Leijonan kesyttäjä

Pirpana kyseli eilen mikä hänestä voisi tulla isona. Pohdittiin asiaa leipurista, taiteilijasta, kirjailijasta jne... Aika taiteellisia aloja moemmat. Tänän hän sitten keksi mikä hänestä tulee.
Lukekaa jos uskallatte:

Leijonan kesyttäjä!

Aikookohan aloittaa näistä ihmisleijonista, vai ihan eläimistä? Lähipiirissä on heti monta kesytettävää leijonaa. Ei huono ala siis ollenkaan.

Käytiin torstaina neuvolassa. Ja tulihan sieltä räpättämistä. Pirpana oli kasvanut pituutta 95 cm, eli 3,8cm vuodessa. Paino oli.... viitsinkö edes kirjoitaa? Meidän kukkakeppi oikein. 14,450g.. Eli vuodessa oli tullut painoa 350g lisää. (Korjasin painon tuohon sunnuntaina)

Eihän sitä koko ajan tasaisesti tule. Mutta tuo paino oli jo kuulemma hälyyttävää. Paino on nollakäyrällä mutta pituus-paino menee pahasti miinukselle. Pituus menee omalla käyrällään. Olis tutkimuksia edessä jos lääkäri näkee tarpeelliseksi sen, mutta mietin mitä ne auttavat? Koska hän koko ajan kuitenkin syö tasaisesti. Yhden tutun lapsi olijoutunut isoihin tutkimuksiin kun paino ei noussut tarpeeksi. Olivat epäilleet vaikka mitä suolisto-ongelmia. Mutta meillä on päästy ummetuksestakin eroon!! Niin mitä nyt vielä? Syö kyllä pieniä annoksia ja muistuttakoon, ettei kummankaan suvussa ole hongankolisgtajia. Isänsä suku on yllättävän lyhyttä. Famu alle 160cm, isänsä minua pari senttiä pidempi... Kuukauden päästä uudelleen sitten. No ei saanut rokotettakaan kun oli vähän nuhanen. Tehtäviä teki mielestäni tosi hyvin. Olosuhteisiin nähden... Kun perjantaina sitten....

...Pääsin töissä aamukahville, kun päiväkodista soittivat... Neiti on kuumeessa. Minä lähdin hakemaan. Ja tein mokan töissä. Olis pitänyt ensin saada esimies kiinni ja siltä varmistaa mitenkä toimitaan. Niinhän se joo menee, mutta pk ilmoitti että vauhdilla sinne. Laitoin sitten sähköpostia hänelle. Koska on itse sanonut, että voin olla pois, jos lapsi sairastuu. Onneksi maanantaina on kallonkutistaja. Raivostuttaa niin paljon...

Ja osa syy on siihen, että sain eilen postia sosiaalityöntekijältä, joka tekee meidän olosuhdeselvitystä. Tulevat kotikäynnille 26.1.2008, mielenkiintoista.
VANHEMPIEN YHTEINEN TAPAAMINEN 26.2.2009 JA TARVITTAESSA TOINEN 2.3.2009 Eli he hakevat nyt tuolla meille ratkaisua. Miks ihmeessä? Toivottavasti tekevät kotikäynnin myös isän kotiin jossa selviää millaisen kohtauksen isä saa jos pieneltä tippuu leluja lattialle ettei vain hänen kallis laminaattinsa kärsi.

Mikä meteli syntyy siellä huoneessa, kun en tee niin miten isänsä sanoo? Minä olen silloin meistä se vaikeampi osapuoli! Kun niin se ei vain mene.

Näköjään isälle, joka on hylännyt kirjaimellisesti jo kolmesti lapsen pitää antaa niitä oikeuksia nyt sitten enemmän. yhteishuoltajuudenkin se varmaan saa. Nyt unohdetaan se, mitä on tapahtunut minun ja isän välillä, mutta se selvisi, ettei se saa vaikuttaa. Sillä ei ole merkitystä vaikka lapsi on nähnyt isän väkivaltaisen käyttäytymisen yms. Riehunut ja rikkonut lapsen leluja. Silläkään ei ole mitään väliä, vaikka isä ei pidä lapseen mitään yhteyttä omatoimisesti näiden tapaamisten välissä. Ja mun pitäisi ottaa vielä minun kodissa riehunut, minua pahoinpidellyt mies meille kotiin! Ei onnistu! Minun kotiini se ei jalallanikaan astu. Asianajajan mukaan siihen ei ole lakipykälää mikä velvoittaa, vaikka olisikin lapsen koti. Mutta isänsä ei ole päivääkään meillä asunut, eikä minun kanssa päivääkään asunut samassa huushollissa. Heinäkuisen jälkeen sillä ei ole mitään asiaa minun kotiin. ja se on Pirpanallekin luvattu, ettei iskä tule tänne riehumaan. Vaan vaihto tapahtuu valvottujen tapaamisten päätyttyä ulkona. Eniten raivostuttaa nyt, että hän osaa olla muiden läsnäollessa todella yhteistyökykyinen ja tehdä minusta yksin syyllisen. Syyllisiä ollaan viimekädessä molemmat yhtä paljon. Minun pitäisi löytää isästä jotain positiivista... Mutta tällä hetkellä ei ole mitään. Muuta kuin joskus maksanut elarit ajallaan.

Mietin tuon kotikäynnin ideaa. Jätin eilen kymmenen jälkeen soittopyynnön kun posti tuli tuolle sosiaalityöntekijälle. Aina on viestiä laittanut mihin aikaan palaa asiaan tai soittanut muutoin. Eikä meillä ole yhteishuoltajuutta niin miten toisen työntekijän mukaan olisi ollut. Meillä on vain elatussopimus ja nyt oikeuden väliaikaismääräys. Mutta nyt ei. Olihan siellä mainittu jossain papereissa minun ja isänsä avoliitto. Että mitä? Isä on väliaikaismääräyksen mukaan mennyt naimisiin, mutta minä en ole kertaakaan ollu isän kanssa saman katon alla. Enkä enää mene! Isoista rahasummistakaan.

Isän sukulaiset niin ikävöivät lasta ja haluaisivat olla lapsen kanssa tekemisissä. Mutta miksi eivät ole?????? Kertaakaan ei ole famu esim. soittanut ja kysellyt kuulumisia, sen sijaan, että jouluna lähetteli paketteja mitkä olivat iso pettymys kun olivat niin isoja vaatteita tai sitten rikkinäisiä, tai eivät käyneet päälle ollenkaan. Olisi tosi iso vaiva kysyä oikeaa kokoa? Nyt pilaa todella paljon hyviä sukulaissiteitä. Ja se on käännetty minun syyksi, kun en anna lasta vapaasti isälle. Valmis oli jopa maksamaan että vedän prosessin oikeudesta kesällä pois. Kunhan elämä jatkuu normaalina. Tarjosin kesällä että mennään Helsinkiin ja tulee jonnekin lasta tapaamaan mutta se ei käynyt kun minä olen paikalla. Olisi kyllä lapsen hakenut ilman minua hänelle. Ja näin olisi isä tavannut lasta minun selkäni takana. Ei onnistu ennen kuin hänen äkkipikaisuutensa ja väkivaltaisuutensa on kumottu. Siskonsa yritti pienen syntymäpäivänä kysellä kuulumisia. Enpä vastannut kuin lyhyesti, että onhan tässä ollu aikaa niitä kysellä jo puoli vuotta. Mutta ei ole kysellyt edes kummina. En näe tarpeelliseksi kertoa kuulumisia nyt. Asianajajankaan mukaan ei mikään velvoita siihen. Isä voi kuulumisia kysellä. Mutta muille ei tarvitse tehdä mitään. Pirpana tietysti välillä sukulaisiaan kaipaa. mutta minkä minä teen kun HE eivät halua pitää toiseen yhteyttä. En lähde soittelemaan ja kyselemään puhuisivatko pienen kanssa. Koska eivät he tosiaankaan kysele kuulumisia eivätkä yritäkään hänelle soittaa. Viesti ensin "voisinko puhuha pienen kanssa" riittäisi.

Kirjoitinkohan jo, kun olen isälleen sanonut että jos minulta tulee puhelu niin Pirpana soittaa. Jos minulla on asiaa minä tekstaan. Viikko sitten maanantaina Pirpana oli menossa tapaamaan isää kakun kera. Juhlivat siis syntymäpäivää etuajassa. Pirpana soitti sitten isälle jos ehtisi hakemaan kakkukynttilät. Laitoin kaiuttimen päälle jotta kuulen sen vastauksen oikein. Ehkä rumasti tehty, mutta neljä vuotias ei ole vanhempien viestivälittäjä. Mutta pieni halusi isälleen kertoa että kynttilät haluaakin, ensin ei halunnut. Soitti ja isänsä vastasi (anteeksi kiroilu...) "Mitä hemmettiä sä saatanan huora soittelet?" Pirpana sanoi vain kakkukynttilöistä ja antoi puhelimen pois. minä olen tasan kaksi kertaa soittanut isälleen. jonka jälkeen on asia noin sovittu. Ei voi sitä unohtaa kun tietää itsekin, ettei halua minun hänelle soittelevan. Me loppupeleissä haettiin ne kynttilät sitten.

Tällaiselle isälle sitten lisää oikeuksia. Mahdollisimman vähillä velvollisuuksilla. Eihän hän olisi halunnut maksaa lakisääteistä elatusmaksujen korotuksiakaan, ennen kuin sanoin antavani asian sitten asianajajan ulosottomiehen perittäväksi eihän kyseessä ollut kuin 5,49 euroa tms. Mutta lakisääteinen asia. Ja toinen väittää sitä minun päähänpistokseni. Ei sitten kertonut maksaako vai ei. Selvisi vasta tiliotteelta, että jaahasta on maksanut korotettuna.



Tällaista vuodatusta. Pirpana alkaa heräilemään.. taidan mennä katsomaan pientä potilasta.

Mutta jos joku haluaa kuulla jotain muutakin kun valitusta... Pirpana kertoi tykkäävänsä Prinssistä Tähtiin ja tähdistä takaisin ja vielä kerran tähtiin ja tähdistä takaisin. Niin että on meillä jotain ilonpisaroita... Sellaisia mistä ei kaikkea kerrotakaan. Niin joku sanoisi ettei tästä mitään tule tällaisessa tilanteessa. Asiaa olen käynyt myös kallonkutistajan kanssa läpi. Mutta... ei se aina aikaa katso kuka tulee missäkin vaiheessa elämään mukaan. Varsinkaan jäädäkseen. Mutta enpähän nyt enempää siitä kerro.

Tuijalle... Oli Pirpana mummin kanssa viime tiistaina kuorossa. Minä paiskin ylitöitä... Katsotaan selvitäänkö tiistaina sinne. Toivottavasti. täytyy päätellä yksi pirpanan sukka niin voi ottaa toisen mukaan neulottavaksi.

Pirpanan odotus palkittiin

Eilen ei toiminut tietokoneen "irtohiiri", kun Pirpana heitti sen seinään. Koko koneeseen ei koskettu eilen, ja kas yks kaks kipusi penkille ja kräts. Ei tuo nytkään toimi kovinkaan kummoisesti mutta vähän paremmin kuitenkin.

Eilen yritin sitten kirjoittaa blogiin kun nukahti mutta en saanut sitten tallennettua. Leikkaa-liitä toiminnolla onneksi sain tekstin liitettyä wordiin ja sitä kautta sitten tallennettua.

lähtövalmiina iskää katsomaan.
Pinnit päästä puuttuvat.

Tässä sitten eilinen postaus

Pirpanan odotus vihdoinkin palkittiin. Näki vihdoinkin isäänsä sitten heinäkuun. En tiedä muuta kuin hyvin oli mennyt, ja siellä isi pukikin toista kun menin hakemaan. Tapaamisethan on siis valvottuja tammikuun loppuun asti. Sai isin kanssa touhuta ja jutella. En tiedä kaikkea vielä enkä tiedä tarvitseeko minun tietääkään. Ei Pirpana ole reagoinut ainakaan negatiivisesti, muttei ole ollu riemu ylimmilläänkään. Ehkä se tärkein "isi pyysi minulta anteeksi" on nyt toteutunut. Isänsä kanssa ulkona kohdattiin, kun takin vetoketju oli pienellä auennut alhaalta. Piti laittaa sitten uudestaan, ja isi ehti sitten tulla "perään". Siitä se episodi sitten alkoikin.

Lupasi ensin tuoda nukkekodin akvaarion toiselle rikkomansa tilalle. Pyh vielä mitään tuonut. Lupasi tuoda Prinsessa-joulukalenterin. Ei tuonut sitäkään. Siitä repesin. Olisi voinut nostaa edes rahaa, että pieni saa käydä itse ostamassa. Siitäkös se paha mieli tuli kun jäätiin kahden. Noh minähän siitä sitten isälle, että et todellakaan nostanut rahaa "ei ole tapana käyttää käteistä" oli hänen vastauksensa. Niimpä niin. Noh minä sitten, että on sinulla ylimääräistä maksella isoja pk-kuluja (ei tule edes maksikirjeenä, kun pituutta piisaa kalenterilla) mutta ylimääräisiin kuluihin et sitten ota osaa kun vitkastelemalla ja sit kun häntä huvittaa. Minä siis joudun ensin ostamaan, ja odottelen sitten siltä parhaimmillaan kuukauden koska herralle sopii maksaa n 200 euroa takaisin. En valittaisi, jos talous olisi vähän helpompaa itsellä. Toisekseen saako niitä enää sitten kun viitsii hakea, ja koska se on meillä. Taisi tajuta, kun sanoi että laittaa rahat mun tilille. Pienelle sitten selitin kuinka isi laittoi äidin tilille rahaa ja saat käydä itse ostamassa ja maksamassa sen kalenterin. Pienelle tuollainen odotus (lähes kuukauden kun ensimmäiset ovat olleet kaupassa) ja sitten kun ensin toinen lupaa ja sitten ei tuokaan on pettymys kova. Eilen sanoin isälleen sitten ihan suoraan, että kahden neljä vuotiaan asioitako tässä hoidan?

Kaiken raivostuttavinta kuitenkin , valvojalle ei sovi näköjään kaksi aikaa noista, mitkä väliaikaismääräyksessä on määrätty.Joulukuun toista aikaa on myöhäistetty 2h, tammikuun ensimmäinen aika meni kokonaan uusiksi. Saa nähdä, jos oon silloin töissä niin ei onnistu keskellä päivää. Asianajajalle ja lastenvalvojalle taas asiaa.

Noh loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt on sitten neidillä pari kalenteria. Ensinhän piti riittää pelkästään tuo mitä blogissani hälle kokosin. Mutta isälleen sai näköjään viestin perille. Hyvä kun lasta kuuntelee!

Voi sitä riemua!
Kalenterissa näköjään viisi isompaa yllätystä.

Käräjistä

Ei saatu käräjillä sovintoa aikaan. Olihan se itsestään selvä asia jo sinne mentäessä. Mutta jäimme odottelemaan väliaikaismääräystä joka annetaan 2 viikon kuluttua. Mutta omasta mielestäni istunto meni meidän osalta loistavasti. Kantaja vihjaili minua mielenvikaiseksi yms. Asianajajani kanssa jo pohdittiin aiemmin, että siihen voimme todeta vain, että kantaja voi mennä itseensä ja miettiä miksi, tämän kaiken edessä ei tarvitse pysyä kasassa täydellisesti. Tuli jopa syyttelyitäkin, mitenkä olen itse omilla toimillani aiheuttanut hänen väkivaltaisen käytöksen ja omat jälkeni. Sentään tunnusti, että ymmärtää jos lapsi näin dramaattisten tapahtumien jälkeen aristelee isäänsä.

Eli hyvin ristiriitainen lausunto. Ensin kieltää tehneensä mitään, mutta sitten ymmärtää, jos lapsi näin dramaattisten tapahtumien jälkeen aristelee isäänsä.

Olin jo aiemmin pohtinut millainen oma asianajajani oikein olisi. Mutta kas! Yliveto. Päivo oli sinänsä helpotus. Voin sanoa puhtaasti erävoitot 6-0. Vaikka ikävältä tuntuu lapsen kannalta.
Mutta eipä isä ole yhteyttä häneen ottanut heinäkuun jälkeen. Ei millään tavalla. Hyvin halpamaisestikin mulkaisi kun vein Pirpanan tekemän isänpäivälahjan. Pirpana jo tuossa kyseli eilen kiittääkö isi häntä? Spontaanisti tuli suusta. Kaikkea hänkin pohtii! Niimpä, kiittääkö isi? En todellakaan tiedä. Ja se on hänen asiansa. Asianajajalleen lopussa kyseenalaistan isän rakkauden lastaan kohtaan kun ei yhteyttä ole mitenkään ottanut, enkä ole kieltänyt. Posti kyllä kulkee.

Siinä onkin Pirpanalle selittämistä miksi isi teki niin. Tähän asti olen vain sanonut, äiti ei tiedä, isin täytyy itse kertoa sinulle. Sehän on totuus. Mutta yritäpä siinä vakuutella, että isi rakastaa häntä tähtiin ja tähdistä takaisin, niin miten ennenkin. Ei mene enää läpi.

Isänsä Sukulaiset ovat olleet nyt sitä mieltä, että olisi pitänyt abortoida koko tyttö, koska hänellä on tällainen äiti joka osaa käyttää häikäilemättömästi lakia edukseen ja valehdella virkavallan ja oikeuslaitoksenkin puolelleen. valitettavasti tänä päivänä virkavalta ei tee lastensuojeluilmoitusta, eikä kriisiasuntoa järjestetä kevyin perustein. Eipä ole suku ottanut yhteyttä lapseen pahemmin.

Tulin erään ihmisen kanssa keskusteltuani tulokseen, että vaikeiden syytösten ja paineiden, uhkailujen ja kiristysten alla olen joutunut taipumaan lapsen isän tahtoon, joka nyt on pettytyt minun saadessani voimat kasaan vastustaa hänen vaatimuksiaan siinä määrin. Tuli hyvä tunne tuosta. Keskustelemassa täytyy vielä käydä, mutta se, että joku täysin sivullinen tuntematta taustoja ja ihmisiä pystyy sanomaan noin ensimmäisen tunnin jälkeen. Voinko olla onnellisempi?

Minulla on ystäviä, minulla on koti, vanhemmat, tukijoukot, työtä, talous jokseenkin tasapainossa, ja maailman ihanin tyttö... Vaikka tuhma hänkin osaa olla. Elämää päivä kerrallaan, suunnittelematta sen enempää.

Näin Auvisten televisiohaastattelun, heitä vanhempia ymmärtää nyt paljon paremmin. Kun äiti totesi syyllistävänsä henkilökohtaisesti itseään ihan kaikesta tuli tunne, niin teen minäkin. Syyllistän mm. isyyden tunnustamisesta, tapaamisten antamisessa ilman sopimusta, elatusmaksuista, muista kustannuksista, siis ihan kaikesta mikä lapseen ja isäänsä liittyy. Mitä se hyödyttää? Ei mitään. Mutta yritäpä sitä takoa omaan päähäsi. Tapahtumat ovat kuitenkin täysin erilaisia. Itselle anteeksiantaminen on vaikeinta. Miten saatoinkaan uskoa kiiltokuvapojan näköistä miestä, jonka alla onkin väkivaltainen, osaamatta olla oikeudessakaan fiksusti, henkisesti loppuun kuluttava ihminen. Tänään kun eräs ihminen sanoo minusta jotain postiivista, en usko siihen. Hän tietää sen itsekin. Viimeaikoina on tuntunut, etten pysty edes ihmisiä kutsumaan kotiin kylään. Pikkuhiljaa vahvistuu tunne, että kyllä kotia on vaihdettava, mutta päätös käsitellä asia kotona oli kuitenkin paras mahdollinen...

Onneksi elämässä on paljon hyvääkin! Ja sellaista, mitä ei kaikille kerrota :)

Loma loppui seinään

Olin jo irtisanomassa Pirpanaa päivähoidosta, tai mietin sitä syvällisemmin kun ikinä tähän asti. Mutta en sitten vielä sanonut, vaan annoin mennä sopimuksemme mukaan. Toissapäivänä sitten sain puhelun työpaikalta, joka hylättiin lastensuojeluilmoituksen myötä. Ja kas. Nyt pitääkin sitten mennä töihin jo viikon päästä maanantaina.

Ristiriitaiset ajatukset kyllä. Miten olen nyt työkuntoinen, kun en ollu kolme viikkoa sitten? Eihän oikeuden päätös muuta minun olotilaani pahemmin, kuin sen verran, että oikeus voitti ja toinen näki, ettei mtiä tahansa voi tehdä. Tapahtumat ovat silti tapahtuneet. Mutta totta kai aika parantaa haavat pikku hiljaa.

Tietysti on suuri motivaatio lähteä töihin. Pirpanan päivähoitokin muuttui kokopäiväiseksi yllättävän helposti. Kaikki meni siis sen osalta suht kivuttomasti. Nyt vaan penkomaan vaatekaapit, mitkä vaatteet ovat sellaisia, mitä voi käyttää töissä. Kengät täytyy ainakin ostaa. Mun viime kevään alennnusmyynnistä ostetut Sievin kengät on kantapäistä puhki. Sisäkengät onneksi on.

Pohdintaa siis piisaa.

Asianajajan luo tänään klo 13.30. Neuvottelemaan vähän exän vaatimuksista huollosta ja tapaamisista. Toisaalta nyt on tuo lievä pahoinpitely-syyte tuossa mikä vähän hankaloittaa kyllä asioita. Enkä anna kyllä noin "pientä" kun valvotusti. Olisi miettinyt tekoaan ennen, kun alkaa tuollaisia vaatimuksia esittämään. miten me voidaan olla minkään sortin yhteishuollossa edes osittaisessa, kun minä en ainakaan häntä aio tavata ja tulla uudelleen pieksetyksi ja mahdollisesti pahemmin.

Lähestymiskieltoa ajattelin jo. Kun on yhä nuo viestit tallessa ja nyt tuo tuomio. Mut asianajajan mielestä hankaloitan tässä vaiheessa liikaa asioita, jos lähden sitä hakemaan. Onhan se totta. katsotaan ensin nämä käräjät mitkä nyt tulee, ja sitten uudestaan.

Onneksi on suht hyvä asianajaja. ei mitään ongelmia sen kanssa, aikaa saa äkkiä ja osaa hommansa.

Jotenka siis.. Kohti parempaa arkea -vihdoinkin ja kaikin puolin.

Pirpanalla on ensimmäinen kuoron esiintyminen sunnnuntaina. Osaa kyllä onneksi jo tuon laulun.

Paluumuuttoa kotiin

Kone toimii tällä hetkellä isän tietokoneen laturilla. Isän tietokone on päättänyt sanoa itsensä melkein irti palveluksestaan.

Aloitimme loppuviikosta paluumuuttoa kotiin. Pirpana on ollut kotona jo kaksi yötä. Vaihtelevalla menestyksellä, silti suurella urheudella. Suhteellisen kivuttomasti meni ensimmäinen yö. Toinen olikin jo vaikeampi. Kunnes alkoi pyytämään mummolaan viikonlopuksi. Oli siis kova pala. Yhä puhuu tapahtuneista. Minä puolestani yritän olla urheampi, mitä tarviisi. Miksi ajattelen, että tästä vain mennään eteenpäin. Miksi en voi vain hyväksyä sitä tosi asiaa, että vielä 20 vuoden kuluttua exäni teot kulkevat mukanani, vaikka onneksi himmenneinä. Pirpana on monena iltana puhaltanut takaraivoon ja miettinyt miksi isi teki niin. "Mieti, mieti, mieti". Niin sanoo Nalle Puh. Mutta pienillä asioilla saa arjen taas parempaan päin. Itse sain tämän asian kokea yllättäväällä tavalla.

Perjantai-iltana sain kotiin vieraan, jota olin odottanut jo viime viikosta, jos aikataulut sattuvat osumaan jokseenkin yhteen. Sen hetken halusin pitää ajatukset aivan muualla. Yritys hyvä kymmenen. Onneksi vain muutamassa lauseessa sivuttiin asioita, joista en halunnut keskustella. Kuitenkin minut "ohjattiin" olotilaa oletettavasti helpottavaan tekoon. Astuin suunnilleen siihen kohden, silmät sohvalle katsoen, missä seison exän hyökätessä kohden. Piti sulkea silmänsä. Halata, rutistaa niin, että kylkiluut tuntuvat. Ja antaa sen pahan olon virrata pois. Siinä meni varmaankin vartti.

Siinä vaiheessa tuli mieleen jo kappaleen sanat, joita on tullu kuultua jo ehkä liiaksikin.

Etkö unta saa?
Aaveetko taas
sun vuoteellesi
omin luvin istahtaa,
sua valvottaa.
Jo kohta aamu sarastaa.

Etkö unta saa?
Yksinäisyys.
Kun soittaa sydämessä
pirun viuluaan.
Ja kun luurangot kaapissa
äityy kolistelemaan.
Mä tahdoin karkottaa ne pois
olemattomiin,
ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä jo on helpompaa.
Ja yö kun aamuun liukenee.
Ja vierelläs sun.
Ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Etkö unta saa?
Kun eilinen
taas päälle käy ja kaikki epäonni sen
eessä kohoaa.
Ja lailla vuoren tuijottaa.
Mä tahdoin karkottaa ne pois.
Olemattomiin.
Ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa.

Ja yö kun aamuun liukenee.
Vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Ja yö kun aamuun liukenee
vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.
Vierelläsi sun
mä siihen rauhoitun.
Vierelläsi sun
on turvapaikka mun.
~By: Yö ~

Olotilaa helpotti todella suunnattomasti. Nyt kun katson tuota paikkaa, muistan tuon halauksen. Enää ei tule filminauhana mieleen mikään muu. Kerrankin positiiviset asiat polkevat allensa kaiken muun.


Tuossa pystyy seisomaan, katsomaan ulos ikkunasta. Ainakin nyt vielä tuntuu siltä. Minun on pakko uskoa tuon "voimaan". Onhan olemassa onnettomuuksia, joidenka jälkeen suositellaan mahdollisimman pian uudestaan palaamaan paikkaan/tapaan, jossa onnettomuus sattui. On se autolla ajoon, hevosen selkään.


Sossussa kävin lastensuojeutyöntekijöiden luona perjantaina. Ja voi elämän henkselit! En sano enää yhtään paremmin! Yht äkkiä Pirpanan olisikin pitänyt olla paikalla kun menen sinne keskustelemaan. Ja kun puhuttiin asiasta aiemmin jo, ettei sen tarvitse olla paikalla, koska tällöin voimme puhua asioista asioiden oikeilla nimillä. Samaten on tullut esille myös, että lapsen kannettavaksi ei tarvitse antaa liikaa tätä murhetta. Niimpä. Siitä voi osoittaa alunperin toista. Eiköhän tuossa tapahtumassa ole tarpeeksi kannettavaa. Samaten sitten puhui tantta, mitenkä minun tulee Pirpanan kanssa toimia, ettei ole kuuntelemassa kun minä valmistaudun kärjäille elatuksesta ja huollosta ja tapaamisista puhumalla asianajajan kanssa, ammatti-ihmisten kanssa, ystävieni kanssa, sukulaisten kanssa. Tai kenenkään muunkaan kanssa. Mutta sitten se, että Pirpana on 3krt/vko 5h/pv päivähoidossa ei ollu taas se paras mahdollinen asia. Mutta siis salli minun kysyä miten ihmeessä sitten puhun kenenkään kanssa niitä pakollisia, jos lapsi on paikalla?

Se mitä taas puhuttiin päiväkodin johtajan kanssa, niin päiväkoti ajaa meidän tapauksessa saman asian kun leikkitoiminta. Vaikka onkin 2h pidempi päivä, joka menee nukkuessa päiväunia. Mutta johtajankin mielestä nyt on hyvä olla pienellä jokin pysyvä ja sama asia. Eli heinäkuun lopussa kun vaihdoimme kriisiasuntoon, päiväkoti jatkui, nyt sitten takasin kotiin ja jossain vaiheessa täältäkin tulee muutto varmasti, isoja tunnetiloja käy toinen läpi. Näin ollen on hyvä, että on yksi arjen asia pysymässä samana. Jos vielä vaihtaisi leikkitoimintaan (jonneka on jonoa), tuolisi taas uudet hoitajat, uudet kaverit, kaikki menisi uusiksi. Ja päiväkodin henkilökunnan mukaan Pirpana taas tarvitsee ikäisiään kavereita.

Onneksi tuo sosiaalityöntekijä totesi, ettei näe lastensuojelullista tarvetta jatkaa meidän elämän seuraamista. Ainoa mitä loppulausuntoon tulee; Minun on hakeuduttava itse hoitoon, näin teen palveluksen lapselleni. Siis me menemme kyllä molemmat. Valitettavasti näitä asioita ei hoideta lääkkeiden avulla.

Näin siis arki on saatu kivuttomasti kotona jatkumaan. Kämpälle on huomenna vielä mentävä siivoamaan. Askartelukirppiskin on Vantaalla.

"Jälleennäkemisen toivossa, Maarit!" Ja sinne hävisi hän. Valot vaan jäi jälkeensä.

Oot mun pieni taivas.
Onni, jota hain.
Oot mun pieni taivas.
Pala sielustain.
Sun luokses vaikka maailman halki kulkisin.
Mut silmät vain sen houkutuksilta sulkisin.

Erävoitto oikeudessa

Tänään kohdattiin tasan kahden kuukauden kuluttua oikeudessa exäni ja lapseni isän kanssa. Yrittihän hän sysätä minun niskaan vaikka mitä ja tehdä minusta syyllistä (pieni korjaus tuohon sanaan). Mutta mikä helpotus. Oikeus tuomitsi hänet päiväsakkoihin ja lisäksi minulle pienen korvaukseen. Ainoastaan kriisiasunnon vuokrat jäävät minun/kunnan kontolle. Sinänsä ihan sama minulle. Sillä pääasia, että lapseni on kokenut olonsa suht turvalliseksi. Se, että tuomio tuli, oli minulle helpotus. Korvauksilla tai sakon määrällä ei ollut niinkään väliä. Vaan sillä, että toinen ymmärtää, ettei näin voi tehdä.

Se, että olisin itse repinyt itseäni päästä ja aiheuttanut mustelmat itse pakkasi suoranaisesti huvittaman. Onneksi oma asianajajani oli järkevä. Vaikka ensimmäinen reaktio oli että huh huh, mitä tästä tulee.

Ennenkaikkea pysyin itse koko ajan siinä, mitä kerroin jo esitutkinnassa, itku ei tullu yhtään, ääni ei särkynyt, eikä myöskään kertaakaan kyyneleitä tullut. Pystyin sanomaan tarkat kellonajat mitä on tapahtunut milloinkin. Tunteetonta? Ehkä. Mutta pystyinpähän pysymään omana itsenäni. Eikä tarvinnut eilen edes ottaa nukahtamiseen mitään, vaikka sitä alkuun pelkäsinkin tuleeko uni.

Pääasia, että on nyt takanapäin. Tietysti isän ja tytön tapaamiset hankaloituvat. Lapsen kannalta kurja kun on isälle monta kysymystä. Ja toinen ei suostu valvottuun tapaamiseen. Tietystihän isä voi tästä valittaa. Mutta toivon hänen olevansa niin fiksu, että ei tee sitä, sillä nyt pääsi kuitenkin suht vähällä. Itse päätin tyytyä tuomioon.

Jännitin koko aamun. Aamupäivällä yritin syödä ulkona kanasalaattia. Turhaan. Kaupoilla hääräsin sitten iltapäivällä. En halunnut mennä kotiin tai kämpälle. Halusin vain olla. Mutta näin tässä... arki jatkuu. Eri tavalla kuitenkin.

Oma tietokoneen laturi on rikki. Saa nähdä meneekö takuuseen vai ei. Isän tietokone taasen ei suostu käynnistymään ollenkaan. Missäs olis insinööri???

Edit: Soutamisesta ja huopaamisesta tuli loppu nyt sitten Pirpanan ja isän tapaamisissa. Isänsä oli 15.9 laittanut asianajajansa välityksellä käräjille haasteen minulle tapaamisista. Voi kukkakeppi! Kukakohan lienee laatinut nuo vaatimukset? Ehei ihan nyt noin vain voi mennä. Parasta melkein oli, kun isän kertomuksessa luki "Äiti on haastanut minut oikeuteen laittomasta uhkauksesta ja lievästä pahoinpitelystä. Uhkailua ei käsitellä, mutta lievä pahoinpitely käsitellään x:n käräjäoikeudessa. Äiti on lähettänyt minulle sähköpostin, jossa kertoo, että kyseessä oli hänen osalta pieni tukistus vain." Salli minun nauraa! Miksi ei tätä sähköpostia tuonut sitten oikeuteen kun kohdattiin? Siksi, ettei sellaista postia olekaan olemassa? Olen kuulemma estänyt lapsen ja sukulaisten yhteydenpidon kokonaan. Jaahasta. Olen aina sanonut, että meillä voi käydä myös ilman isän läsnäoloa. Mutta kas kun jää varmaan kolmeen kertaan koko Pirpanan elin aikana, kun sieltä olisi joku poikennut ns. yksinään. Parin kk:n aikana olen famulle ehdottanut, että voi tulla pojantytärtään tapaamaan, niin että lähdetään syömään, ostoksille, puistoon, joko täällä tai Helsingissä. Olin siis valmis menemään yli puolitiehen häntä vastaan, jos ei olisi auto ollut käytettävissä. Miksi? Miksi ihmeessä teen niiden eteen yhtään mitään? Tuossa oli ideana lähinnä se, etten todellakaan ole halunnut olla koskaan tytön ja sukulaisten tapaamisten välissä. Kyllä sieltä lähetellään vaatteita ja nettipostikortteja. Noh. Minä annoin kaksi kertaa mahdollisuudet. Kolmatta kertaa ei enää tule minun osaltani. Jos kerta koko lasta ei ole enää heidän suvussaan, mikäli minä en peru vaatimuksiani valvottuihin tapaamisiin kunnes lapsi on isompi ja asiat selkeentyneet huomattavasti isänkin elämässä.

Minä puolestani olen riitauttanut elatusmaksut oikeudessa. Isähän on osallistunut lapsensa suurempiin hankintoihin puolella. Joskus jopa asioista, mitkä ei hänelle olisi kuuluneetkaan. Mutta nyt en edes lähde sellaisia kyselemään kun on yleensä ollut aina tappelun takana. Lisäksi hänen elämäntilanteensa on muuttunut niin, että pystyy maksamaan kyllä sen mikä hänelle normisti kuuluisi.

Pohdin tosin vaadinko sovittelumenetelmää niin tapaamisissa kun elatuksessa ja huollossa. Erään ihmisen mukaan minulla on siihen mahdollisuus. Näin ollen siinä oltaisi molemmat "seurannan" alla lapsen asioissa. Tuon voi vaatia on oikeuden päätös mikä tahansa. Täytyy tutkia asianajajan kanssa enemmän asiaa.

Mutta. On tietyt ihmiset, jotka joutuvat todella koville tämän prässin keskellä. On kuitenkin lohduttavaa nähdä, mitenkä tietyt ihmissuhteet kestävät näköjään mitä vain. "Olen tässä nyt vain sinua varten." Silloin ei kyllä puhuta noista tapauksista yhtikäs mitään.

Eräs toinen henkilö, jonka kanssa joudun pitämään yhteyttä tiiviisti taas liittyen bisneksiin, kysyi, viimeksi kun tavattiin paljonko on oikein ikää minulla. vastasin sen mitä sitä nyt onkaan. 24 ja risat. Siinä sitten kysyi ääneen, olenko tosissani. Luuli ikääni lähemmäs 30. Kiitos vain kohteliaisuudesta. Kurjaa tuottaa pettymys. Paljon on koettu elämän aikana. Senkin puolesta ikää voisi olla tuplasti enemmän.

Huomista odotellessa.

Huomenna onkin sitten jännä päivä. Käräjät sitten Pirpanan isän kanssa. Tänään tuli oikeudesta sitten postia... Huh ihanaa.. Tietää että asiat menevät omalla painollaan. En vaan tiedä mitä kirjoittaisi. Sanat on ihan sekasin. Mutta huomenna... Kohtaan Pirpanan isän kahden kuukauden jälkeen.


Tietokoneen latausjohto on viallinen. Kone latautuu silloin kun haluaa. Jotenka vähän hiljaista voi olla. Riippuu koska saan takuusta uuden piuhan.

Mietin kolmesti...

...Kirjoitanko vai en. Mutta Kirjoitan nyt vain lyhyesti. Säästän lukijoideni hermoja. Niin. Mistä sitä aloittaisi? Kurjimmat ensin ja sitten on kiva päättää johonkin positiiviseen? Noh minäpä aloitan.

Työpaiksta... Ei. En sannut työtä. Minulla oli kuitenkin kuulemma parhaimmat paperit. Mutta pärstäkerroin ja Pirpanasta ja isästään tehty lastensuojeluilmoitus vei ne viimeisetkin rippeet. En ole kuulemma työkykyinen Exän pahoinpitelyn jälkeen.

En jaksa tuota jäädä murehtimaan. Ihmettelen vain voiko tuollaiseen asiaan vaikuttaa ilmoitus, jos kerta on kuulemma parhaimmat paperit. menikö sittenkin pärstäkertoimen mukaan..

Tuttu sanoikin minulle, että olisin ollu liian löysä siihen työhön, olisivat käyttäneet vain rumasti sanottuna pskarättinään, kahvinkeittäjänä ja siivoajana. Käski pysyä kaukana suklaasta vaikka ensimmäisen kerran dietin alkamisen jälkeen teki mieli lähteä kauppaan. Niin lähellä kun kauppa onkin niin kaukana se sillä hetkellä tuntui olevan.

Sen jälkeen on tuota exän päästärepimis-kohtaa jomottanut. Pari burana 600mg:ta olen ottanut. 800kin olisi mutta ne vie jotenkin tokkuraiseksi, ei tajua mistään mitään. Yötä vasten vois ottaa.

Joo mutta kyllä tästä taas noustaan.

Edit klo 22.22 Ai niin.. jotain naurettavaakin tapahtui tänään. Aloitimpa muuten muokkauksen hyvin romanttiseen aikaan. Kuka tietää, että raamatussa sana rakkaus esiintyy kaksisataakaksikymmentäkaksi kertaa? En minäkään tiennyt sitä aiemmin, ennen kuin siskon vihkipappi siitä mainitsi. Mutta siihen asiaan...

Soitin alkuillasta kasin jälkeen eräälle läheiselle ihmiselle. Hän vastasi jotenkin "huomenta". Olin hetken että täh! No raukka pieni ollu unten mailla kun töissä projekti puolen yön jälkeen alkamassa. Ja me ihmiset emme tykkäisi, mikäli tekisivät sitä päivällä. Minä siis onnistuin herättämään toisen sikeistä unistaan. No totesi itsekin "mitäpä pidin puhelinta päällä." Kerrankin osuvasti sanottu. Heti sai kyllä hymyn huulille kun pääsi ajatukset ihan muualle tylsistä asioita. Mutta parempaa oli luvassa. Tämä ihminen nukahti kesken puhelun. Hei, enhän mä voi niin tylsä olla? Enhän? Ei. Toinen oli vain väsynyt. Mutta siinä vaiheessa jo alkoi hymyilyttämään että minäkin voin saada toisen nukahtamaan. Kiitos sinulle JJS.

Mikä postipäivä!

Tänään tuli iso kasa postia. Ja suurin osa Pirpanalle. Kiitos Arja ja Sayn kummitäti luukuista.
Olipahan famukin lähettänyt isohkon paketin Pirpanalle. Kuvataan sitten pakettia yhdessä ja laitetaan kuvia tännekin mitä sai.

Itse sain työkkäristä postia. jee! Torstaina työhaastatteluun.

Toinen oma postini olikin jo sitten kauan odotettua ja mietitty ja pähkäilty.

Joku tietääkin jo mitä meillä on tapahtunut 17.7. osa ei tiedä. En ole siitä niin julkisesti enää puhunut. Enkä ala tähänkään käymään asiaa läpi juuri lainkaan, mutta Pirpanan isä repi minua tuolloin voimakkaasti hiuksista. Myönnän toki että saatoin häntä sanomisillani ärsyttää jotka liittyivät hänen oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa. Repimisen seurauksena meille kutsuttiin poliisit, tosin en minä itse niitä kutsunut vaan sain hälyytettyä apua. Tästähän lähti ilmoitus lastensuojeluviranomaisille ja minä vaadin Pirpanan isälle rangaistusta lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Mustelma syntyi päähän sekä hiuksia lähti lääkärin lausunnon mukaan.

Uhkailut eivät kuitenkaan edennet pidemmälle vaikka niitä on viesteissäkin. Eikä ensin tuntunut menevän tuo pahoinpitelykään. Mutta nyt sitten... 17.9 2 kk tapahtuneen jälkeen kohtaamme ensimmäisen kerran. Rahallisella korvauksella ei ole väliä, vaan se että hänet saadaan kiinni teoistaan. Toivottavasti tulee lähestymiskieltokin, sillä neljä vuotta uhkailuja kuinka pääsen hengestäni.... Mitta on täysi.

asiasta en ole voinut vanhaan blogiini kirjoittaa, koska tiedän Pirpanan isän sitä seuraavan. Vaikean asiasta tekee, kun Pirpana näki kaiken. Kyllä se on kertonut niin bussikuskeille kuin kaupan kassoillekin mitä meillä on tapahtunut. Toki isästään puhuu, mutta pelottaa myös pientä nähdä.

Voin vain huokasta ettemme ole yhdessä asuneet, eikä meillä ole yhteishuoltoa eikä edes tapaamispaperia. Aika näyttää miten tyttö on valmis isänsä näkemään valvotusti. Paljon on varmasti isille kysymyksiä pienessä päässä, joka muutenkin pohtii asioita paljon. Lastensuojelu sekä -valvoja tosin ovat olleet koko ajan sitä mieltä että tämä asia käsitellän ensin loppuun ja sit vasta mietitään onko tarvetta isän ja tytön näkemiselle. Minä itse en näe siihen tarvetta. Enkä voi lasta pakottaakaan.

Tuon seurauksena nyt sitten olemme tämän kuukauden loppuun asti vielä kunnan tarjoamassa kriisiasunnossa. Pirpanalle ollut helpompi kun ei tarvitse pelätä tuleeko isi ovelle vai ei. Ja myös itsellekin. Tosin nythän tämän asian selvittely vasta käytännössä alkaa. Kyllä sitä saa asianajajan luona vielä ravata ja tehdä selvityksiä ja pohtia vaikka mitä. Mutta arjessa on onneksi pieniä iloja ja ehkä jokunen suurempikin!

Kiitos Teille, jotka olette jo tähän asti jakaneet kokemuksianne perheväkivallasta, väkivallasta yleensä, muistaneet meitä eri tavoin. Joskus pienelläkin sanalla on suuri merkitys.