Rakenneultrassa käyty

Kävin rakenneultrassa tänään Jorvissa. Menin viimeisenä mahdollisena päivänä, moenstakin syystä. Raivostutti viimeksi sen kätilön vihjailut, että Papulla voisi olla jotain vialla. Meillä on suvussa hyppinyt monet perinnölliset geenit sukupolvien yli. Mistä minä tiedän mitä kaikkea vielä voisi tulla? Ja ei se olisi muuttanut päätöstäni mihinkään suuntaan. Eilen oikeastaan vasta puhuttiin mitä perinnöllistä on kenties Pasin suvussa. Jostakin luin keskustelua, jos olisi äiti tiennyt isän geenit, olisiko halunnut/toivonut lasta hänen kanssaan. Mitä meidän lapsemme todennäköisesti saa? Punaiset hiukset? Aika suurella todennäköisyydellä. Meillä on molemmilla ollut pienenä punertava tukka. Anoppivainaan suvussa naiset ovat olleet lyhytikäisiä. Pasin täti taitaa viedä kohta ennätyksiä, kun on 70:n luokkaa. Anopin suvusta voi myös periytyä oikean käden pikkurillin koukku-asento, samaten kun meidän suvusta väljä 3. ja 4. sormen väli, tämä on ainakin itselläni.

Lisäksi suvussamme on ollut kallonaukileet kiinni syntymähetkellä (tytöillä), tämä on jo todettavissa ultraäänitutkimuksissa. Edellyttää leikkausta hyvinkin pian syntymän jälkeen n. 4-8kk:n iässä. Sekä mahdollisesti myöhemminkin. Pirpanalla huomattiin heti ultrassa, että ovat auki, samaten oli tänään "oikein kauniit aukileet" kätilön mielestä. Lisäksi oman isänäidin suvussa on ollut monenmoista, mistä ei ole edes kovinkaan tarkkaa tietoa, mutta en edelleenkään ollut lähdössä perinnöllisyyslääketieteenlaitokselle/yksikköön tutkimuksiin, kun ei mitään poikkeavaa löytynyt. Ja kumpaako se sitten olisi, jos sieltä jotain löytyisi, enemmän tuskaa tulevasta vaiko valmistautumista? Toki täytyy tänään vielä kuunnella, mitä Pasi sanoo, mutten näillä eväillä tuskinpa ollaan sen suurempiin tutkimuksiin menossa. Ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä otettiin verikoe, jossa seulottiin downin syndroomaa, tulos oli normaali. Niskapoimuturvotskin oli paljon pienempi kun Pirpanalla.

Ei tässä elämässä anneta enempää kuin jaksamme kantaa. Vaikka välillä tuntuu, että saisi jo riittää.

Äitiysloman aloitan varhennettuna 25.10.2010. Syy tässä on myös se, että saamme isäkuukauden paremmin sopimaan Pasin työkuvioihin. Lisäksi ei "liianrikkaanmiehenavovaimona" oikein voi jäädä odottamaan sitä ensimmäistä kuuluisaa äitiyspäivärahaa. Ja kun tuo äitiysloman aloittaminen varhennettuna ei taas lyhennä sieltä loppupäästä paljoa.

Pirpana kertoi äsken puhuneen taivaaseen; Jospa pappa voisi tulla hetkeksi takaisin. Siksi aikaa, kun Pappa vain jaksaisi, ja saisi sitten taas mennä takaisin. Voi tuota pientä.

Hankintoja hankintojen perään...

Täytyy myöntää, että edellisen postauksen anonyymi on sinänsä oikeassa, että aikaisessa vaiheessa olen vaunut ostanut.

Kävin viime viikolla ystäväni kanssa Vantaan Lastentarvike-liikkeessä. Täytyy sanoa että parhaan sävyiset nuo on luonnossa kuin mitä ne muut olivat puhumattakaan niistä, mitkä olivat Emmaljungan sivuilla . Hinnaltaankin nuo olivat enemmän kuin hyvät, vaikka olin jo kallistumassa uusien ostoon. Eikä se olisi ollut mikään este. Kuitenkin tässä ollaan sen verta "voiton puolella", että uskalsin vaunut ostaa.

Tiedän muutaman sellaisen henkilön, jolla on lähes neljä vuotta ellei enemmänkin ollut hankittuna kaikki vauvalle, jota ei vain kuulunut parisuhteen aikana. Tosin kaikki oli käytettyä, eikä kaiken tarvitse olla uutta, mutta kuitenkin tavarat lojuvat yhä varastossa ja odottavat vain sitä vauvaa. Toki olisin voinut jättää oston myöhempään. Näytti Pasillekin kuitenkin olevan tärkeää se, että saan sellaiset, mitkä miellyttää. Joka tapauksessa oltaisi parin viikon päästä vaunut haettu/käyty tilaamassa, jos olisin uusiin päätynyt. Kyseessä oli kuitenkin sellainen, mihinkä ei riittänyt pelkästään minun tahto. Pasilla oli olennaisinta varmasti, että sopivat autoon ja väri ei oo ihan karsea, sekä olisi mukava työntää.
Neuvolakäynnit on täällä aika surkeita. Jokaikinen kerta tähän asti - ja tästä vielä eteenpäin on ollu eri terveydenhoitaja. Lisäksi vauvan synnyttyä vaihdamme lastenneuvolaan. Tuntuu niin tyhmältä tuo, sillä vanhalla paikkakunnalla oli sama terveydenhoitaja koko ajan, jotenka luottamus ja uskallus puhua mistä tahansa oli kohdallaan. Nyt tuntuu, että ei tuu mitään edes puhuttua, varsinkaan kun nyt ei olotilassa ole muutosta ainakaan pahemaan. Viimeksi katsoivat virtsanäytteen, samaan aikaan kävin itsenäisesti vaa'alla, tulos piti kertoa sitten kun tuli (tässä välissähän voisi helposti puijata, jos tahtoisi), mittasi verenpaineen, kuunteli sydänäänet - kiitos näkemiin.

Kohta pitäisi lähteä käymään asioilla, tuntuu vaan että yks kaks ei olekaan pakko lähteä mihinkään. Entinen vuokranantaja laittoi postiennakolla 4kg jotain meidän tavaraa mikä kuulemma jäänyt vanhan asunnon kaappiin. Ei ole mitenkään mahdollista, kun ne kävin läpi totaalisesti. Osa oli kuulemma Pirpanan vanhoja sarjakuvia, mitkä sanoin, että voi heittää lehtilaatikkoon. Ei ole kommentoinut mitä tavaraa siellä oli. Arveluttaa vähän hakea onko siellä pelkkiä kiviä. Tymää maksaa pelkästään postiennakkomaksua 3,60e. Jos olisi etukäteen informoinut mitä sieltä on tulossa, olisin voinut siirtää rahat etukäteen hänen tililleen ja olisin vaan saanut hakea paketin. Nyt en tiedä onko mielenkiintoa edes koko pakettia hakea. Taidan ottaa sen matkaan vasta loppuviikosta, jos ollaan autolla liikenteessä.