Rakenneultrassa käyty

Kävin rakenneultrassa tänään Jorvissa. Menin viimeisenä mahdollisena päivänä, moenstakin syystä. Raivostutti viimeksi sen kätilön vihjailut, että Papulla voisi olla jotain vialla. Meillä on suvussa hyppinyt monet perinnölliset geenit sukupolvien yli. Mistä minä tiedän mitä kaikkea vielä voisi tulla? Ja ei se olisi muuttanut päätöstäni mihinkään suuntaan. Eilen oikeastaan vasta puhuttiin mitä perinnöllistä on kenties Pasin suvussa. Jostakin luin keskustelua, jos olisi äiti tiennyt isän geenit, olisiko halunnut/toivonut lasta hänen kanssaan. Mitä meidän lapsemme todennäköisesti saa? Punaiset hiukset? Aika suurella todennäköisyydellä. Meillä on molemmilla ollut pienenä punertava tukka. Anoppivainaan suvussa naiset ovat olleet lyhytikäisiä. Pasin täti taitaa viedä kohta ennätyksiä, kun on 70:n luokkaa. Anopin suvusta voi myös periytyä oikean käden pikkurillin koukku-asento, samaten kun meidän suvusta väljä 3. ja 4. sormen väli, tämä on ainakin itselläni.

Lisäksi suvussamme on ollut kallonaukileet kiinni syntymähetkellä (tytöillä), tämä on jo todettavissa ultraäänitutkimuksissa. Edellyttää leikkausta hyvinkin pian syntymän jälkeen n. 4-8kk:n iässä. Sekä mahdollisesti myöhemminkin. Pirpanalla huomattiin heti ultrassa, että ovat auki, samaten oli tänään "oikein kauniit aukileet" kätilön mielestä. Lisäksi oman isänäidin suvussa on ollut monenmoista, mistä ei ole edes kovinkaan tarkkaa tietoa, mutta en edelleenkään ollut lähdössä perinnöllisyyslääketieteenlaitokselle/yksikköön tutkimuksiin, kun ei mitään poikkeavaa löytynyt. Ja kumpaako se sitten olisi, jos sieltä jotain löytyisi, enemmän tuskaa tulevasta vaiko valmistautumista? Toki täytyy tänään vielä kuunnella, mitä Pasi sanoo, mutten näillä eväillä tuskinpa ollaan sen suurempiin tutkimuksiin menossa. Ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä otettiin verikoe, jossa seulottiin downin syndroomaa, tulos oli normaali. Niskapoimuturvotskin oli paljon pienempi kun Pirpanalla.

Ei tässä elämässä anneta enempää kuin jaksamme kantaa. Vaikka välillä tuntuu, että saisi jo riittää.

Äitiysloman aloitan varhennettuna 25.10.2010. Syy tässä on myös se, että saamme isäkuukauden paremmin sopimaan Pasin työkuvioihin. Lisäksi ei "liianrikkaanmiehenavovaimona" oikein voi jäädä odottamaan sitä ensimmäistä kuuluisaa äitiyspäivärahaa. Ja kun tuo äitiysloman aloittaminen varhennettuna ei taas lyhennä sieltä loppupäästä paljoa.

Pirpana kertoi äsken puhuneen taivaaseen; Jospa pappa voisi tulla hetkeksi takaisin. Siksi aikaa, kun Pappa vain jaksaisi, ja saisi sitten taas mennä takaisin. Voi tuota pientä.

Hankintoja hankintojen perään...

Täytyy myöntää, että edellisen postauksen anonyymi on sinänsä oikeassa, että aikaisessa vaiheessa olen vaunut ostanut.

Kävin viime viikolla ystäväni kanssa Vantaan Lastentarvike-liikkeessä. Täytyy sanoa että parhaan sävyiset nuo on luonnossa kuin mitä ne muut olivat puhumattakaan niistä, mitkä olivat Emmaljungan sivuilla . Hinnaltaankin nuo olivat enemmän kuin hyvät, vaikka olin jo kallistumassa uusien ostoon. Eikä se olisi ollut mikään este. Kuitenkin tässä ollaan sen verta "voiton puolella", että uskalsin vaunut ostaa.

Tiedän muutaman sellaisen henkilön, jolla on lähes neljä vuotta ellei enemmänkin ollut hankittuna kaikki vauvalle, jota ei vain kuulunut parisuhteen aikana. Tosin kaikki oli käytettyä, eikä kaiken tarvitse olla uutta, mutta kuitenkin tavarat lojuvat yhä varastossa ja odottavat vain sitä vauvaa. Toki olisin voinut jättää oston myöhempään. Näytti Pasillekin kuitenkin olevan tärkeää se, että saan sellaiset, mitkä miellyttää. Joka tapauksessa oltaisi parin viikon päästä vaunut haettu/käyty tilaamassa, jos olisin uusiin päätynyt. Kyseessä oli kuitenkin sellainen, mihinkä ei riittänyt pelkästään minun tahto. Pasilla oli olennaisinta varmasti, että sopivat autoon ja väri ei oo ihan karsea, sekä olisi mukava työntää.
Neuvolakäynnit on täällä aika surkeita. Jokaikinen kerta tähän asti - ja tästä vielä eteenpäin on ollu eri terveydenhoitaja. Lisäksi vauvan synnyttyä vaihdamme lastenneuvolaan. Tuntuu niin tyhmältä tuo, sillä vanhalla paikkakunnalla oli sama terveydenhoitaja koko ajan, jotenka luottamus ja uskallus puhua mistä tahansa oli kohdallaan. Nyt tuntuu, että ei tuu mitään edes puhuttua, varsinkaan kun nyt ei olotilassa ole muutosta ainakaan pahemaan. Viimeksi katsoivat virtsanäytteen, samaan aikaan kävin itsenäisesti vaa'alla, tulos piti kertoa sitten kun tuli (tässä välissähän voisi helposti puijata, jos tahtoisi), mittasi verenpaineen, kuunteli sydänäänet - kiitos näkemiin.

Kohta pitäisi lähteä käymään asioilla, tuntuu vaan että yks kaks ei olekaan pakko lähteä mihinkään. Entinen vuokranantaja laittoi postiennakolla 4kg jotain meidän tavaraa mikä kuulemma jäänyt vanhan asunnon kaappiin. Ei ole mitenkään mahdollista, kun ne kävin läpi totaalisesti. Osa oli kuulemma Pirpanan vanhoja sarjakuvia, mitkä sanoin, että voi heittää lehtilaatikkoon. Ei ole kommentoinut mitä tavaraa siellä oli. Arveluttaa vähän hakea onko siellä pelkkiä kiviä. Tymää maksaa pelkästään postiennakkomaksua 3,60e. Jos olisi etukäteen informoinut mitä sieltä on tulossa, olisin voinut siirtää rahat etukäteen hänen tililleen ja olisin vaan saanut hakea paketin. Nyt en tiedä onko mielenkiintoa edes koko pakettia hakea. Taidan ottaa sen matkaan vasta loppuviikosta, jos ollaan autolla liikenteessä.

Vaunukaupat tehty

Käytiin tänään Pasin kanssa vaunukaupoilla. Automatkoilla riitti draamaa hieman. Varsinkin kun kehä kolmelta lännestä päin tultaessa oli liittymä Hämeenlinnanväylälle muuttunut ja ajettiin puhtaasti ohi. Tulomatkalla auton takaluukun ikkuna lävähti auki. Nopea pysähdys seuraavalle bussipysäkille ja luukku pamahti itsestään taas kiinni.

Löysin käytettynä huuto.netistä aivan mahtavat vaunut. Väri hämäsi hieman kuvassa, mutta luonnossa oli aivan passeli. Kuvassa näyttää enemmän harmahtavalta. Suoranaisen ihana. Pasikin oli tyytyväinen. Ensimmäinen ns. isompi hankinta yhdessä ja makumieltymykset meni yksiin. Jes!

Vaunujen hinta ei ollut ollenkaan paha. Tai riippuu mikä on paha itsekullekkin. Olisi tuolla hinnalla saanut Carenat ainakin uutena, mutta niissä on huono takuu ainakin, taitaa olla vain 6kk, ellei ole sitten muuttuunut viimeisen ostoksen myötä.  Noissa on vielä koko ensi vuosi takuuta jäljellä. Kuvasta puuttuu jalkapeite. Kuva ei ole minun ottama, mutten nyt jaksanut enää alkaa kuvaamaankaan.

Laskin aiemmin ja kyselin Lastentarvikkeesta tietylle setille hintaa. Reilusti yli 900e olisi palanut siihen mitä oli ajatuksissani. Pasilta taas en kysynyt kuin väriä, koska hänellä ei ole mitään hajua rattaista, Papu kun on hänen ensimmäisensä. Lisäksi minä käytän niitä enimmäkseen. Jokusen kerran Pasi Pirpanaa työnsi ABC:n kuomurattaissa vuoden aikana, kun vielä nukkui päikkäreitä. Lisäksi meillä piti olla sellaiset, joista lähtee pelkkä runko-osa irti, ei riittänyt pelkkä kopan irtisaaminen. Lähinnä matkustusturvallisuuden vuoksi autossa.

Lisäksi kaikkien renkaiden piti olla samassa linjassa, jo helpottamaan juna-asemalle/seisakkeelle pääsyä, koska ei ole yhtenäistä siltaa vielä, ainoastaan rappurallit.

Yllättävän kevyt on tuo pelkkä runko kun minäkin sain sen yksin nostettua auton takakonttiin niin, ettei tarvinnut avata kuin takaluukun ikkuna. Näyttää ainakin citykopan kanssa menevän hyvin perälle, mutta ei sinne juurikaan muuta sitten sovi. Täytyy hommata ilmeisesti suksiboxi katolle ensi kesää varten, jos ei auto vaihdu.

Tietysti meillä on meri aika lähellä, josta johtuen tuulee välillä voimakkaasti. Heittoaisa olisi ollut silloin aika etevä, mutta kaikkea ei voi vain saada. Emmaljungan Ceroxeissa taas olisi ollut heittoaisa, mutta istuinosa ei lähde irti. Tästä johtuen on ostettava talveksi City-koppa, ei riitä pelkkä pehmeä/kova kantokassi, koska tutkimusteni mukaan tuo aukko vaunuissa jää liian suureksi. Se olisi hyvä saada mahdollisimman pieneksi. Citykoppa on myös jonkinverran korkeammalla, joten saa jonkinmoisen kassin (lähinnä Pirpanan kerhorepun tms. pientä) alas paremmin.

Kaupanpäälle saatiin Ikean itkuhälyytinkin on ihan jees, kun testattiin mitenkä toimii meillä, jos itkuhälytin ylhäällä/alhaalla ja itse toisessa kerroksessa. Ossi on ollut muutamana aamuna vähän vihainen kun ilmeisesti joutunut olemaan liian pitkään ulkona, mutta ei viitsi kyllä pattereita siihen kuluttaa, että jättää yöksi partsille, kun kuuluu kaikki muukin meteli sitten.

En oo kyllä nähnyt Pasia koskaan noin tyytyväisenä kun on rahaa palanut enemmänkin. Oli ihan haltioissan kun se myyjät selittivät kaikki jousituksen säädöt yms. Ei siinä olen itsekin enemmän kuin tyytyväinen.

Enää muutama juttu noihin vaunuihin, niin ovat valmiit. Kyllähän ne nyt joutuu vähän aikaa seisomaan, mutta onpahan valmiina, eikä tarvinnut kärsiä ihan kokoaan uuden hintaa. Eikä jää mikään viimetinkaan. Lisäksi ei ole kaikkea ostettava kertarytäkässä. Rahanmenoa ei voi siis estää.

92 yötä enää äitiysloman alkuun. Aloitan äitiysloman varhennettuna 1.11.2010 koska en saa enää marraskuulta kuntalisää Pirpanasta, ja ero on loppujenlopuksi hyvin pieni siihen, mitä virallisesti alkaisi.

Saa nähdä mitenkä maanantaina sopeutuu, kun Pirpana ei ole kotona. Tosin lähden hakemaan pieniä vauvanvaatteita iltapäivästä. Nyt kun on pahimmat aamuväsymykset pois, niin tuntuu että saa enemmän aikaan. Vaikkei aina Pirpanan kanssa ole onnistunut, hänellä kun on vähän vaikea kausi ollut vaihteeksi. Onhan se tietysti raskasta taistella jälleen isälle menosta, kun siellä tahtoo olla tylsää ja kun alkaa aavistamaan, että kohta äiti ei olekaan enää häntä varten olemassa. Onneksi on sen verta iso jo sitten, että helppo ottaa mukaan vauvanhoitoon ja on meillä omia suunnitelmia Pirpanan kanssa, saa Pasi jäädä n. 2krt/kk vauvan kanssa kahden muutamaksi tunniksi. Riippuu tietysti mitenkä ensin menee lyhyempi aika.

Kesätaukoa on ollut ilmassa

Vähän joka asiassa. Onko sitä ylipäätään aina pakko innostua näillä helteillä joka asiasta? Meillä on lisäksi yläkerrassa lämpötila hiponut 30 astetta, joten ei ole pahemmin innostunut raapustelemaan mitään.

Elämä on jatkunut tavallisena arkena, kesälomareissu tehtiin koko perheen voimin heinäkuun alussa. Ensin oltiin päivä Naantalin Muumimaailmassa, josta jatkettiin matkaa appiukon luo Kristiinankaupunkiin. Mukava oli olla reissussa, mutta mukava on kotiin myös palata.

Kristiinankaupunkiin jäi kyllä osa minua selvästi. Aivan upeat maisemat, tallella paljon vanhaa. Oli omalla tavallaan myös liikuttavaa käydä Pasin lapsuudenkodissa, jossa on 13-vuotta elänyt, aina 1-vuotiaasta yläasteen kasille asti. Matkaan tarttui Pasin vanhat pikkuautot ja pienet legot, joita ei Pirpanalla ollut entuudestaan yhtään. Niistä on kovasti tykätty.

Käytiin Pirpanan kanssa uimarannallakin, harmi kun ei kotona ole lähempänä. Kristiinassa oli alle kilometrin päässä aivan mahtava ranta pienille. Pienenä miinuksena kuitenkin kova tuuli, joten uintireissu jäi siltäerää lyhyeksi. Eipä Hyvinkäälläkään ole uimarantoja niin, että pääsisi ilman autoa. Täällä kyllä on uimarantoja, mutta aika kehnosti ajokortittomana - toistaiseksi niille lähdetään. Julkisillakaan ei niille pääse. Iso miinus siitä tälle kunnalle. Kristiinankaupungissa taas kaikki oli puhtaasti kävelymatkan päässä.

Paluumatkalla hetken aikaa seisottiin Turun motarilla/kakkostiellä kolareiden vuoksi. Kyllä siinä alkoi 20 minuutin kohdalla mietityttää, kun hälytysajoneuvot vaan vinkuivat ohi, eikä letka liikkunut. Ei onneksi tullut henkilövahinkoja, ja onneksi ei itse oltu osallisena. Mikäs siinä, kun pääsi vähän jalottelemaan. Kotimatka kuitenkin kesti reilu 5 tuntia. Ihanassa paahteessa.

Oli kuitenkin meille Pirpanan kanssa elämys päästä katselee maisemia, missä ei oltu koskaan ennen käyty, ja Pirpnalle pisin lomamatka tähän astisesta elämästä.

Kaikki ovat valittaneet, tai muuten huokailleet kesän lämpöä. Ajattelin elämää 6 vuotta sitten, kun Pirpanaa odotin. Ei ollut hassumpaa odottaa kesällä. Tosin en ollut viimeisillänikään. Meni se kesä aika sumussa ja aamupahoinvoinnissa.

Tämä kesä on mennyt myös osittain sumussa. Ei oikein aina käsitä miten sitä on selvinnyt viikosta toiseen.
Huhtikuun lopulla selvisi, että perheemme kasvaa pienellä tulokkaalla. Olihan se aikamoinen shokki kieltämättä, mutta enää ei vaihtaisi päivääkään. No eniten ehkä siinä tuli mieleen esimmäisen raskauden kokemukset, toistaako historia itseään. Mutta ei näytä toistavan.

Kesäkuussa näytti taas arki sumenevan. Ultrassa löydettiin vajaa 8 viikkoinen menehtynyt sikiö, kaavintaanhan siitä olisi pitänyt lähteä, mutta minä päätin mennä kotiin. Siinä kun kaavintaan kirjoittivat paperia toinen löysi sitten vielä "jotain elävää". Kaksi oli tulossa mutta yksi jatkanut kasvuaan ja kehitystään, viikotkin vastasivat sitä mitä piti.

Minä nyt sitten en asiaa pahemmin salannut. Oli aikamoista tietää kantavansa elävää ja kuollutta lasta sisällä. Oikeastaan raivostuin kun ihmiset alkoivat puhumaan sitten "tiedän niin ja niin monta tapausta, joilla on näin ja se on ihan normaalia... päläpälä pää.." Olkoot vaikka kuinka normaalia, joku totesi "no saatte sentään yhden". Nii-in yhden saamme, ei siitä tarvitse muistuttaa. Tiedän sen itsekin.

Oikeastaan nyt opin sen, etten enää puhu niille, joille ennen puhuin kaikkea mitä kyselivät. Tuli sellainen tunne, että eikö tässä saa suurra ollenkaan, ja asia pitäisi viitata kintaalla. Ilmeisesti. Joku totesi, että se oli niin pieni. Niin oli pieni, mutta sydän oli jo lyönyt. Tilannetta ei yhtään helpottanut aamuväsymys. Pahoinvointia ei pahemmin onneksi ollut, siksi ei ole painokaan laskenut niin paljoa. Eikä tilannetta helpottanut Jorvin sairaalan asennekaan, mitä kaikkea tällä elossaolevalla voisi olla vialla. Eikö se jo ala riittämään, että on yhden menettänyt, miksi toisesta luopuisi vapaaehtoisesti. Rakenneultraakin koittivat saada mahdollisimman aikaisin, jotta tiedetään jos on jotain poikkeavaa. Minä halusin sen viimeiselle mahdolliselle päivälle, sekös oli kamalaa. "Jos teidän päätöksenne vielä muuttuu..." No ei muutu!

Isää olen ajatellut aika paljon. Enää ei kerrota uudesta lapsenlapsesta. Tai voihan sen kertoa, kyllä isä kuuntelee, mutta eri asia kertoa kasvotusten.

No ihmisten kommenteista on päästy jo yli, mutta kyllä se kieltämättä satutti. Viimeistään muistuu synnytyksessä mieleen, että olisi kaksi pitänyt syntyä.

Pari viikkoa tuosta Jorvin ultrasta käytiin yksityisellä. Parissa viikossa oli tapahtunut Papulla huimaa kasvua. Viikolla heitti alkuperäisestä lasketusta ajasta, mutta niin nuo mitat vaihtelee mittaajasta riippuen.

Pari viikkoa on liikkeet tuntut. Jokainen liike on tavallaan helpotus. Neuvolassa on joka kerta ollut eri terveydenhoitaja, ja näin tulee todennäköisestikin jatkumaan vielä muutaman kerran. Sitten syntymän jälkeen vaihdetaan taas lastenneuvolaan, aikamoista sirkusta jos sanoisin. Jokainen perjantai olen huokaissut kuitenkin, päästiin tähän asti. Ja nyt voi jo sanoa olevansa voiton puolella joka tapauksessa.

Pirpana on vähän ollut välillä surullinen vauvasta, välillä taas hyvin innoissaan. Tietysti ikäeroa kun tulee lähemmäs 6 vuotta, niin on iso pala, kun saanut olla kaiken keskipiste. Mutta luulenpa, että enemmän on kuitenkin innoissaan asiasta. Toki pientä mustasukkaisuutta on jo nyt havaittavissa. Uhmaakin on vielä toisinaan, lähinnä vain minua kohtaan, mutta rakkauttahan sekin vain on.

Pirpana aloittaa huomenna kesän ensimmäisen lomaviikon isänsä kanssa, ensiviikon sunnuntaina kotiutuu. Onneksi pääsee maalle, jossa on muitakin, sillä isänsä - jälleen kerran on jättänyt iltaisin häntä yksin kotiin, mistä ei neiti tykkää yhtään, eikä tarvitsekaan tykätä. Aika kovaa vääntöä piti käydä asiasta, ja käyttää voimakeinojakin (ei nyt sentään väkivaltaa), mutta Joko tai tapaamisia on. Ei ole niin 30 minuutista kiinni, jos koira pitää lähteä vielä käyttämään lenkillä. Sitten ei sitä koiraa (josta yhteishuoltajuus ex-avovaimonsa kanssa) tarvitse ottaa silloin kun on Pirpana kylässä. Lapselle tuskaa herätä unesta ja iskää ei näy missään. Tosiasiassa mistä tiedän, missä on. Kun ei ole sitä luottamusta. Sitten vasta meni asia perille kun piti mainita lastensuojeluilmoitus. En vain käsitä, miksi pitää käyttää aina sitä viimeistä keinoa? Onhan se, jos isästä tehdään kahden vuoden aikana neljä lastensuojeluilmoitusta. Vieläkö sen jälkeen lasta pitäisi antaa, kun ei halua mennä?

Metsäretkellä ja muita aatoksia

Tässä on terveydelliset syyt - tai seikat hidastaneet kirjoittelua ja vähän muutenkin elämää. Kyllä tästä taas noustaan päivä päivältä paremmin. Joskus tästä sitten enemmän.

On tehty Pirpanan kanssa nyt pururadalle retkiä, tai käyty muuten vain kävelemässä. Eilen käveltiin keskustaan, vaikka tekeekin edellisestä reitistä poiketen reilun kilometrin pidemmän lenkin. Talvella tuosta ei pääse kylläkään kulkemaan, kun on latuna. Keväällä joki taas tulvii, mutta kesällä ja syksyllä pääsee hyvin kulkemaan. Reitti on lapselle paljon turvallisempi, kuin edellinen mitä käytettiin. Piti kävellä 95 % autotien vierustaa.

Tuossa pääsee myös aika hyvin Pirpana polkemaan pyörällä, muutamissa kohdissa täytyy auttaa, mutta se ei ole vaarallista.

Pihalle tilattiin muutama viikko sitten keinu, nyt ei tarvitse niin kauas lähteä, kun pääsee keinumaan. Jahka appiukko tulee kylään, niin katsotaan jos sais tehtyä itse hiekkalaatikon, kun muutenkin tulee tekemään remppaa. Haluan tosin kannellisen, jotta ei kissat mene tekemään tarpeitaan sitten. Kanneksi nyt menee vaikka pressu. Eihän ne paljoa kaupassa maksa, mutta ne on vain niin pieniä.

Tänään tehtiin tuttavuutta naapurissa asuvan Anu-koiran kanssa, jota saa käydä pyytämässä lenkille, Pirpanalle oli iso ilo.

Ossi on viihtynyt oikein hyvin. Matolääkkeen ostin ja syötin eilen hänelle, oli kyllä niin vihainen mulle, että päätin palkita croumet-ruoalla.

Eilen pääsin eroon vanhasta vuodesohvastani, kun kaveri haki sen. Nyt on "perähuoneessa" ihan outoa, kun ei ole jätesäkeissä patjoja ja tyynyjä. Olis kiva saada tehtyä ennen kesälomareissua kunnon kodin tehosiivous. Ulkona on nyt ollut vain niin mahtavia ilmoja, että tullut oltua omalla pihalla. Siellä riittää ihmeteltävää.

Pirpanallakin on paljon tavaraa, mistä joutaisi jo luopua. Kirpputorille ei oikein oo innostusta viedä. Tiedä sitten miksi. Kirkkonummella on yksi lastentarvikkeille suunnattu kirppis - tai ainakin ollut. Tietäisi vain mihin. Ja joissakin on niin isoa tunnearvoa, että haluaa säilyttää. Vielä viime kesänä kävi kauppa-auto täällä tuossa lähellä, viime kesänä kuitenkin lopettanut täällä ajamisen. Mahdollisesti käy Porkkalan perällä, mutta sitten on sama asia, kuin lähteä keskustaan. Eipä meille oo vieraita muutenkaan tulossa äkkiseltään, joten ei oo sellaista tarvetta. Tai sitten on jotain mistä tehdä esim. piirakkaa.


Yritän taas päivittää blogia useammin :)

Pohjanvaihto tuli eteen...

Pari kertaa on joku/jotkut kommentoineet anonyymina, ettei tekstiä pystynyt lukemaan edellisellä pohjalla. Minun näytölläni ainakin toimi moitteettomasti. Mutta nyt on vaihdettu ja toivottavasti myös näkyy paremmin.

Anonyymille tiedoksi, että olisi erittäin mukavaa, jos kommentoisit omalla nimelläsi!

"Äiti, voiko isän vaihtaa vielä?"

Blogi on ollut monestakin syystä hiljaiselolla. Sanotaan vaikka ensimmäisenä terveydellisistä syistä, toisekseen ilmat ovat olleet niin hyvät, että ei olla maltettu olla sisällä.

Kuvia on julkaisematta, mm. Koukussa kortteihin sivuston materiaalikuoren kortit... Magnoliahaaste ja P*skarteluhaaste ovat jääneet todella heitteille.

Mutta tuohon otsikkoon. Neiti 5-vee kysyi eräs aamu minulta tuon kysymyksen. Johon sitten kysyin, että mitä oikein tarkoitti. Meillä nämä iskätapaamiset eivät ole olleet taas pitkään aikaan suosiossa lähdön hetkellä. Välillä tuntuu, että pitäisi luvata puoli kauppaa, jotta lähtee hyvällä mielellä. Minä en taas tykkää lahjomisesta tuossa asiassa, koska jos saisin päättää niin nykypäivänä en välttämättä edes laittaisi biologiselle isälle. En voi olla varma lapsen henkisestä ja fyysisestä hyvästä olosta. Varsinkaan torstain jäljiltä. Isänsä oli kuvitellut, että lapsi toimii viestinviejänä, mitä seuraavalla tapaamiskerralla tapahutvat (lähtevät mökille tod.näk.) kyllä hän ilmoittaa minulle asiasta. Sanoi sitten, ettei vielä infonnut, kun ei tiedä menevätkö, ja lapselleen oli antanut sen kuvan, että menevät.

Kävimme sitten keskustelua tuosta isän vaihdosta. Totesi minulle "äiti, Pasi on parempi isä, kuin minun oikea isä". Ajattelin hiljaa: Nyktö se alkaa. Onhan heissä eroa ja paljon. Toinen on valmiiksi äkäinen kun tulee hakemaan lasta luokseen ja Pasi taas voi olla väsynyt ja kiukkuinen työasioista, mutta kun hetken rauhoittuu, niin on taas oma itsensä. Välillä tuntuu, että miten paljon yksi iso laitos kuvittelee yhden ihmisen tekevän. Ajan myötä oppinut tässäkin asiassa Pasia ymmärtämään.

Tuli sitten Pirpanalla puheeksi, että voihan Pasi olla hänen isänsä, ja hänen oikea isä on sitten vain viikonloppuisä.  Näinhän se voi olla, jos hän itse näin ajattelee. Näinhän se menee myös arjessa. Enkä toisaalta ihmettelekään, että Pirpana noin ajattelee. Vaikka välillä tuntuu testaavan Pasia, niin niillä menee keskenään tosi hyvin. Ja Pirpana on myös huomannut, että Pasi on se, joka pitää meistä huolta kaikin keinoin. Tiedä sitten millainen mekkala syntyy, kun oma isänsä kuulee tai tajuaa lapsen ajatusmaailman.

Aika paljon on avoliiton myötä asiat muuttuneet. Ikinä ei Pirpana isänsä avustuksella reagoinut äitienpäivään (no en sitä odottanukaan koskaan...) Nyt sitten olin vähän yllättynyt, kun Pirpana kysyi jo syntymäpäivänäni puhelimessa huhtikuussa, mitä haluan lahjaksi. Olin vähän huuli pyöreänä. Sähköpostissa sain selitykseksi "halusi ostaa sulle lahjan". On pitänyt isänsä sanoa, että äidillä on syntymäpäivä. Ennen äitienpäiväviikon perjantaina alkanutta tapaamista isänsä kanssa olivat ilmeisesti sopineet, että ostaa jotain minulle. No sitten sanoin, että tuo kesän 2010 muumimuki vois olla kiva. No sen sitten sanin. Mutta miksi nyt? Tässä on vierähtänyt jo neljä äitienpäivää ennen tätä. Jos tämä on avoliiton seurausta, niin ohhoh.

Paljon on tapahtunut myös Ossin kanssa. Vaikka kissojen pitäisi olla kytkettynä, niin  on nyt saanut olla vapaana. Naapurin kissa kulkee myös vapaana, ja jos Ossi on kytkettynä, niin jää helposti alakynteen. Toisten tonteilla ei oo edes pahemmin käynyt, pääosin nukkuu parvekkeen tuolilla ulko-oven vieressä. Nyt on kuitenkin innostunut näyttämään pyydystystaitojaan. Neljänä aamuna sain lähemmäs 10 päästäistä ties miten paloiteltuna. Siinä hän sitten ylpeänä niitä esitteli. Pitäisikö kissaa kehua vai torua? Äiti sitten kertoi, että oli narussa ollessaankin saanut niitä kiinni, joten älkää antako isohkon koon hämätä.

Heeeei! mä oon puussa! Ja mummun enkeli myös!

Eilen pistin pihalle Pirpanalle altaan, johon pääsi uimaan. Aikamoista vedenkantoa oli, mutta täytyy tutkia parempi systeemi tuolle, jos vaikka pihaletkulla sais kylmän veden, ja kantaisi vain kuumaa vettä.

On tässä tapahtunut muitakin iloisia asioita, mutta niistä myöhemmin. Nyt pitäis löytää Turusta mieluinen hotelli, jossa ollaan yö kesälomalla, ennen kuin jatketaan matkaa Kristiinankaupunkiin. Sukulaisiakin asuu turussa näköjään - mutta ei kiitos, en yövy heillä.

Valkovuokkoja kasvoi muutamia omalla pihalla.

tasan kaksi vuotta sitten...

Puhuin erään ystäväni kanssa maratonpuhelua illalla, tiedostettiin että puhelimestani saattaisi akku loppua.  Puhelu oli kestänyt kolme tuntia. Oli terapiaa molemmille.

Kun sain puhelimen lataukseen ei mennyt kauaa kun jo piipitti viestiä äidiltä. Käski soittamaan heti kun avaan puheilmen. Isä oli saanut sydänkohtauksen. Itkin ja syytin koko yön itseäni. Miksi ihmeessä annoin sen kantaa kauppakassit, kun käytiin ostamassa voileipäkakkutarpeita äitienpäiväksi. En tiedä oliko hetkellisesti suurin vihatunne itseäni kohtaan. Mietin jos isä ei selviäisikään.

Aamulla lähdettiin ajamaan Meilahteen. Haettiin Pirpana isältään ensin. Taavalta hain Korson markkinoilta elämäni ensimmäiset chalksit. Teholla odotti jokseenkin järkyttvä näky..

Mutta.. Isä selvisi siitä. Jossakin asiassa olen siskon kanssa samaa mieltä - isälle pallolaajennuksen tehnyt lääkäri teki erinomaista työtä.

Pirpana lähti tänään isälleen - niin lähti silloin kaksi vuotta sittenkin. Tuossa jo tein korttia vähän ajatuksella "Isi, ajattelen Sinua!" julkaisen sen myöhemmin illalla.

HUOM! Leimailutaivas muuttaa

4.9.2010 pidettävän Leimailutaivaan

paikka on muuttunut. Lue lisää Leimailutaivaan blogista.

Postia ja uusi perheenjäsen

Haettiin tänään postista tilaamani salkku musteille. Lauantaina jo tuota ihailin Taavalla, mutta on se oma vaan upea. Ei kyllä raaski maalatakaan.

Naapurikin yritti meidät savustaa tänään. Kävin kyllä huomauttamassa, ettei tarviisi noin kamalasti savuttaa, kuva ei anna todellista kuvaa tilanteesta. "En tiennyt että teillä on lapsi!" No joo, muuten vaan kurkki sieltä aidan ali kun istuttiin takapihalla.

Onnistuin kuvaamaan Nokkosperhosen tänään. En ole siinä kyllä aiemmin onnistunut näin hyvin.

Lisäksi meille muutti Ossi-kissa äidiltäni. Periaatteessa kyseessä on minun kissa, joka vain jäi vanhempieni hoitoon kun muutin kotoa 2002. Mutta nyt pääsi sitten "maalle" ja pois toisten kissojen kiusaamiselta. Hyvin on sopeutunut ensimmäisen päivän aikana.

Alakuvassa Ossin ensimmäinen ulkoilu tänään.