Rakenneultrassa käyty

Kävin rakenneultrassa tänään Jorvissa. Menin viimeisenä mahdollisena päivänä, moenstakin syystä. Raivostutti viimeksi sen kätilön vihjailut, että Papulla voisi olla jotain vialla. Meillä on suvussa hyppinyt monet perinnölliset geenit sukupolvien yli. Mistä minä tiedän mitä kaikkea vielä voisi tulla? Ja ei se olisi muuttanut päätöstäni mihinkään suuntaan. Eilen oikeastaan vasta puhuttiin mitä perinnöllistä on kenties Pasin suvussa. Jostakin luin keskustelua, jos olisi äiti tiennyt isän geenit, olisiko halunnut/toivonut lasta hänen kanssaan. Mitä meidän lapsemme todennäköisesti saa? Punaiset hiukset? Aika suurella todennäköisyydellä. Meillä on molemmilla ollut pienenä punertava tukka. Anoppivainaan suvussa naiset ovat olleet lyhytikäisiä. Pasin täti taitaa viedä kohta ennätyksiä, kun on 70:n luokkaa. Anopin suvusta voi myös periytyä oikean käden pikkurillin koukku-asento, samaten kun meidän suvusta väljä 3. ja 4. sormen väli, tämä on ainakin itselläni.

Lisäksi suvussamme on ollut kallonaukileet kiinni syntymähetkellä (tytöillä), tämä on jo todettavissa ultraäänitutkimuksissa. Edellyttää leikkausta hyvinkin pian syntymän jälkeen n. 4-8kk:n iässä. Sekä mahdollisesti myöhemminkin. Pirpanalla huomattiin heti ultrassa, että ovat auki, samaten oli tänään "oikein kauniit aukileet" kätilön mielestä. Lisäksi oman isänäidin suvussa on ollut monenmoista, mistä ei ole edes kovinkaan tarkkaa tietoa, mutta en edelleenkään ollut lähdössä perinnöllisyyslääketieteenlaitokselle/yksikköön tutkimuksiin, kun ei mitään poikkeavaa löytynyt. Ja kumpaako se sitten olisi, jos sieltä jotain löytyisi, enemmän tuskaa tulevasta vaiko valmistautumista? Toki täytyy tänään vielä kuunnella, mitä Pasi sanoo, mutten näillä eväillä tuskinpa ollaan sen suurempiin tutkimuksiin menossa. Ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä otettiin verikoe, jossa seulottiin downin syndroomaa, tulos oli normaali. Niskapoimuturvotskin oli paljon pienempi kun Pirpanalla.

Ei tässä elämässä anneta enempää kuin jaksamme kantaa. Vaikka välillä tuntuu, että saisi jo riittää.

Äitiysloman aloitan varhennettuna 25.10.2010. Syy tässä on myös se, että saamme isäkuukauden paremmin sopimaan Pasin työkuvioihin. Lisäksi ei "liianrikkaanmiehenavovaimona" oikein voi jäädä odottamaan sitä ensimmäistä kuuluisaa äitiyspäivärahaa. Ja kun tuo äitiysloman aloittaminen varhennettuna ei taas lyhennä sieltä loppupäästä paljoa.

Pirpana kertoi äsken puhuneen taivaaseen; Jospa pappa voisi tulla hetkeksi takaisin. Siksi aikaa, kun Pappa vain jaksaisi, ja saisi sitten taas mennä takaisin. Voi tuota pientä.

Muutosten keskellä

Isä on saateltu haudan lepoon, surutyötä tehty hiljalleen. Joulu oli erilainen. Toisinaan tulee hillitön ikävä. Mun iskä. Silti isä, pappa ja appiukko jäi lähelle.

Työt kaupungin palveluksessa päättyi 31.12.2009. Vuosikymmenen vaihteessa alkoi minun ja Pirpanan elämässä mielenkiintoinen vaihe.Tammikuu vielä ollaan nykyisessä kodissa kirjoilla. 1.2.2010 ollaan jo sitten "maalla".
Pirpana saa oman huoneen ja pihan, jossa leikkiä. Paljon jää nykyiselle paikkakunnalla, mutta paljon odottaa uutta. Roskan määrä on ihan käsittämätön ollut.

Pakkaamisen yhteydessä on tajunnut, mitä kaikkea tuo koti piti sisällään. Jospa edessä olisi vähän seesteesempää. Pirpana ainakin odottaa innolla.

Tänään tein Pirpanalle 5-vuotiskakkupohjan. Maanantaina täyttää huikeat 5-vuotta. Äidin iso tyttö jo! Täytinkin sen. Huomenna olis tarkoitus kuorruttaa. Ullanunelmasta tilasin jälleen kakkukuvan.





Täytyy yrittää päivittää nyt ahkerammin. Tietokoneen rikkoutuminen kotona heikensi paljon kirjoittamista.

Tädiksi yhdeksättä kertaa

Vihdoinkin! Odotimme pientä prinssiä syntyväksi maailmaan melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan.


Hurjaa ajatella, että omasta veljestä on tullut ukki. Isänikin sai nyt sitten kokea - ainakin hetken isoukin elämää. Kuudelta vasta päästään vauvaa katsomaan, tavoitteena on ehtiä kuvaamaan papalle kuva vauvasta, koska ei itse pääse sairaalaan.


Papalla verensokerit nousee hurjan ylös. Jälleen on päivä, jolloin sanotaan "tunti kerrallan".