Käräjistä

Ei saatu käräjillä sovintoa aikaan. Olihan se itsestään selvä asia jo sinne mentäessä. Mutta jäimme odottelemaan väliaikaismääräystä joka annetaan 2 viikon kuluttua. Mutta omasta mielestäni istunto meni meidän osalta loistavasti. Kantaja vihjaili minua mielenvikaiseksi yms. Asianajajani kanssa jo pohdittiin aiemmin, että siihen voimme todeta vain, että kantaja voi mennä itseensä ja miettiä miksi, tämän kaiken edessä ei tarvitse pysyä kasassa täydellisesti. Tuli jopa syyttelyitäkin, mitenkä olen itse omilla toimillani aiheuttanut hänen väkivaltaisen käytöksen ja omat jälkeni. Sentään tunnusti, että ymmärtää jos lapsi näin dramaattisten tapahtumien jälkeen aristelee isäänsä.

Eli hyvin ristiriitainen lausunto. Ensin kieltää tehneensä mitään, mutta sitten ymmärtää, jos lapsi näin dramaattisten tapahtumien jälkeen aristelee isäänsä.

Olin jo aiemmin pohtinut millainen oma asianajajani oikein olisi. Mutta kas! Yliveto. Päivo oli sinänsä helpotus. Voin sanoa puhtaasti erävoitot 6-0. Vaikka ikävältä tuntuu lapsen kannalta.
Mutta eipä isä ole yhteyttä häneen ottanut heinäkuun jälkeen. Ei millään tavalla. Hyvin halpamaisestikin mulkaisi kun vein Pirpanan tekemän isänpäivälahjan. Pirpana jo tuossa kyseli eilen kiittääkö isi häntä? Spontaanisti tuli suusta. Kaikkea hänkin pohtii! Niimpä, kiittääkö isi? En todellakaan tiedä. Ja se on hänen asiansa. Asianajajalleen lopussa kyseenalaistan isän rakkauden lastaan kohtaan kun ei yhteyttä ole mitenkään ottanut, enkä ole kieltänyt. Posti kyllä kulkee.

Siinä onkin Pirpanalle selittämistä miksi isi teki niin. Tähän asti olen vain sanonut, äiti ei tiedä, isin täytyy itse kertoa sinulle. Sehän on totuus. Mutta yritäpä siinä vakuutella, että isi rakastaa häntä tähtiin ja tähdistä takaisin, niin miten ennenkin. Ei mene enää läpi.

Isänsä Sukulaiset ovat olleet nyt sitä mieltä, että olisi pitänyt abortoida koko tyttö, koska hänellä on tällainen äiti joka osaa käyttää häikäilemättömästi lakia edukseen ja valehdella virkavallan ja oikeuslaitoksenkin puolelleen. valitettavasti tänä päivänä virkavalta ei tee lastensuojeluilmoitusta, eikä kriisiasuntoa järjestetä kevyin perustein. Eipä ole suku ottanut yhteyttä lapseen pahemmin.

Tulin erään ihmisen kanssa keskusteltuani tulokseen, että vaikeiden syytösten ja paineiden, uhkailujen ja kiristysten alla olen joutunut taipumaan lapsen isän tahtoon, joka nyt on pettytyt minun saadessani voimat kasaan vastustaa hänen vaatimuksiaan siinä määrin. Tuli hyvä tunne tuosta. Keskustelemassa täytyy vielä käydä, mutta se, että joku täysin sivullinen tuntematta taustoja ja ihmisiä pystyy sanomaan noin ensimmäisen tunnin jälkeen. Voinko olla onnellisempi?

Minulla on ystäviä, minulla on koti, vanhemmat, tukijoukot, työtä, talous jokseenkin tasapainossa, ja maailman ihanin tyttö... Vaikka tuhma hänkin osaa olla. Elämää päivä kerrallaan, suunnittelematta sen enempää.

Näin Auvisten televisiohaastattelun, heitä vanhempia ymmärtää nyt paljon paremmin. Kun äiti totesi syyllistävänsä henkilökohtaisesti itseään ihan kaikesta tuli tunne, niin teen minäkin. Syyllistän mm. isyyden tunnustamisesta, tapaamisten antamisessa ilman sopimusta, elatusmaksuista, muista kustannuksista, siis ihan kaikesta mikä lapseen ja isäänsä liittyy. Mitä se hyödyttää? Ei mitään. Mutta yritäpä sitä takoa omaan päähäsi. Tapahtumat ovat kuitenkin täysin erilaisia. Itselle anteeksiantaminen on vaikeinta. Miten saatoinkaan uskoa kiiltokuvapojan näköistä miestä, jonka alla onkin väkivaltainen, osaamatta olla oikeudessakaan fiksusti, henkisesti loppuun kuluttava ihminen. Tänään kun eräs ihminen sanoo minusta jotain postiivista, en usko siihen. Hän tietää sen itsekin. Viimeaikoina on tuntunut, etten pysty edes ihmisiä kutsumaan kotiin kylään. Pikkuhiljaa vahvistuu tunne, että kyllä kotia on vaihdettava, mutta päätös käsitellä asia kotona oli kuitenkin paras mahdollinen...

Onneksi elämässä on paljon hyvääkin! Ja sellaista, mitä ei kaikille kerrota :)