Tänään tuli iso kasa postia. Ja suurin osa Pirpanalle. Kiitos Arja ja Sayn kummitäti luukuista.
Olipahan famukin lähettänyt isohkon paketin Pirpanalle. Kuvataan sitten pakettia yhdessä ja laitetaan kuvia tännekin mitä sai.
Itse sain työkkäristä postia. jee! Torstaina työhaastatteluun.
Toinen oma postini olikin jo sitten kauan odotettua ja mietitty ja pähkäilty.
Joku tietääkin jo mitä meillä on tapahtunut 17.7. osa ei tiedä. En ole siitä niin julkisesti enää puhunut. Enkä ala tähänkään käymään asiaa läpi juuri lainkaan, mutta Pirpanan isä repi minua tuolloin voimakkaasti hiuksista. Myönnän toki että saatoin häntä sanomisillani ärsyttää jotka liittyivät hänen oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Repimisen seurauksena meille kutsuttiin poliisit, tosin en minä itse niitä kutsunut vaan sain hälyytettyä apua. Tästähän lähti ilmoitus lastensuojeluviranomaisille ja minä vaadin Pirpanan isälle rangaistusta lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Mustelma syntyi päähän sekä hiuksia lähti lääkärin lausunnon mukaan.
Uhkailut eivät kuitenkaan edennet pidemmälle vaikka niitä on viesteissäkin. Eikä ensin tuntunut menevän tuo pahoinpitelykään. Mutta nyt sitten... 17.9 2 kk tapahtuneen jälkeen kohtaamme ensimmäisen kerran. Rahallisella korvauksella ei ole väliä, vaan se että hänet saadaan kiinni teoistaan. Toivottavasti tulee lähestymiskieltokin, sillä neljä vuotta uhkailuja kuinka pääsen hengestäni.... Mitta on täysi.
asiasta en ole voinut vanhaan blogiini kirjoittaa, koska tiedän Pirpanan isän sitä seuraavan. Vaikean asiasta tekee, kun Pirpana näki kaiken. Kyllä se on kertonut niin bussikuskeille kuin kaupan kassoillekin mitä meillä on tapahtunut. Toki isästään puhuu, mutta pelottaa myös pientä nähdä.
Voin vain huokasta ettemme ole yhdessä asuneet, eikä meillä ole yhteishuoltoa eikä edes tapaamispaperia. Aika näyttää miten tyttö on valmis isänsä näkemään valvotusti. Paljon on varmasti isille kysymyksiä pienessä päässä, joka muutenkin pohtii asioita paljon. Lastensuojelu sekä -valvoja tosin ovat olleet koko ajan sitä mieltä että tämä asia käsitellän ensin loppuun ja sit vasta mietitään onko tarvetta isän ja tytön näkemiselle. Minä itse en näe siihen tarvetta. Enkä voi lasta pakottaakaan.
Tuon seurauksena nyt sitten olemme tämän kuukauden loppuun asti vielä kunnan tarjoamassa kriisiasunnossa. Pirpanalle ollut helpompi kun ei tarvitse pelätä tuleeko isi ovelle vai ei. Ja myös itsellekin. Tosin nythän tämän asian selvittely vasta käytännössä alkaa. Kyllä sitä saa asianajajan luona vielä ravata ja tehdä selvityksiä ja pohtia vaikka mitä. Mutta arjessa on onneksi pieniä iloja ja ehkä jokunen suurempikin!
Kiitos Teille, jotka olette jo tähän asti jakaneet kokemuksianne perheväkivallasta, väkivallasta yleensä, muistaneet meitä eri tavoin. Joskus pienelläkin sanalla on suuri merkitys.