Vauvantuoksuista arkea

Vauva on ehkä vähän väärä sana kuvaamaan arkea. Tuntuu, että aika on vaan juossut todella kovaa vauhtia. Vastahan pieni oli käärö isänsä sylissä kun tulivat osastolle. Nyt jo liikkuvaa sorttia oleva pieni ihminen. Aamulla on aivan toisin päin pinnasängyssä mihin ollaan jätetty tai sitten ei jumppamatollakaan pysy pitkään paikoillaan, vaan hilaa itsensä takapuolta nostamalla ja jalkoja apuna käyttäen joko matolta pois tai toiseen laitaan. 

Arki on edelleen helppoa, Anni nukkuu 10-12 tunnin yöunet kertaakaan heräämättä. Lisäksi nukkuu päivisin 3-5 tuntia putkeen, aamulla ja illalla pienet torkut. Tämä päivä ollut poikkeuksien poikkeus, kun neidille nousi kuume. Kroppa muuten normaalilämpöinen, paitsi pää. Otsa/korva-kuumemittarilla mitattuna lämpö sahasi 38-39 asteen väliä. Isi lähti sitten Panadolia apteekista hakemaan, Pronaxenia kun ei alle 1-vuotiaalle voi antaa lääkärin kertoman mukaan. Kummasti helpotti pienen oloa.

On vaikea sanoa mitenkä sauman kiinniolo vaikuttaa juuri tuolla lämmön sahaamisella, Annilla on kyllä ollut pään lämpötila aina hivenen korkeampi kuin muun kropan. Kipua ei pitäisi olla, mutta mistä sitä varmana tiedetään, ellei hän sitä itkullaan ilmaise? Vaikka Anni on meidän suvussa viides (tarkoitan isäni sisarusparven lapsissa) jokainen omalla tavallaan on omanlaisensa. Diagnoosi jokseenkin kuitenkin sama. Aika näyttää ja lasta seuramallahan saa parhaimman tiedon kivuista. Vielä ei ole suurempia ollut. Tämänpäiväinen ensimmäinen.

Pieni kuumepotilas nukkuu alakerran sohvalla

 

Fysioterapiassa on Annin kanssa käyty myös. Täällä neuvolan terveydenhoitaja antoi ajan mukisematta, tarjosi ensin ja antoi luvan kieltäytyä, mutten nähnyt asiassa mitään pahaa. Päinvastoin. Normaalia pään jumppaamista vielä ja kääntymisen tukemista. Sekä käsien tuomista eteen. Annille jumppahetket on nautintoja. Jumppamatto osoittautui hintansa arvoiseksi  (75e), Tiny Love:n Kick & Discover on ollut kyllä oivallinen ja Anni tykkää varsinkin tuosta potkupaneelista, kun saa itse ääntä kuuluviin.

Ei meillä arjessa näy pienen erityislapsen kanssa eläminen. Mutta ihmissuhteissa se näkyy. Annin kummien valinta ei tosin ollut vaikeaa. Ihmisiä oli kyllä tulossa kummiksi varsinkin raskausaikana, vielä kun kaiken piti olla hyvin ja piti tulla terve vauva, jota moni uumoili pojaksi. Mutta mitä siitä sukupuolesta? En voi kiistää etteikö satuttaisi kun omasta lähipiiristä löytyy niitä, jotka kääntävät selän kun eivät voi hyväksyä "erilaista" lasta elämäänsä. Kuinka heidän omat lapsensa eivät saa nähdä erilaisuutta eivätkä elämän kurjaa puolta. Kaikki ei kuitenkaan mene aina omien käsikirjoitusten, toiveiden ja hiljaisten huokausten mukaan. Monen on vaikea ymmärtää ettei meillä oltukaan pettyneitä kun ei tullut sitä poikaa. "Tyttöhän teillä jo oli!" No niin on. Mutta mitä väliä? Meille tärkeintä oli saada Anni elävänä syliin ja elävänä saada sylissä pysymään. Poika kylläkin mitä suurella todennäköisyydellä olisi välttynyt leikkauksilta. Miksi Anni ei saisi olla yhtä rakas ja tärkeä? No jotkut ovat vain niin pinnallisia. Pitkään olen kirjoittanut ylös niitä lauseita mitä Annin kanssa kohdattu. Osa ihan lääkäritason ihmisiltä:

- " olisitko tehnyt abortin jos olisit tiennyt etukäteen?"



- " miks ette antaneet sitä pois, koska ihmissuhteenne tulee kärsimään?",


- " mä en voi sietää jos ihminen ei oo terve fyysisesti!",


- " Tuleekohan tuosta ihmistä koskaan?",


- " miltäköhän tuokin tulee aikuisena näyttämään?",


- " ei mun lapset saa huomata että tuolla tytöllä on jotain vikaa!",


- " kumman syytä tuo vauvan epämuodostuma on?",


- " miten tolla voi olla nätit kasvonpiirteet vaikka on vammainen?"


- " saattepahan kelan vammaistukea, vaikkette sitä ehkä tarviisi!"


- " Mun lasten ei tarvii nähdä ettei kaikki oo normaaleja!"


- " Mä en käsitä miks sä et tehnyt lapsivesipunktiota?"


- " Miks et mennyt 4d-ultraan?"


- " Tuo pää on ihan epäsymmetrinen" (no otsa vaan lytyssä, voi johtua perätilastakin ja otsa ulkoneva, muuten symmetrinen)


- " Miksi edes halusit lisää lapsia, kun sinulla on yksi terve ja riski saada vammainen on iso?" (no ei se kyllä iso oo...)


- "mä en tiedä mitä tekisin jos tietäisin että odotan sairasta lasta, eihän siitä oo elämään meidän elämän mukaan" (mun oma henkilökohtainen mileipiteeni on, että vanhemmat sopeutuu elämään vauvan ja lasten elämää ei lapset vanhempien elämää)

- " Jos tuo menehtyy leikkaukseen, niin ehkei se suru sit oo niin suuri, kun ei oo terve".


Olen kuitenkin kasannut itseni vahvaksi asian kanssa, etten näytä näille ihmisille sanojen satuttavan. Nämä ihmiset jäävät hyvin nopeasti omaan arvoonsa. Ei meidän kanssa tarvitse olla tekemisissä jos vaikea hyväksyä ihmistä sellaisena kuin hän on.

Annin kanssa ei olla jääty neljän seinän sisälle, ollaan kuljettu kerhoissa, matkustettu junalla, käyty syömässä/kahvilla ulkona, ostoksilla, tavattu niitä todellisia ystäviä... En minä peitä lapsen päätä junassa hatun alle, kyllä pystyn hatun ottamaan pois päästä. Pari ihmistä on kysynyt suoraan miksi pää on oudon näköinen ja olen rehellisesti asian sanonut. Moni kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota Annin valloittavaan hymyyn. On siinä työmatkalaisilla ihmettelemistä kun toinen hymyilee koko suun leveydeltä aamulla ennen kuutta junassa autuaan tietämättömänä tutkimuspäivästä.  Eräs ihminen taannoin kommentoi minulle noita ihmisten sanoja "Ajattele Maarit noi ilkeet kommentit sillä tavalla, että niiden laukoja on vaan kateellinen koska hän itse ei olisi kestänyt vastaavaa tilannetta vaan tehnyt abortin, antanut lapsen pois tms. Ajattele ne kehuina; sä oot paljon vahvempi ku moni muu ja palkintona siitä sulla on ihana Anni joka antaa paljon iloa elämään.Sano ilkeilijöille hymyillen "kiitos kannustuksesta" ja toivota voimia rankkaan arkeen, koska heillä on varmaan paljon rankempaa ihan terveiden lapsiensakin kanssa johtuen omista henkisistä heikkouksistaan."


Eräs ihminen (raskaana viimeisimmillään) eräässä äitipiirissä kertoi, mitenkä jokainen ihminen pitäisi pystyä ajattelemaan Luojan luomistyön uniikkikappallena. Mutta samaan hengenvetoon sanoi, ettei voisi pitää lasta jos lapsella ei olisikaan kaikki kunnossa. Aivan ristiriitaiset lauseet minusta. Muistutin häntä, ettei synnytyskään ole täysin riskitön. Meni aivan hiljaiseksi, eikä pystynyt sanomaan enää mitään sen jälkeen. Todellisuus on kuitenkin, etten voi olla kuin ylpeä molemmista tytöistä, viis Annin pienistä valuvirheistä.

Kasvukäyrällä Anni kulkee tasaseen omaa käyräänsä, nolla käyrän alapuolella. Huomenna päästään päivittämään taas pituutta ja painoa. Kehityksessä on myös pysynyt hyvin mukana. Selältä vatsalleen ei vielä käänny, mutta vielä on aikaa sekin oppia. Vatsallaan ollessaan yrittää ryömiä eteenpäin, mutta pitkälti ei onnistu, ihan hieman kuitenkin saa itseään hilattua.

Syksyllä leikkauksen lisäksi arki muuttuu muutenkin; Esikoinen on ilmoitettu eskariin ja kunta tarjoaa onneksi taksikyydin, kun 3km/suunta päiväkodille, ja täysin mahdoton lähteä minun kävellen viemään eskariin juuri kun Anni leikkauksesta toipumassa. Kävelyä tulisi itselleni 12km/pv. Tammikuussa sitten katsottava josko neiti pystyisi kulkemaan itse bussilla. Bussikyytikin olisi ollut mahdollista, mutta vielä kyllä syksyllä liian pieni siihen, vaikka veisinkin omalle bussipysäkille (matkaa n. 1km/suunta) ja olisin siellä vastassa, mutta hänen tulisi osata jäädä eskarin pysäkillä itse pois... Hieman arveluttaa. Joten sinänsä asiat menee aina parhainpäin.

Tietokoneella pelaaminen on mukavaa... Ja opettaa kärsivällisyyttä.

Tällaista arkea täällä, arjen pieniä ja välillä suurempiakin iloja.

Leijonan kesyttäjä

Pirpana kyseli eilen mikä hänestä voisi tulla isona. Pohdittiin asiaa leipurista, taiteilijasta, kirjailijasta jne... Aika taiteellisia aloja moemmat. Tänän hän sitten keksi mikä hänestä tulee.
Lukekaa jos uskallatte:

Leijonan kesyttäjä!

Aikookohan aloittaa näistä ihmisleijonista, vai ihan eläimistä? Lähipiirissä on heti monta kesytettävää leijonaa. Ei huono ala siis ollenkaan.

Käytiin torstaina neuvolassa. Ja tulihan sieltä räpättämistä. Pirpana oli kasvanut pituutta 95 cm, eli 3,8cm vuodessa. Paino oli.... viitsinkö edes kirjoitaa? Meidän kukkakeppi oikein. 14,450g.. Eli vuodessa oli tullut painoa 350g lisää. (Korjasin painon tuohon sunnuntaina)

Eihän sitä koko ajan tasaisesti tule. Mutta tuo paino oli jo kuulemma hälyyttävää. Paino on nollakäyrällä mutta pituus-paino menee pahasti miinukselle. Pituus menee omalla käyrällään. Olis tutkimuksia edessä jos lääkäri näkee tarpeelliseksi sen, mutta mietin mitä ne auttavat? Koska hän koko ajan kuitenkin syö tasaisesti. Yhden tutun lapsi olijoutunut isoihin tutkimuksiin kun paino ei noussut tarpeeksi. Olivat epäilleet vaikka mitä suolisto-ongelmia. Mutta meillä on päästy ummetuksestakin eroon!! Niin mitä nyt vielä? Syö kyllä pieniä annoksia ja muistuttakoon, ettei kummankaan suvussa ole hongankolisgtajia. Isänsä suku on yllättävän lyhyttä. Famu alle 160cm, isänsä minua pari senttiä pidempi... Kuukauden päästä uudelleen sitten. No ei saanut rokotettakaan kun oli vähän nuhanen. Tehtäviä teki mielestäni tosi hyvin. Olosuhteisiin nähden... Kun perjantaina sitten....

...Pääsin töissä aamukahville, kun päiväkodista soittivat... Neiti on kuumeessa. Minä lähdin hakemaan. Ja tein mokan töissä. Olis pitänyt ensin saada esimies kiinni ja siltä varmistaa mitenkä toimitaan. Niinhän se joo menee, mutta pk ilmoitti että vauhdilla sinne. Laitoin sitten sähköpostia hänelle. Koska on itse sanonut, että voin olla pois, jos lapsi sairastuu. Onneksi maanantaina on kallonkutistaja. Raivostuttaa niin paljon...

Ja osa syy on siihen, että sain eilen postia sosiaalityöntekijältä, joka tekee meidän olosuhdeselvitystä. Tulevat kotikäynnille 26.1.2008, mielenkiintoista.
VANHEMPIEN YHTEINEN TAPAAMINEN 26.2.2009 JA TARVITTAESSA TOINEN 2.3.2009 Eli he hakevat nyt tuolla meille ratkaisua. Miks ihmeessä? Toivottavasti tekevät kotikäynnin myös isän kotiin jossa selviää millaisen kohtauksen isä saa jos pieneltä tippuu leluja lattialle ettei vain hänen kallis laminaattinsa kärsi.

Mikä meteli syntyy siellä huoneessa, kun en tee niin miten isänsä sanoo? Minä olen silloin meistä se vaikeampi osapuoli! Kun niin se ei vain mene.

Näköjään isälle, joka on hylännyt kirjaimellisesti jo kolmesti lapsen pitää antaa niitä oikeuksia nyt sitten enemmän. yhteishuoltajuudenkin se varmaan saa. Nyt unohdetaan se, mitä on tapahtunut minun ja isän välillä, mutta se selvisi, ettei se saa vaikuttaa. Sillä ei ole merkitystä vaikka lapsi on nähnyt isän väkivaltaisen käyttäytymisen yms. Riehunut ja rikkonut lapsen leluja. Silläkään ei ole mitään väliä, vaikka isä ei pidä lapseen mitään yhteyttä omatoimisesti näiden tapaamisten välissä. Ja mun pitäisi ottaa vielä minun kodissa riehunut, minua pahoinpidellyt mies meille kotiin! Ei onnistu! Minun kotiini se ei jalallanikaan astu. Asianajajan mukaan siihen ei ole lakipykälää mikä velvoittaa, vaikka olisikin lapsen koti. Mutta isänsä ei ole päivääkään meillä asunut, eikä minun kanssa päivääkään asunut samassa huushollissa. Heinäkuisen jälkeen sillä ei ole mitään asiaa minun kotiin. ja se on Pirpanallekin luvattu, ettei iskä tule tänne riehumaan. Vaan vaihto tapahtuu valvottujen tapaamisten päätyttyä ulkona. Eniten raivostuttaa nyt, että hän osaa olla muiden läsnäollessa todella yhteistyökykyinen ja tehdä minusta yksin syyllisen. Syyllisiä ollaan viimekädessä molemmat yhtä paljon. Minun pitäisi löytää isästä jotain positiivista... Mutta tällä hetkellä ei ole mitään. Muuta kuin joskus maksanut elarit ajallaan.

Mietin tuon kotikäynnin ideaa. Jätin eilen kymmenen jälkeen soittopyynnön kun posti tuli tuolle sosiaalityöntekijälle. Aina on viestiä laittanut mihin aikaan palaa asiaan tai soittanut muutoin. Eikä meillä ole yhteishuoltajuutta niin miten toisen työntekijän mukaan olisi ollut. Meillä on vain elatussopimus ja nyt oikeuden väliaikaismääräys. Mutta nyt ei. Olihan siellä mainittu jossain papereissa minun ja isänsä avoliitto. Että mitä? Isä on väliaikaismääräyksen mukaan mennyt naimisiin, mutta minä en ole kertaakaan ollu isän kanssa saman katon alla. Enkä enää mene! Isoista rahasummistakaan.

Isän sukulaiset niin ikävöivät lasta ja haluaisivat olla lapsen kanssa tekemisissä. Mutta miksi eivät ole?????? Kertaakaan ei ole famu esim. soittanut ja kysellyt kuulumisia, sen sijaan, että jouluna lähetteli paketteja mitkä olivat iso pettymys kun olivat niin isoja vaatteita tai sitten rikkinäisiä, tai eivät käyneet päälle ollenkaan. Olisi tosi iso vaiva kysyä oikeaa kokoa? Nyt pilaa todella paljon hyviä sukulaissiteitä. Ja se on käännetty minun syyksi, kun en anna lasta vapaasti isälle. Valmis oli jopa maksamaan että vedän prosessin oikeudesta kesällä pois. Kunhan elämä jatkuu normaalina. Tarjosin kesällä että mennään Helsinkiin ja tulee jonnekin lasta tapaamaan mutta se ei käynyt kun minä olen paikalla. Olisi kyllä lapsen hakenut ilman minua hänelle. Ja näin olisi isä tavannut lasta minun selkäni takana. Ei onnistu ennen kuin hänen äkkipikaisuutensa ja väkivaltaisuutensa on kumottu. Siskonsa yritti pienen syntymäpäivänä kysellä kuulumisia. Enpä vastannut kuin lyhyesti, että onhan tässä ollu aikaa niitä kysellä jo puoli vuotta. Mutta ei ole kysellyt edes kummina. En näe tarpeelliseksi kertoa kuulumisia nyt. Asianajajankaan mukaan ei mikään velvoita siihen. Isä voi kuulumisia kysellä. Mutta muille ei tarvitse tehdä mitään. Pirpana tietysti välillä sukulaisiaan kaipaa. mutta minkä minä teen kun HE eivät halua pitää toiseen yhteyttä. En lähde soittelemaan ja kyselemään puhuisivatko pienen kanssa. Koska eivät he tosiaankaan kysele kuulumisia eivätkä yritäkään hänelle soittaa. Viesti ensin "voisinko puhuha pienen kanssa" riittäisi.

Kirjoitinkohan jo, kun olen isälleen sanonut että jos minulta tulee puhelu niin Pirpana soittaa. Jos minulla on asiaa minä tekstaan. Viikko sitten maanantaina Pirpana oli menossa tapaamaan isää kakun kera. Juhlivat siis syntymäpäivää etuajassa. Pirpana soitti sitten isälle jos ehtisi hakemaan kakkukynttilät. Laitoin kaiuttimen päälle jotta kuulen sen vastauksen oikein. Ehkä rumasti tehty, mutta neljä vuotias ei ole vanhempien viestivälittäjä. Mutta pieni halusi isälleen kertoa että kynttilät haluaakin, ensin ei halunnut. Soitti ja isänsä vastasi (anteeksi kiroilu...) "Mitä hemmettiä sä saatanan huora soittelet?" Pirpana sanoi vain kakkukynttilöistä ja antoi puhelimen pois. minä olen tasan kaksi kertaa soittanut isälleen. jonka jälkeen on asia noin sovittu. Ei voi sitä unohtaa kun tietää itsekin, ettei halua minun hänelle soittelevan. Me loppupeleissä haettiin ne kynttilät sitten.

Tällaiselle isälle sitten lisää oikeuksia. Mahdollisimman vähillä velvollisuuksilla. Eihän hän olisi halunnut maksaa lakisääteistä elatusmaksujen korotuksiakaan, ennen kuin sanoin antavani asian sitten asianajajan ulosottomiehen perittäväksi eihän kyseessä ollut kuin 5,49 euroa tms. Mutta lakisääteinen asia. Ja toinen väittää sitä minun päähänpistokseni. Ei sitten kertonut maksaako vai ei. Selvisi vasta tiliotteelta, että jaahasta on maksanut korotettuna.



Tällaista vuodatusta. Pirpana alkaa heräilemään.. taidan mennä katsomaan pientä potilasta.

Mutta jos joku haluaa kuulla jotain muutakin kun valitusta... Pirpana kertoi tykkäävänsä Prinssistä Tähtiin ja tähdistä takaisin ja vielä kerran tähtiin ja tähdistä takaisin. Niin että on meillä jotain ilonpisaroita... Sellaisia mistä ei kaikkea kerrotakaan. Niin joku sanoisi ettei tästä mitään tule tällaisessa tilanteessa. Asiaa olen käynyt myös kallonkutistajan kanssa läpi. Mutta... ei se aina aikaa katso kuka tulee missäkin vaiheessa elämään mukaan. Varsinkaan jäädäkseen. Mutta enpähän nyt enempää siitä kerro.

Tuijalle... Oli Pirpana mummin kanssa viime tiistaina kuorossa. Minä paiskin ylitöitä... Katsotaan selvitäänkö tiistaina sinne. Toivottavasti. täytyy päätellä yksi pirpanan sukka niin voi ottaa toisen mukaan neulottavaksi.

Joulukalenteriluukuista

Olen ilmoittaututnut moneen joulukalenteriin, mutta luukut odottavat vielä täällä. Ja ne lähtevät vensiviikolla loppuviikosta postiin kaikille. Alkuviikko menee vielä sairastaessa. Eilen olin jo hieman paremmassa kunnossa, mutta yöllä lähti kuume rajuun nousuun. Pomppasi 39 yläpuolelle, nyt taas hetki buranan voimin eteenpäin.

Prismassa olisi tänään lapsille piparin paistoa, ainakin Prisman mainoksen mukaan. Joulupukkikin olis tavattavissa. Saa nähdä pääsemmekö sinne asti, kovasti Pirpana odottaa sitä, mutta jos olotila on ihan tuskaa, niin parempi olla menemäättä.

enteroa?

Meillä on tässä Pirpanan kanssa entero rokon oireita. Ei mitenkään mukava tauti. Jää näin päivittämiset hetkeksi taas vähiin.

Tänään sain nostaa "huimat korvaukset" neljän viikon työstä. vielä seitsemän viikkoa jäljellä. Vähiin näköjään käy päivät kuitenkin. Olen pohtinut tuota jatkoa mitä sen kanssa teen. Jos jatkan, työ jatkuu määräaikaisena, max vuoden, jonka jälkeen sitä ei voi jatkaa, mutta sisäistä siirtoa voi hakea. Tietysti määräaikaisessa sopimuksessa on puolensa. Tänään olenkin sitten googlettanut muutamia olennaisia asioita siitä.

Samaan aikaan haluaisi lähteä kauas tästä kunnasta. Mutta valitettavasti tässä on kaksi asiaa, mitkä sitovat omalla tavallaan täällä pysymään vielä hetken. Kurjaa. Ja toisaalta asiat ovat ihan vapaaehtoisia!

paljon voi yksi kädenpuristus saada energiaa arkeen