisiksi.

Asumistuen lakkautus

Tänään lakkasi asumistuki kokonaan. Kela oli tehnyt sittenkin hylkypäätöksen vaikka virkailijan mukaan olisin saanut n. 30e. Mutta takasinmaksettavaa tuli maaliskuun asumistuki 310 euroa. Mikä on ratkiriemukasta siis. Tuloraja ylittyy muutamalla kympillä.

Asianajajan maksut nousevat kans kun tulot nousi, päivähoidon hoitolisä tippuu roimasti... Mutta on se silti moninverroin mukavempaa "nauttia" palkasta kun miettiä kaikenmaailman tulorajoja yms.

No asianajajalle maksan ilomielin, päiväkotia parempaa en voisi ajatellakaan. Pirpana tykkää tosi paljon olla siellä. Hilkulta piti, ettei tarvinnut maksaa kelalle - ainakaan vielä viime vuoden opintotukia takasin. Mutta Kelalta voi odottaa mitä vain.


Päivän naurut tarjosi esimies tänään. Oli luullut Pirpanaa alle 3-vuotiaaksi "kun se oli niin snadin näköinen". Voi äidin pientä vaahtosammutinta. Itseasiassa tänään nostelin vaahtosammutinta, joka on painavampi kun Pirpana. Toiset naurutkin hän tarjosi. Minulle lätkästiin vielä koeaika 2kk, oltua ensin talossa 4,5kk... Jos heinäkuussa työsopimusta uusitaan, lätkästään taas koeaika. Nerokasta, eikö?

Kallonkutistaja ei vieläkään laskenut mua suljetulle osastolle, no en ihan ollut sinne asti menossa. Kunhan hakkasin päätä seinään. Koitti sekin sanoa minulle, että reaktioni ovat normaaleja, ja ei ymmärtänyt olosuhdeselvitystä ollenkaan. Sitä miten exä sai minua mollata kaikella olemattomalla, mutten minä saanut hänestä sanoa mitään negatiivista. Mutta se siitä kallonkutistajareissusta.

Pirpana teki aikoinaan jo Prinssistä laulun, tänään lauleskeli toista laulua jo. ON se kumma kun edelleenkään ei äidistä lauluja tule. nukahti ennen kymmentä hyvin onnellisena, ettei ole nyt häntä kiusattu. Eilen teki kolmet kakat... Yleensä teki yhdet-kahdet viikossa. Viimeisen viikon on tehnyt ainakin viitenä päivänä, ei sillä että pitäisin mitään kakkapäiväkirjaa. Karjalanpaistista on tykännyt aina. Eilen haudutin lähes neljä tuntia uunissa paistia ja oli kyllä mureaa. Sitä napsi ison annoksen hunajamelonin ja kurkun kanssa. Kummasti sille on tullut ruokahaluja, viimeisen viikon aikana. Ja on oppinut todella paljon uusia asioita. Laatuhoidosta maksaa ilolla.

Huomenna menen kunnan päivähoidon johtajan vs:n luo juttelee vähän Pirpanasta, ja sen saamasta kohtelusta. mitäköhän rautalangan vääntöä siitäkin tulee.

Pirpanan haave

Olisi tällainen. Käytiin tänään kaverilla kylässä kun Pirpana otti unet hienman myöhään. Pirpana haaveilee omasta koirasta. Pienikokoisesta. Samaten syntyi haave hamsterista tai marsusta. Ei vain raukka ymmärrä, että täytyy jaksaa hoitaa eläimiä monta vuotta, ettei niitä noin vain saa pois. Mutta todiste siitä, että viihtyisi tuollaisen koiran kanssa. Kuvassa Pirpana ja Pipsa.

ja prinsessaleikit jatkuvat.Pitäähän sitä olla toinen puku siltä varalta kun toinen on pesussa. Kuvassa mekko on hieman ryppyinen,

Kuvia

Laitan muutaman kuvia tässä, kun on tämän koneen kanssa vielä teknisiä ongelmia ja sammuilee, en saanut ladattua niitä tuohon edelliseen postaukseen kun aina kone sammui.

Lähettäjä Äidin arkea ja juhlaa...

Pirpana ratsastaa

Lähettäjä Äidin arkea ja juhlaa...

Pirpanan ohjaama sininen auto radalla neljä. Vauhti oli kovaa.

Nämä kuvat on otettu seurakunnan yhteisvastuu-keräyksen Perhepäivänä. Tapahtumassa oli myös Pirpanan kuoro esiintymässä.

ja tässä käytiin hakemassa poskimaalaus nykyisen päiväkodin tempauksesta.
on se vaan jo iso tyttö, silti niin pieni :)