Tunnustusta

Blogini sai tunnustuksen Marelolta. Kiitos! Piristi kovasti mieltä.
Tämä tunnustus oli tullut jo ajat sitten. Mutta laiskuuttani nyt vasta tämän jaksoin tähän laittaa. Päätin yhtyä Karvisen lokoisaan asentoon ja olla jakamatta tätä nyt eteenpäin. Blogien seuraamiset ovat jääneet vähille.

Askartelukirppiskin on tosiaan tänään. Mutta. Into oli ensin todella suuri lähteä. Nyt ei vaan viomavarat riittäneet. Harmi sinänsä. Mutta eiköhän siellä olla pärjätty ilman minuakin?

Paluumuuttoa kotiin

Kone toimii tällä hetkellä isän tietokoneen laturilla. Isän tietokone on päättänyt sanoa itsensä melkein irti palveluksestaan.

Aloitimme loppuviikosta paluumuuttoa kotiin. Pirpana on ollut kotona jo kaksi yötä. Vaihtelevalla menestyksellä, silti suurella urheudella. Suhteellisen kivuttomasti meni ensimmäinen yö. Toinen olikin jo vaikeampi. Kunnes alkoi pyytämään mummolaan viikonlopuksi. Oli siis kova pala. Yhä puhuu tapahtuneista. Minä puolestani yritän olla urheampi, mitä tarviisi. Miksi ajattelen, että tästä vain mennään eteenpäin. Miksi en voi vain hyväksyä sitä tosi asiaa, että vielä 20 vuoden kuluttua exäni teot kulkevat mukanani, vaikka onneksi himmenneinä. Pirpana on monena iltana puhaltanut takaraivoon ja miettinyt miksi isi teki niin. "Mieti, mieti, mieti". Niin sanoo Nalle Puh. Mutta pienillä asioilla saa arjen taas parempaan päin. Itse sain tämän asian kokea yllättäväällä tavalla.

Perjantai-iltana sain kotiin vieraan, jota olin odottanut jo viime viikosta, jos aikataulut sattuvat osumaan jokseenkin yhteen. Sen hetken halusin pitää ajatukset aivan muualla. Yritys hyvä kymmenen. Onneksi vain muutamassa lauseessa sivuttiin asioita, joista en halunnut keskustella. Kuitenkin minut "ohjattiin" olotilaa oletettavasti helpottavaan tekoon. Astuin suunnilleen siihen kohden, silmät sohvalle katsoen, missä seison exän hyökätessä kohden. Piti sulkea silmänsä. Halata, rutistaa niin, että kylkiluut tuntuvat. Ja antaa sen pahan olon virrata pois. Siinä meni varmaankin vartti.

Siinä vaiheessa tuli mieleen jo kappaleen sanat, joita on tullu kuultua jo ehkä liiaksikin.

Etkö unta saa?
Aaveetko taas
sun vuoteellesi
omin luvin istahtaa,
sua valvottaa.
Jo kohta aamu sarastaa.

Etkö unta saa?
Yksinäisyys.
Kun soittaa sydämessä
pirun viuluaan.
Ja kun luurangot kaapissa
äityy kolistelemaan.
Mä tahdoin karkottaa ne pois
olemattomiin,
ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä jo on helpompaa.
Ja yö kun aamuun liukenee.
Ja vierelläs sun.
Ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Etkö unta saa?
Kun eilinen
taas päälle käy ja kaikki epäonni sen
eessä kohoaa.
Ja lailla vuoren tuijottaa.
Mä tahdoin karkottaa ne pois.
Olemattomiin.
Ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa.

Ja yö kun aamuun liukenee.
Vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Ja yö kun aamuun liukenee
vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.
Vierelläsi sun
mä siihen rauhoitun.
Vierelläsi sun
on turvapaikka mun.
~By: Yö ~

Olotilaa helpotti todella suunnattomasti. Nyt kun katson tuota paikkaa, muistan tuon halauksen. Enää ei tule filminauhana mieleen mikään muu. Kerrankin positiiviset asiat polkevat allensa kaiken muun.


Tuossa pystyy seisomaan, katsomaan ulos ikkunasta. Ainakin nyt vielä tuntuu siltä. Minun on pakko uskoa tuon "voimaan". Onhan olemassa onnettomuuksia, joidenka jälkeen suositellaan mahdollisimman pian uudestaan palaamaan paikkaan/tapaan, jossa onnettomuus sattui. On se autolla ajoon, hevosen selkään.


Sossussa kävin lastensuojeutyöntekijöiden luona perjantaina. Ja voi elämän henkselit! En sano enää yhtään paremmin! Yht äkkiä Pirpanan olisikin pitänyt olla paikalla kun menen sinne keskustelemaan. Ja kun puhuttiin asiasta aiemmin jo, ettei sen tarvitse olla paikalla, koska tällöin voimme puhua asioista asioiden oikeilla nimillä. Samaten on tullut esille myös, että lapsen kannettavaksi ei tarvitse antaa liikaa tätä murhetta. Niimpä. Siitä voi osoittaa alunperin toista. Eiköhän tuossa tapahtumassa ole tarpeeksi kannettavaa. Samaten sitten puhui tantta, mitenkä minun tulee Pirpanan kanssa toimia, ettei ole kuuntelemassa kun minä valmistaudun kärjäille elatuksesta ja huollosta ja tapaamisista puhumalla asianajajan kanssa, ammatti-ihmisten kanssa, ystävieni kanssa, sukulaisten kanssa. Tai kenenkään muunkaan kanssa. Mutta sitten se, että Pirpana on 3krt/vko 5h/pv päivähoidossa ei ollu taas se paras mahdollinen asia. Mutta siis salli minun kysyä miten ihmeessä sitten puhun kenenkään kanssa niitä pakollisia, jos lapsi on paikalla?

Se mitä taas puhuttiin päiväkodin johtajan kanssa, niin päiväkoti ajaa meidän tapauksessa saman asian kun leikkitoiminta. Vaikka onkin 2h pidempi päivä, joka menee nukkuessa päiväunia. Mutta johtajankin mielestä nyt on hyvä olla pienellä jokin pysyvä ja sama asia. Eli heinäkuun lopussa kun vaihdoimme kriisiasuntoon, päiväkoti jatkui, nyt sitten takasin kotiin ja jossain vaiheessa täältäkin tulee muutto varmasti, isoja tunnetiloja käy toinen läpi. Näin ollen on hyvä, että on yksi arjen asia pysymässä samana. Jos vielä vaihtaisi leikkitoimintaan (jonneka on jonoa), tuolisi taas uudet hoitajat, uudet kaverit, kaikki menisi uusiksi. Ja päiväkodin henkilökunnan mukaan Pirpana taas tarvitsee ikäisiään kavereita.

Onneksi tuo sosiaalityöntekijä totesi, ettei näe lastensuojelullista tarvetta jatkaa meidän elämän seuraamista. Ainoa mitä loppulausuntoon tulee; Minun on hakeuduttava itse hoitoon, näin teen palveluksen lapselleni. Siis me menemme kyllä molemmat. Valitettavasti näitä asioita ei hoideta lääkkeiden avulla.

Näin siis arki on saatu kivuttomasti kotona jatkumaan. Kämpälle on huomenna vielä mentävä siivoamaan. Askartelukirppiskin on Vantaalla.

"Jälleennäkemisen toivossa, Maarit!" Ja sinne hävisi hän. Valot vaan jäi jälkeensä.

Oot mun pieni taivas.
Onni, jota hain.
Oot mun pieni taivas.
Pala sielustain.
Sun luokses vaikka maailman halki kulkisin.
Mut silmät vain sen houkutuksilta sulkisin.

Sain kaveriltani tänään linkin, joka johti iltalehden sivuille. Sieltä paljastui traaginen uutinen. Kauhajoen kouluammuskelusta.

Puolen päivän jälkeen oli jo uutisissa "useita kuolleita" poliisin mukaan.

Tilannetta seurataan...

21.9.1988

"Saa silloin siivet soutaa,
suvi ilmahan siintävään. Kun enkelsaatto noutaa, Pyhät yhtyvät kuorohon."

Pikkuveljen kuolemasta tuli tänään kuluneeksi tasan 20 vuotta.
Olin neljän vanha, kun odotimme pikkusisarusta kotiin.
Äiti palasikin tyhjin käsin.
Myöhemmin saattelimme veljen lähimpien läsnäollessa haudan lepoon.

Muistan yhä kuinka tuo hauta tuntui pohjattoman syvältä.
Olen miettinyt mitäköhän sitä pienen päässä liikkuu.
Laskea toinen sinne kylmään pimeään.

Äiti on myöhemmin kertonut mitenkä kipeää hänelle on tehnyt,
kun otin sitten kaikki vauvan pienet vaatteet omiin leikkeihini.
Voin vain kuvitella tunteen.




Tähän kuvaan liittyy yllättävän paljon tunnetta...

Erävoitto oikeudessa

Tänään kohdattiin tasan kahden kuukauden kuluttua oikeudessa exäni ja lapseni isän kanssa. Yrittihän hän sysätä minun niskaan vaikka mitä ja tehdä minusta syyllistä (pieni korjaus tuohon sanaan). Mutta mikä helpotus. Oikeus tuomitsi hänet päiväsakkoihin ja lisäksi minulle pienen korvaukseen. Ainoastaan kriisiasunnon vuokrat jäävät minun/kunnan kontolle. Sinänsä ihan sama minulle. Sillä pääasia, että lapseni on kokenut olonsa suht turvalliseksi. Se, että tuomio tuli, oli minulle helpotus. Korvauksilla tai sakon määrällä ei ollut niinkään väliä. Vaan sillä, että toinen ymmärtää, ettei näin voi tehdä.

Se, että olisin itse repinyt itseäni päästä ja aiheuttanut mustelmat itse pakkasi suoranaisesti huvittaman. Onneksi oma asianajajani oli järkevä. Vaikka ensimmäinen reaktio oli että huh huh, mitä tästä tulee.

Ennenkaikkea pysyin itse koko ajan siinä, mitä kerroin jo esitutkinnassa, itku ei tullu yhtään, ääni ei särkynyt, eikä myöskään kertaakaan kyyneleitä tullut. Pystyin sanomaan tarkat kellonajat mitä on tapahtunut milloinkin. Tunteetonta? Ehkä. Mutta pystyinpähän pysymään omana itsenäni. Eikä tarvinnut eilen edes ottaa nukahtamiseen mitään, vaikka sitä alkuun pelkäsinkin tuleeko uni.

Pääasia, että on nyt takanapäin. Tietysti isän ja tytön tapaamiset hankaloituvat. Lapsen kannalta kurja kun on isälle monta kysymystä. Ja toinen ei suostu valvottuun tapaamiseen. Tietystihän isä voi tästä valittaa. Mutta toivon hänen olevansa niin fiksu, että ei tee sitä, sillä nyt pääsi kuitenkin suht vähällä. Itse päätin tyytyä tuomioon.

Jännitin koko aamun. Aamupäivällä yritin syödä ulkona kanasalaattia. Turhaan. Kaupoilla hääräsin sitten iltapäivällä. En halunnut mennä kotiin tai kämpälle. Halusin vain olla. Mutta näin tässä... arki jatkuu. Eri tavalla kuitenkin.

Oma tietokoneen laturi on rikki. Saa nähdä meneekö takuuseen vai ei. Isän tietokone taasen ei suostu käynnistymään ollenkaan. Missäs olis insinööri???

Edit: Soutamisesta ja huopaamisesta tuli loppu nyt sitten Pirpanan ja isän tapaamisissa. Isänsä oli 15.9 laittanut asianajajansa välityksellä käräjille haasteen minulle tapaamisista. Voi kukkakeppi! Kukakohan lienee laatinut nuo vaatimukset? Ehei ihan nyt noin vain voi mennä. Parasta melkein oli, kun isän kertomuksessa luki "Äiti on haastanut minut oikeuteen laittomasta uhkauksesta ja lievästä pahoinpitelystä. Uhkailua ei käsitellä, mutta lievä pahoinpitely käsitellään x:n käräjäoikeudessa. Äiti on lähettänyt minulle sähköpostin, jossa kertoo, että kyseessä oli hänen osalta pieni tukistus vain." Salli minun nauraa! Miksi ei tätä sähköpostia tuonut sitten oikeuteen kun kohdattiin? Siksi, ettei sellaista postia olekaan olemassa? Olen kuulemma estänyt lapsen ja sukulaisten yhteydenpidon kokonaan. Jaahasta. Olen aina sanonut, että meillä voi käydä myös ilman isän läsnäoloa. Mutta kas kun jää varmaan kolmeen kertaan koko Pirpanan elin aikana, kun sieltä olisi joku poikennut ns. yksinään. Parin kk:n aikana olen famulle ehdottanut, että voi tulla pojantytärtään tapaamaan, niin että lähdetään syömään, ostoksille, puistoon, joko täällä tai Helsingissä. Olin siis valmis menemään yli puolitiehen häntä vastaan, jos ei olisi auto ollut käytettävissä. Miksi? Miksi ihmeessä teen niiden eteen yhtään mitään? Tuossa oli ideana lähinnä se, etten todellakaan ole halunnut olla koskaan tytön ja sukulaisten tapaamisten välissä. Kyllä sieltä lähetellään vaatteita ja nettipostikortteja. Noh. Minä annoin kaksi kertaa mahdollisuudet. Kolmatta kertaa ei enää tule minun osaltani. Jos kerta koko lasta ei ole enää heidän suvussaan, mikäli minä en peru vaatimuksiani valvottuihin tapaamisiin kunnes lapsi on isompi ja asiat selkeentyneet huomattavasti isänkin elämässä.

Minä puolestani olen riitauttanut elatusmaksut oikeudessa. Isähän on osallistunut lapsensa suurempiin hankintoihin puolella. Joskus jopa asioista, mitkä ei hänelle olisi kuuluneetkaan. Mutta nyt en edes lähde sellaisia kyselemään kun on yleensä ollut aina tappelun takana. Lisäksi hänen elämäntilanteensa on muuttunut niin, että pystyy maksamaan kyllä sen mikä hänelle normisti kuuluisi.

Pohdin tosin vaadinko sovittelumenetelmää niin tapaamisissa kun elatuksessa ja huollossa. Erään ihmisen mukaan minulla on siihen mahdollisuus. Näin ollen siinä oltaisi molemmat "seurannan" alla lapsen asioissa. Tuon voi vaatia on oikeuden päätös mikä tahansa. Täytyy tutkia asianajajan kanssa enemmän asiaa.

Mutta. On tietyt ihmiset, jotka joutuvat todella koville tämän prässin keskellä. On kuitenkin lohduttavaa nähdä, mitenkä tietyt ihmissuhteet kestävät näköjään mitä vain. "Olen tässä nyt vain sinua varten." Silloin ei kyllä puhuta noista tapauksista yhtikäs mitään.

Eräs toinen henkilö, jonka kanssa joudun pitämään yhteyttä tiiviisti taas liittyen bisneksiin, kysyi, viimeksi kun tavattiin paljonko on oikein ikää minulla. vastasin sen mitä sitä nyt onkaan. 24 ja risat. Siinä sitten kysyi ääneen, olenko tosissani. Luuli ikääni lähemmäs 30. Kiitos vain kohteliaisuudesta. Kurjaa tuottaa pettymys. Paljon on koettu elämän aikana. Senkin puolesta ikää voisi olla tuplasti enemmän.

Huomista odotellessa.

Huomenna onkin sitten jännä päivä. Käräjät sitten Pirpanan isän kanssa. Tänään tuli oikeudesta sitten postia... Huh ihanaa.. Tietää että asiat menevät omalla painollaan. En vaan tiedä mitä kirjoittaisi. Sanat on ihan sekasin. Mutta huomenna... Kohtaan Pirpanan isän kahden kuukauden jälkeen.


Tietokoneen latausjohto on viallinen. Kone latautuu silloin kun haluaa. Jotenka vähän hiljaista voi olla. Riippuu koska saan takuusta uuden piuhan.

Mietin kolmesti...

...Kirjoitanko vai en. Mutta Kirjoitan nyt vain lyhyesti. Säästän lukijoideni hermoja. Niin. Mistä sitä aloittaisi? Kurjimmat ensin ja sitten on kiva päättää johonkin positiiviseen? Noh minäpä aloitan.

Työpaiksta... Ei. En sannut työtä. Minulla oli kuitenkin kuulemma parhaimmat paperit. Mutta pärstäkerroin ja Pirpanasta ja isästään tehty lastensuojeluilmoitus vei ne viimeisetkin rippeet. En ole kuulemma työkykyinen Exän pahoinpitelyn jälkeen.

En jaksa tuota jäädä murehtimaan. Ihmettelen vain voiko tuollaiseen asiaan vaikuttaa ilmoitus, jos kerta on kuulemma parhaimmat paperit. menikö sittenkin pärstäkertoimen mukaan..

Tuttu sanoikin minulle, että olisin ollu liian löysä siihen työhön, olisivat käyttäneet vain rumasti sanottuna pskarättinään, kahvinkeittäjänä ja siivoajana. Käski pysyä kaukana suklaasta vaikka ensimmäisen kerran dietin alkamisen jälkeen teki mieli lähteä kauppaan. Niin lähellä kun kauppa onkin niin kaukana se sillä hetkellä tuntui olevan.

Sen jälkeen on tuota exän päästärepimis-kohtaa jomottanut. Pari burana 600mg:ta olen ottanut. 800kin olisi mutta ne vie jotenkin tokkuraiseksi, ei tajua mistään mitään. Yötä vasten vois ottaa.

Joo mutta kyllä tästä taas noustaan.

Edit klo 22.22 Ai niin.. jotain naurettavaakin tapahtui tänään. Aloitimpa muuten muokkauksen hyvin romanttiseen aikaan. Kuka tietää, että raamatussa sana rakkaus esiintyy kaksisataakaksikymmentäkaksi kertaa? En minäkään tiennyt sitä aiemmin, ennen kuin siskon vihkipappi siitä mainitsi. Mutta siihen asiaan...

Soitin alkuillasta kasin jälkeen eräälle läheiselle ihmiselle. Hän vastasi jotenkin "huomenta". Olin hetken että täh! No raukka pieni ollu unten mailla kun töissä projekti puolen yön jälkeen alkamassa. Ja me ihmiset emme tykkäisi, mikäli tekisivät sitä päivällä. Minä siis onnistuin herättämään toisen sikeistä unistaan. No totesi itsekin "mitäpä pidin puhelinta päällä." Kerrankin osuvasti sanottu. Heti sai kyllä hymyn huulille kun pääsi ajatukset ihan muualle tylsistä asioita. Mutta parempaa oli luvassa. Tämä ihminen nukahti kesken puhelun. Hei, enhän mä voi niin tylsä olla? Enhän? Ei. Toinen oli vain väsynyt. Mutta siinä vaiheessa jo alkoi hymyilyttämään että minäkin voin saada toisen nukahtamaan. Kiitos sinulle JJS.

Kuorossa

Eilen oli Pirpanan ensimmäiset kuoroharjoitukset. Lähinnä ensimmäinen kerta meni ihmetellessä ja kuunnellessa. Osa lauluista oli tuttuja, osa uusia. ihan samaa mieltä minun kanssa ei heti alussa ollut ja osoitti myös oman tahtonsa. Mutta loppua kohden helpotti ja alkoi laulukin luistamaan. Saivat hienot esiintymispuvutkin. Tänään pesen ja silitän sen. Ensimmäiset kuoroesityskin on jo sovittuna. Onneksi ostin keväällä vaaleat kengät. Ei tarvitse nyt sitten lähteä ostamaan. Mustat lekerikengät olisi myös mutta valkoiset on vain nätimmät puvun kanssa.

Työhaastattelukin meni ihan ok. Torstaina ratkeaa lopullisesti mitenkä ne sitten menee. Ainut että on tää kunta ihan sekasin. Toinen sanoo, että työt alkaa maanantaina, toinen sanoo, että työt alkaa vasta 1.10. Minä jo mietin maanantaita siinäkin määrin kun 17.7 joutuisin tekemään lyhennetyn päivän ja ylimääräisiä poissaoloja ei kateltu vaan se on sitten seuraavan sopimuksen este saman tien. Noh minkäs mä voin. Muuttaakaan en sitä päivää lähde. Saa nähdä nyt sitten onko vastaaja saanut tiedon jo. Enpä murehdi moista. Jos ei tule paikalle niin omahan on ongelmansa.

Nyt voisi ottaa pienet unet vaikka. Ilta meni keikkuessa. Hattua nostan niille äideille, jotka pystyvät saamaan muksun unille viimeistään klo 21. Minusta ei ole siihen, että suljen lapsen sänkyyn ja ovi kiinni. Mikäli hän nousee kolmella ensimmäisellä kerralla pitäisi sanoa vain "nyt nukkumaan" ja neljännellä kantaa sänkyyn. Tietysti ehkä lapsi jossain vaiheessa oppii nukahtamaan kun sänkyyn mennään. Mutta nythän lapseni on pieni ja minulla on vain hänet. Miksi en siis antaisi aikaani hänelle ja lopeta edes väsymys-ajattelua, jos on keikuttu. En vain pysty olemaan noin tiukka.

Takapakkia otettiin nukkumisessa ja kakan teossa kun puhuttiin, mitä tapahtuu kuun vaihteessa. Mutta onneksi sitä kesti vain sen pari päivää. Eilen istui potalla hienosti ja nukkuikin omassa sängyssä. Tosin nukahti sitten lattialle väsy pieni. Taisi kuorossa alkukiukku olla myös osittain väsymystä. Tiukalle kyllä ottaa sinne meneminen, jos neljältä pääsen itse töistä, ei siinä ehdi kun hakea hoidosta ja pikasyöntiä ja kuoroon. Mutta ei hassumpaa kuitenkaan olisi, koska tänä aamuna oli jo innolla odottamassa seuraavaa kuoroa ja laskettiin yöt montako yötä on, että pääsee taas sinne.

Kotona

Käytiin eilen kotona illalla. Tarkoitus oli vain hakea posti. Pirpana oli saanut viimeisen postin SAYltaan. KIITOS RONJA, 2v! Osasit ilahduttaa kummitädin kanssa Pirpanaa tosi kivasti!

Mutta eihän se siihen postinhakuun jäänyt. Kysyin jo matkalla voinko käydä vessassa kotona ja neiti kipitti sisälle perässä ja ennen kun ehdin edes vessasta pois oli leikit kotona täydessä vauhdissa. Odottihan siellä muumi-majakka, -talo, -laiva, ja muumi-tietokone, prinsessa-kalusteet, suurin osa kirjoista ja kaikki mahdollinen. Reilu tunti siinä sitten leikittiin. Pirpanalle ehkä helpotus päästä kotona käymään ja näkemään, että kaikki ovat tallella. Itselle se oli vaikeampaa. Seisoa paikassa, jossa toinen retuuttaa, tulee uhkaavasti kohden. Ja samaan aikaan kuunnella Pirpanan toiveesta erästä levyä. Kaikkea muuta, mutta ei juuri sitä kappaletta! Se päivä valui muutaman sekunnin filminä päässä. Pirpanan huuto, oma huuto, toisen lähtö, poliisit ja se viikon kestänyt kipu taas jyskytti takaraivossa.

Oli jo pimeää kun käveltiin pois. Pirpana kyseli siinä kaikenlaisia miksi on tähtiä, missä kuu, miten kuu tulee takaisin, missä istuvat enkelit.

Pari päivää sitten otti takapakkia asioissa, mitkä kämpällä, toisin sanoen kriisikodissa, onnistuivat tosi hyvin. Ummetustahan on ollut tosi pitkään ja on saanut kakan tehdä vaippaan hyvin pitkälle, joskus tuli pottaan puoli vahingossa. Täällä ei vaippaa tarvittu ollenkaan. Mikä oli tosi hieno juttu. Samaten nukkui omassa sängyssä täällä jokaisen yön, kunnes kaksi viimeisintä ei nukkunut. (Lukuunottmatta siis viime yötä). Arvelin heti näiden johtuvan, kun kerroin kotiin palaamisesta. Puhuttiin mitä uutta ja kivaa sinne laitetaan, jotenka se tuntui nyt sitten pehmittävän. Mutta kuitenkin reagoi siis kotiin paluun ikävällä tavalla. Eilen oli kuitenkin sen verta väsy varmaan, ettei jaksanut taistella missä nukkuu kun sohvalle nukahti. Siitä oli hyvä nostaa omaan sänkyyn. Sain eilen Pirpanan nukuttamisesta noottia, että minun pitäisi hänet vain laittaa sänkyyn ja sulkea ovi ja antaa itkeä jos itkee. Jos sängystä herää, palauttaa se sänkyyn kysymättä mitään vaan kolmella ensimmäisellä kerralla sanoa "on nukkumaanmenon aika". valitan. Minä en kykene tähän. Pirpana nukahtaa helposti kun on oikea aika. Miksi rasittaisin itseäni, sekä lasta huudattamalla toista. Vaikka tuottaisi kuulemma viikossa tulosta.

Ennen nukkumaan menoa Pirpana sitten sanoi kun pyysi hyvänyön pusua "äiti sinun täytyy ottaa mies, joka ei meitä lyö eikä satuta yhtään! Me tarvitaan kunnon prinssi!" Tuo yhtään-sanan painotus oli aika ovela. Ja mikä prinssi me nyt tarvitaan! Ei me sellaista tarvita. Pelastava ritari ennemmin. Ja tällä pelastavalla ritarilla oli viime yönä kyllä kiire. Täytyy varmaan se uni tänne raapustaa joskus. Ei siis mitään uutta, että näen unia, jotka jotenkin liittyvät arkeen.

Mutta se mitä kotiin liittyy vielä. Huomasi kyllä millaisessa tilassa sieltä on lähtenyt. Eilen tuntui, että teen loppusiivousta vaikka sinne vielä palataan. Pirpanan ostoslistakin oli jo ihan kiva.
♥ Prinsessaverot makuuhuoneeseen
♥ Prinsessalakanat
♥ Prinsessa päiväpeitto + koristetyynyt
♥ Prinsessa lautanen ja juomalasit
♥ Barbi-Prinsessa
♥ Prinsessa-puku
huoh. joulu ja syntymäpäiväkin ovat tulossa!

Minun pitäisi tietysti pysyä äitinä ja sanoa mahdollisesti "ei". Mutta ei tässä tilanteessa henno. Kuitenkin on kokenut kovia ja paluu vanhaan ei ole kuitenkaan helppo, vaikka mitenkä antaisi pieni toisin ymmärtää. Osaahan tietysti minulle pienet valkoiset valheet, osaa ne kaikille. Tietysti jos jaksaa noiden varjolla mennä vanhaan kotiin, kunnes järkevämpi koti tulee vastaan niin hyvä. Tuo Prinsessapuku on sellainen, mitä lupasin itse vähän miettiä ja jos sais vaikka tehtyä. Yhdestä mummolan vanhasta valoverhostajo tein hameen, kun päiväkodista lähtö teki usein vastaavan kanssa vaikeaa. Nyt on sitten kotona oma hame.

Mutta näin.. klo 15 jatkotyöhaastattelu. Saa nähdä mitenkä menee. Mut toisaalta nyt on itseluottamus siinä asiassa hyvällä mallilla. Jos kerta on tähän asti mennyt kuulemma hyvin.

Eilen soitti muuten tantta, joka on vahvistanut tämän kämpän vuokrasopimuksen, kun tuo vuokra heittää ihan kiitettävän summan ja vuokran maksun tilinumerokin oli ihan päin honkia. Se sopimus on... hyvin hyvin vanha. Vuokran suuruuskin on muutaman vuoden takainen.

Mutta maksanko sen mikä on sopmuksessa vai lähes 20 euroa enemmän? Minähän en maksa yhtään enempää kun on sopimuksessa. Uskaltakoot laskuttaa enemmän.

Sähköpostissa saapunut

"Esittää arjessa yritämme ain
kovempaa, kuin olemme lain.
Muiden silmissä haavoittumatonta
sydämessämme särkymätöntä."

Tällaisen sain sähköpostiin tänään.
Mikä on se kovuuden ja vahvuuden määrä, minkä laki sallii?

Pirpanan uusi herkku

Tänään päästiin ylös jo kasilta. Seiskalta oli tavoite, mutta ei. Neiti käänsi vain kylkeään ja sanoi ettei huvita nyt nousta. Minkäs tekee. Äidin hyvä tavoite saada rytmi kohdalleen. No nyt kun tänään ei nukuta päiväunia niin eiköhän neiti nouse huomenna ajoissa. Eli ei silloin vasta kun pitäisi olla jo menossa. Ssn näkee huomenna.

Ostin eräs päivä itselleni maustamatonta jogurttia. Kotona kuitenkin tajusin ettei se mene minun diettiini kun siinä on rasvaa yli sallitun. Pirpana sitten innostui sitä syömään ns. banaanimössönä. Banaani vain sekaan ja nam.

Oma dietti sentään etenee.. nyt huomaa esim. pohkeissa että on läskit lähteneet... mahanympärys vähän kaventunut... Ihan hyvää tulee, vaikka ensin olin aika epäluuloinen. Hiilareitakin tullu syötyä tosi vähän, suklaaseenkaan en ole sortunut. Täytyykin sanoa lähikauppaan etteivät tilaakaan sinne lisää. Tietysti on tullut mutta... täytyy pystyä poissa kaupasta ennen ensi viikon keskiviikkoa kun maitoakin on siihen asti. Huoh.


edit: 12.32 Pirpana katsoi juuri tuota kynttiläkuvaa, joka on tuossa ylhäällä ja sanoi "oli äiti niin romanttinen tunnelma"! Mistä se moiset sanat on oppinut? huoh.

Myydään

Laitampa nämä nyt tänne blogiin, kun tuo vanha blogi pikkuhiljaa alkaa siirtymään salasanan taakse. Laitan myyntiin vielä jossain vaiheessa, joko tänään tai huomenna taustapapereita, kun niitä ostin hieman reippaammanpuoleisesti.

Laitampa nämä vielä tänne myyntiin. Jossain vaiheessa kun ehdin, laitan nipun myös taustapapereita, tuli niitä ostettua paketti jossa on 12" papereita neljä samanlaista, joten ihan niin montaa en tarvitse, kun 15cmx15cm tulee huima määrä vielä vanhojen päälle.

Näin ollen myyn tämän sekalaisen sävypaketin pois pyörimästä pois hintaan 10,90 (sis. postikulut). Kynät lähetän hyvin pakattuina.

Sävyinä ovat nämä:

Tämähän ei ole siis se, 12 kappaleen paketti. Vaan kyseessä on kyniä isommasta paketista myös. Kyniä en myy yksitellen ainakaan vielä.

Lisäksi myyn Fiskarsin kulmaleikkurin. Huomioithan, että tämä vaatii maksi-kirjeen. Tämän pk:t ovat 3,00 euroa. Hitaalla aikavälillä saatan tuoda myös Tikkurilaan muutoin nouto, tai postitus. Tarjoa!

Vielä on tilaa...

...Pirpanan joulukalenterissa. Mikäli haluat ilmoittautua, ilmoita samalla onko itselläsi kalenteria, johonka tarviisit luukuntekijää.

Tervetuloa mukaan!

Taas postia

Olen hidas nykyään hakemaan kotoa postia. En ole jaksanut tehdä osoitteenmuutosta kun tuntui postissa niin vaikealle. Tänään lähdettiin vajaa tunti sitten kipittää kotiin ja mikä röykkiö. Tietysti oli mainokset yms. turhanpäiväinen. Joukosta löytyi kuitenkin Pirpanan kirjakerhon kuukauden kirjat. On jäsenenä Tammen kultaisten kirjojen kerhossa. Tällä kertaa tulivat: Me autamme äitiä ja Lassi Lentäjä.

Itsekin sain postia. Malwiksen blogivoitto tuli. Ja kuoressa oli taas paljon kivaa. Lisäksi tuli leimakuvia Täti Punaiselta, teimme pienimuotoisen vaihdon aikoinaan. Kiitos Malwis ja Täti Punainen.

Malwiksen blogivoitto näytti tältä:
Suurta ihastusta herätti tuo Kiroileva Siili-kortti. Tiedän jo kenelle sen voi näyttää, tosin toivottavasti tämä henkilö ymmärtää huumoria sen jälkeen. Tähän asti on ainakin ymmärtänyt.
- Leimakuvia, näitä leimakuvia ei itselläni nyt ollutkaan.
- Taustapapereita, ei samanlaisia entuudestaan.
- pientä krääsää (pirpana omi)
- muistikirja
- rintaneulaksi ihana kukkanen
- pari pientä akryylileimasinta
- tarrapaketti
- Tilda-arkki, ihanat nuo lehmät
- puinen sydän
- nauhoja
- kiiltokuvia
- kangasruusuja
- ääriviiva tarroja
- ja tietysti kortti

Kuvata tuli hieman onnettoman pieni. Kuvaa klikkaamalla se suurenee.

Työhaastattelussa

Tänään selvisi yhdessä työhaastattelussa josta en voi enempää kertoa, että minula oli paras työhakemus. Enpähän viitsinyt sanoa miten paljon töitä on sen eteen tehty. Selkeä, yksinkertainen, kaikki olennainen. Paljon poimi meidän arjesta sellasia hyviä asioita. Maanantai-iltana tietää, selvisinkö tiistain haastatteluun, josta valitaan seuraavat kolme sitten itse työhön. Huoh. Meni paremmin kun odotinkaan.

edit 5.9.2008 klo 11:56

Hammaslääkärillä tuli käytyä ja nyt sitten seuraavan kerran joskus. Ei vähään aikaan kuitenkaan. Tietysti jos tarvetta tulee, niin sitten. Vihdoinkin on se rumba ohi.

Sillä aikaa, kun istuin hoidettavana ja kuuntelin mitä erilaisempia hölötyksiä oli puhelin soinut. Samalla selvisi, että tiistaina on toisen kierroksen työhaastattelu. Aika iso helpotus. Vihdoinkin siis alkaa tuo hakemusrumba tuottaa tulosta. Pestihän olis ihan unelma minulle. Mutta nyt eletään ensin tiistaihin asti. Katsotaan sen jälkeen mitä uskaltaa unelmoida.

Sano, että yhä ainoa olen sun...

Sano, että sä kaipaat luokse mun takaisin
Sano, että sä tahdot olla kuin ennenkin
Sano, että sä tiedät: kaksi meitä vain on
jotka kohtaamaan johti kerran tie kohtalon

Sano, että yhä ainoa olen sun
sano, että yksin olla sä tahdot mun
silloin satulinna kaukomaan, meille kuuluis kokonaan
Sinulle mä aarteeni antaisin
jonka vuoksi kärsin ja taistelin
Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen

Sano, että sä kaipaat tuota iltaa myös näin
kun sä rintasi painoit vasten mun sydäntäin
Sano, että sä uskot: meidät kohtalon tie
niinkuin kerran se johti, vielä yhteen vie

Sano, että yhä ainoa olen sun
sano, että yksin olla sä tahdot mun
silloin satulinna kaukomaan, meille kuuluis kokonaan
Sinulle mä aarteeni antaisin
jonka vuoksi kärsin ja taistelin
Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen.

Valmistaudun tässä huomiseen työhaastatteluun. Kunnalla yhtä työtä muutama paikka. Kaivoin sitten esille oman mp3-soittimen, rentoutusta kiitos. Näköjään jäänyt tuohon kohtaan kun alkoi Satulinnaa soittamaan. Noh sopii osittain mun elämään. Tuosta mp3-soittimesta tulikin mieleen vielä perjantaina oleva viimeinen hammaslääkäri... hieman alle vuoden tuska ja kipu se on ohi sitten! Kaipa niitä pitäisi kortilla muistaa? Katselin joskus että Ulla oli tehnyt hammaslääkärille kakun. Sori vaan hammaslääkäri, mun aika ei nyt sellaiseen riitä. Hetki sitten tuntui että eihän tällä viikolla nyt ole yhtään mitään! Mutta kas. Äkkiä tuli keskiviikko. Nyt onkin sitten tekemistä loppuviikolle reippaasti. Perjantaina on isäni ja Pirpanan papan syntymäpäiväkin. Täytyy varmaan antaa Pirpanan tehdä papalle sellainen ihan minikakku.

Valitustakin tietysti pitää olla. huoh. Eihän tämä blogi muuten pysyisi pystyssä.

Tietokoneen oma hiiri ei ole toiminut oikeastaan ollenkaan sitten oston jälkeen. Takuuhuoltoon se ei kuulemma kuulu. No lähipiirissä on yksi joka tietää koneista kaiken. Mutta arvatkaa suostuuko hän tähän koskemaan? Ja miksi? a) koneen merkki b) koneen prosessori ja kaiken kruunaa c) koneen käyttöjärjestelmä eivät voi tietenkään pelata ammattilaisen mielestä yhteen sitten millään. Piilotinkin koneen kun tuli käymään, ettei saisi sydänkohtausta siihen paikkaan. Mutta jonkun terävät silmät huomasivatkin paperin takaa neliskulmaisen muodon ja siellähän se minun koneeni sitten makasi. Kohtaus oli valmiina. Henkeä ahdisti, huimasi, pyörrytti, piti ihan seinästä ottaa tukea. Kyllä. Jotkut ihmiset ovat allergisia tietokoneille. Varsinkin sellaiset, jotka yrittävät urheasti pitää meidän bittiavaruutta pystyssä työkseen.

Niin siis sain kieltävän vastauksen kun kysyin nätisti katsoisiko mikä tuota rottaa tuossa vaivaa. Irtohiirihän minulla on ollu jo pitkään. Mutta nyt sekin jo tekee lopputiliään. Vika ei kuulemma ole hiiressä vaan tämän koneen käyttiksessä (vistassa) ja prosessorissa (jota ei pidä julkisesti ääneen sanoa), ne sotkevat keskenään tätä ongelmaa. Mutta minkä takia sitten USB-modeemini ei pätki tuosta syystä eikä tunnu web-kamerakaan pätkivän. mp3-soitin toimii ihan hyvin ladattaessa. Tietysti oli jo valmis vastaus viisaamalla. Hiiren merkki on väärä. No näimpä! Olin jo luovuttamassa koko konetta pois. Vieköön joku joka huolii! Minä pärjään ilman hiirtä. Ja ilman konetta! Tietysti siinä vaiheessa pyydettiin miettimään kahdesti sanojani. No okei joo. En pärjää ilman. Kaikki on netissä!

Ainoa neuvo oli - osta uusi PAREMPI hiiri. No toki ostan paremman, kuka nyt huonompaa ostaisi. Sama asia kun vaihtaisit uudehkon Volvon Lada Samaraan. Kumpaakaan autoa väheksymättä tai sen kummoisemmin kehumismielessä. Mikä on sitten se parempi hiiri! Mitä eroa on langattomalla ja langallisella? Minähän en maksa hiirestä vähintään 50 euroa. huh huh. Jotain rajaa sentään. Tietysti jos tuo hiiri palaa loppuun niin eihän sille sitten mitään voi. Uusi on ostettava. Mitä siis opin? Älä enää ikinä osta tietokonetta kysymättä alan ammattilaiselta oikeasti voiko kokoonpano toimia. Siinä vaiheessa toinen sanoo toista ja toinen taas toista. Ketä uskoa? Ihmisiä on monta miljoonaa ja jokainen on eri mieltä asioista.

Toinen valitus sitten heti perään. Kyllä ottaa nämä päättäjät päähän! Sopimuksessa on lasku 440 euroa - niin kun lasku tulee onkin lasku yli 453 euroa. Noh eihän siinä mitään. Selvitettävähän se on. Mutta kun soitat laskuttajalle: palaa lomalta maanantaina, soitat toiselle: vastaaja jätä viesti, soitat kolmannelle: en pysty sanomaan mitään soitat neljännelle: Laskun summa on se, mikä on laskussa, ei sopimusen summa, siihen on tullut virhe. Viides sitten otti asian selvitettäväkseen.
Mikä siis onkaan ongelman ydin?
Jos teen sopimuksen, on se sitten kauppasopimus, vuokrasopimus, tai mikä tahansa missä raha liikkuu niin toki joudun maksamaan sen mikä on sopimuksessa sovittu, enkä yhtään enempää. Näin ollen minä maksan laskua vain 440 euroa, koska näin lukee sopimuksessa. En maksa varmastikaan ylimenevää. Koska tuo 440 euroa ei edes minulle kuulu.

Kolmas valitus.
Meillähän on kriisiasunto. Näin julkisesti sanottuna. Pirpana ei kestänyt olla kotona 17.7 jälkeen. Meillä kävi jo kerran haastemies ovella. Tavoitti edellistä asukasta. Sain kaivaa sitten vuokrasopimuksen jonka olen tähän tehnyt. Että minä TODELLAKIN asun tässä, eikä se mitä ovessa lukee. Haastemies siinä pohti sitten että sehän on tässä kirjoilla. No siihen minä en voi vaikuttaa mutta minä en ole kirjoilla minä olen vain tässä turvassa lapseni kanssa. Soitin asiasta sitten ihmiselle joka tästä asunnosta tietää enemmän. Ja puhuttiin asiasta kun lastensuojeluviranomaiset tulivat katsomaan mitenkä Pirpana jakselee. Naureskelivat vain asialle. Tänään sitten soi taas ovikello ja minä pomppaan ylös! Kaikkien kanssa on sovittu että meille tullaan vain puhelinsoiton kanssa. Minä en ovea avaa, jos en tiedä kuka siellä on. Vaikka on turvaketjut ja ovisilmät. Mutta periaatteesta. Sama tulee varmasti jatkumaan pitkään. Että tiedoksi vain teillekin ovelta ovelle kauppiaat, minä en ovea availe. Eilen näin sitten tätä haastemiestä kun vein paperia että olen saanut haasteen koskien 17.9 olevia käräjiä varten. Siinä sitten kysyin selvisikö tämän osoitteen tilanne, että täällä ei ketään asu. Juu asian piti olla selvä. Kiitti vielä tiedosta. Mutta mitäs tänään kello 12.08? Ovikello soi, no päätin katsoa kun oli isän kanssa puhuttu että hakee kameransa. Eihän siellä isä ollu. Tämä samainen haastemies. Siinä vaiheessa minä repesin! Juurihan vajaa vuorokausi sitten puhuttiin asiasta. Asian piti olla ok. Nyt ei kaivannutkaan kyseistä ihmistä vaan jotakin toista. Montako ihmistä tässä on oikein kirjoilla?!?! Minulle ei sitä sanota, koska en ole itse kirjoilla. Ja taas tuo sama rumba kun tuosta laskusta, tosin kahden ihmisen kanssa vain. Ja sama juttu. Toinen lomalla, ja toisella vastaaja.
Eihän tällaista asiaa voi haastemieskään minulle sanoa. Ja jos hänellä ei ole tarvetta tavoittaa ketään tästä asiasta, ei lähde sitä tutkimaan. Onhan meillä käynyt kotona ulosottomies muutaman kerran vainoamassa (jos noin voi sanoa) edellistä asukasta vaikka ei ole kirjoilla ollut kolmeen vuoteen. Muutaman kerran on laittanut postiakin neiti x x:n nimellä. Jotenka nyt sitten jännityksellä jään odottamaan koska ja mistä haastemies yrittää taas etsiä jotakuta minun kauttani.

Eli... huomenna työhaastattelu klo 10
perjantaina hammaslääkäri klo 10
mitäköhän muuta vielä?

Näillä eväillä, näillä valituksilla... Jotain kivaakin!
tänään oli päiväkodin uuden pihan kunniaksi järjestetty koko perheen yhteinen rieha. Paistettiin tikkupullaa ja tutustuttiin (lapset tutustuivat) uusiin laitteisiin vanhemmille näyttäen ja seistiin hetki sateessa. Eipä onneksi satanut koko aikaa. Mutta eihä me sokerista oltu?

Mutta nyt kutsuu nukumati.

Mikä postipäivä!

Tänään tuli iso kasa postia. Ja suurin osa Pirpanalle. Kiitos Arja ja Sayn kummitäti luukuista.
Olipahan famukin lähettänyt isohkon paketin Pirpanalle. Kuvataan sitten pakettia yhdessä ja laitetaan kuvia tännekin mitä sai.

Itse sain työkkäristä postia. jee! Torstaina työhaastatteluun.

Toinen oma postini olikin jo sitten kauan odotettua ja mietitty ja pähkäilty.

Joku tietääkin jo mitä meillä on tapahtunut 17.7. osa ei tiedä. En ole siitä niin julkisesti enää puhunut. Enkä ala tähänkään käymään asiaa läpi juuri lainkaan, mutta Pirpanan isä repi minua tuolloin voimakkaasti hiuksista. Myönnän toki että saatoin häntä sanomisillani ärsyttää jotka liittyivät hänen oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Repimisen seurauksena meille kutsuttiin poliisit, tosin en minä itse niitä kutsunut vaan sain hälyytettyä apua. Tästähän lähti ilmoitus lastensuojeluviranomaisille ja minä vaadin Pirpanan isälle rangaistusta lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Mustelma syntyi päähän sekä hiuksia lähti lääkärin lausunnon mukaan.

Uhkailut eivät kuitenkaan edennet pidemmälle vaikka niitä on viesteissäkin. Eikä ensin tuntunut menevän tuo pahoinpitelykään. Mutta nyt sitten... 17.9 2 kk tapahtuneen jälkeen kohtaamme ensimmäisen kerran. Rahallisella korvauksella ei ole väliä, vaan se että hänet saadaan kiinni teoistaan. Toivottavasti tulee lähestymiskieltokin, sillä neljä vuotta uhkailuja kuinka pääsen hengestäni.... Mitta on täysi.

asiasta en ole voinut vanhaan blogiini kirjoittaa, koska tiedän Pirpanan isän sitä seuraavan. Vaikean asiasta tekee, kun Pirpana näki kaiken. Kyllä se on kertonut niin bussikuskeille kuin kaupan kassoillekin mitä meillä on tapahtunut. Toki isästään puhuu, mutta pelottaa myös pientä nähdä.

Voin vain huokasta ettemme ole yhdessä asuneet, eikä meillä ole yhteishuoltoa eikä edes tapaamispaperia. Aika näyttää miten tyttö on valmis isänsä näkemään valvotusti. Paljon on varmasti isille kysymyksiä pienessä päässä, joka muutenkin pohtii asioita paljon. Lastensuojelu sekä -valvoja tosin ovat olleet koko ajan sitä mieltä että tämä asia käsitellän ensin loppuun ja sit vasta mietitään onko tarvetta isän ja tytön näkemiselle. Minä itse en näe siihen tarvetta. Enkä voi lasta pakottaakaan.

Tuon seurauksena nyt sitten olemme tämän kuukauden loppuun asti vielä kunnan tarjoamassa kriisiasunnossa. Pirpanalle ollut helpompi kun ei tarvitse pelätä tuleeko isi ovelle vai ei. Ja myös itsellekin. Tosin nythän tämän asian selvittely vasta käytännössä alkaa. Kyllä sitä saa asianajajan luona vielä ravata ja tehdä selvityksiä ja pohtia vaikka mitä. Mutta arjessa on onneksi pieniä iloja ja ehkä jokunen suurempikin!

Kiitos Teille, jotka olette jo tähän asti jakaneet kokemuksianne perheväkivallasta, väkivallasta yleensä, muistaneet meitä eri tavoin. Joskus pienelläkin sanalla on suuri merkitys.