Tarinatuokio(ko)?

Hanna kyseli edellisen kirjoitukseni kommentissa joko oon kihloissa/aviossa Prinssini kanssa. No en sentään. Pitkää ja romanttista tarinaa ei - ainakaan vielä ole julkaistavissa Prinssin ja meidän yhteisestä taipaleesta.

Lyhyesti sanottuna ollaan oltu sen verran hitaita - jos ajattelee nykytrendejä että...

Tarvittiin alkuun pari tapaamista, 7 viikon "miettimistauko", ts.Prinssin työpaikka, flunssat sun muut veti pidemmän korren aina, yksi Disneyn Ice Show, retki Naantalin Muumimaailmaan, tuhansia (no ei monia tuhansia, mutta kyllä tonni on täynnä) tekstiviestejä, muutama kymmenen puhelua ja palatsin valtaus, jotta ollaan tässä pisteessä.Niin ja treffattiinhan me monta monituisen kertaan.  Koti on Hyvinkäällä aika autio, ensi viikon perjantaina tulee muuttokuorma ja sitten enää loppusiivous.Katsotaan millainen sekametelisoppa saadaan aikaiseksi. Aika hyvin on tuo elo saman katon alla luonnistunut Prinssiltä tällaisen sottapytyn kanssa...

Ja lopuksi Pirpanan taidonnäyte luistelusta. Huomenna jos ei oo pakkasta tarkoitus olis taas mennä jäälle.

Äidin iso tyttö on jo viisi!

Eilen aloitin jo tekemään Pirpanalle 5-vuotiskakkua. Mietin onnistuukohan ollenkaan. Kyllä ennen on osattu tehdä kestäviä kodinkoneita. Käytössä oli Appiukkoni ja edesmenneen anoppini häälahjaksi saama sähkövatkain vuodelta 1961 :) Ja hyvin pelasi. Hyvin kakku kohosi.

Tänään sitten sain sen koristeltua, jotta olisi huomenna syömiskelpoista. ja lopputulos on;

Syntymäpäivänä herätessään neiti totesi "Tosi luovaa olla 5-vee!" 

Muutosten keskellä

Isä on saateltu haudan lepoon, surutyötä tehty hiljalleen. Joulu oli erilainen. Toisinaan tulee hillitön ikävä. Mun iskä. Silti isä, pappa ja appiukko jäi lähelle.

Työt kaupungin palveluksessa päättyi 31.12.2009. Vuosikymmenen vaihteessa alkoi minun ja Pirpanan elämässä mielenkiintoinen vaihe.Tammikuu vielä ollaan nykyisessä kodissa kirjoilla. 1.2.2010 ollaan jo sitten "maalla".
Pirpana saa oman huoneen ja pihan, jossa leikkiä. Paljon jää nykyiselle paikkakunnalla, mutta paljon odottaa uutta. Roskan määrä on ihan käsittämätön ollut.

Pakkaamisen yhteydessä on tajunnut, mitä kaikkea tuo koti piti sisällään. Jospa edessä olisi vähän seesteesempää. Pirpana ainakin odottaa innolla.

Tänään tein Pirpanalle 5-vuotiskakkupohjan. Maanantaina täyttää huikeat 5-vuotta. Äidin iso tyttö jo! Täytinkin sen. Huomenna olis tarkoitus kuorruttaa. Ullanunelmasta tilasin jälleen kakkukuvan.





Täytyy yrittää päivittää nyt ahkerammin. Tietokoneen rikkoutuminen kotona heikensi paljon kirjoittamista.

Hyvää matkaa, rakas isi!

Kauan odotettiin suruviestiä isän poislähdöstä. On vaikea ajatella että näin on parempi isälle. Olisi voinut vielä hetken kasata onnellisia muistoja.  Elokuussa isällä todettiin haimasyöpä. Urheasti isää hoidettiin kotona viimeviikon maanantai aamuun asti, mutta sitten oli pakko siirtyä terveyskeskussairaalaan. Isä oli vielä maanantaina järjissään, vaikka sanoikin itse muistin tekevän tepposia. Tiistaikin meni vielä aika hyvin, mutta sitten alkoi alamäki. Torstai-perjantai välinen yö oli itselleni vaikein. En tiedä miten selvisin perjantain työpäivästä tai tämänpäiväisestäkään. Sairaslomaa hain ja sain.

5.9.1950-24.10.2009

Itselleni jäi hyvä muisto, isän kanssa on sovittu kaikki. Viimeiset sanat mitä isältä sain "kyllä sinä pärjäät aina".  Vihdoinkin isä on saanut ansaitsemansa levon. Ei tarvitse enää kärsiä kivuista.

Blogi on jäänyt todella heitteille monistakin syistä.

Sairastin kuukauden aikana aikamoisen otsaontelontulehduksen, joka ei oikein vieläkään ota parantuakseen. Tällaiset pätkäpäivitykset pitkästä aikaa.

Tädiksi yhdeksättä kertaa

Vihdoinkin! Odotimme pientä prinssiä syntyväksi maailmaan melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan.


Hurjaa ajatella, että omasta veljestä on tullut ukki. Isänikin sai nyt sitten kokea - ainakin hetken isoukin elämää. Kuudelta vasta päästään vauvaa katsomaan, tavoitteena on ehtiä kuvaamaan papalle kuva vauvasta, koska ei itse pääse sairaalaan.


Papalla verensokerit nousee hurjan ylös. Jälleen on päivä, jolloin sanotaan "tunti kerrallan".

Linnutkin surkeasti visertävät

Aamuisen puistoreissun jälkeen kotikadulla huomasimme liudan pieniä lintuja. Lintuja on ollut siinä ennenkin, ei sinänsä mitään uutta. Mutta tapa jolla visertivät oli surkeaa. Päästiin yllättävän lähelle lintuja. Miten sattuikin kamera olemaan mukana?

Tuli kylmät väreet, kun mustin mitekä enon kuolinhetkellä serkku oli ollut ajamassa hevosia ja linnut olivat aurassa lentäneet hänen ylitseen...

Papan taistelu on todella pahaa katsottavaa. Voimaton olo, mitään muuta ei voida tehdä, kuin olotilaa yrittää helpottaa kipulääkkeillä. Tietysti paremman asennon etsimisellä, syöttämisellä jne. Moni on sanonut, ettei usko missä tilassa olemme, sillä moni on nähnyt hänet muutama viikko sitten hyväkuntoisena, kaukana nykytilasta. Niin. Se oli silloin.
Mutta silti vain askeleet aina mummolaan tuovat. Sanotaan, etteivät lapset ymmärrä kuolemaa, mutta oman lapsen kohdalla huomaan, että Pirpana ymmärtää tilanteen paremmin, kun näkee papan olotilan heikkenevän. Ei ole laisinkaan nähnyt painajaisia tai kokenut tilannetta traumaattisena. Päinvastoin.

Ensimmäinen perheloma takana

Tehtiin viime viikonloppuna perhematka Naantaliin muumimaailmaan. Oli todella hieno reissu. Prinssimme sai pikaopetuksen muumeihin, eikä Pirpanakaan pahemmin tuntunut niitä pelkäävän. Noita oli ainut, jota vähän ujosteli. Täytyy todeta, että Pirinssi kyllä tulee Pirpanan kanssa todella hyvin toimeen. Ja luottamus pelaa minulla hänen arviointikykyynsä pienen kanssa.

Kuvia tuli kaikkiaan 280, mutta ei jaksa tänne ladata nyt enempää. Täytyy katsoa kun tilanne taas Papan kanssa helpottaa jos jaksais ja ehtis muutaman laittamaan..

Mitä miehiin tulee...

Prinssinihän on maailman ihanin mies. Ei pidä tietysti unohtaa omaa isää.

Prinssistäni voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun, mutten nyt ajatellut sitä tehdä.

Oikeudessa kun on väännettty kättä Pirpanan ja isänsä tapaamisista, niin miten olen jo muutaman kerran tainnut kirjoittaa. Tapaamissopimuksessa/määräyksessä on kohta, jossa isän on ilmoitettava 16.8.-31.12.2009 tapaamiset 1.8.2009 mennessä tai tapaamiset raukeavat.

Odottelin eilisen päivän ilmoitusta, mutta sitä ei tullut. Pitäisiköhän olla helpottunut? Ei tarvitse antaa pientä hänelle ja olla pelossa mitä tapahtuu seuraavaksi. Lastenvalvoja oli pari viikkoa sitten sitä mieltä, että jos ei ilmoita, niin palataan asiaan 20.12. kun ilmoittaa 1.1. alkavan neljän kuukauden jakson.

Ehdin jo miettimään oliko tämä jonkinlainen tunnustus lapseen kohdistuneesta väkivallasta? Vai tuliko pupu pöksyyn? Koska mikään ei velvoita antamaa lasta silloin kun on lastensuojelutyön selvitys kesken isästä tehdyn lastensuojeluilmoituksen perusteella. Ja tätä asiaa ei yksikään sosiaaliviranomainen minulle sanonut. Ja eikö vaikuta oma työpaikka siihen vai? Kukaan ei uskalla sanoa miten minun pitää toimia, tai miten voin toimia. Apua tulee sitten ihan muualta. Onneksi maailmassa - ja tässä kaupungissa on sentään joku joka osaa ajatella lapsen etua lain kirjaimen mukaan.

Periaatteessa tämän kunnan lastensuojelun työntekijät olisivat olleet jäävejä tekemään selvitystä, mutta kun ei omasta mielestään olleet; Perusteena määräaikainen työsopimukseni. Mutta samassa talossa sitä silti ollaan. Ja silti kohdataan päivittäin. Minun pitäisi pystyä heidät kohtaamaan niin, ettei olisi mitään hampaankolossa, mutta tällä hetkellä se on hyvin vaikeaa. Puhutaan lainoppineen mielestä jo melkein virkarikoksesta.

Järkyttävintä meidän tilanteessa on se, että minut pakotetaan keskustelemaan kallonkutistajalle (johon ihme ja kumma pystyn luottamaan, harmi kun oli lomalla kun episodi alkoi) jotta jaksan arjessa, mutta itse meidän ongelmapesäke saa jatkaa riehuntaansa.

Toki onhan tässä asiassa kaksi osapuolta, minä olen niistä toinen, mutta minä kuuntelen lasta ja tuon lapsen tarpeet edelle. Jos lapsi kertoo isän kuristaneen häntä patjaa vasten ketä uskon? Vielä kun isä reagoi minulle hyvin aggressiivisesti. Yleensä tämä on ollut merkki siitä, että jäi kiinni.

Mutta onko tämä sitten se tilanteen hyvä asia? Aina on jostain jäänyt käteen jotain hyvää.

Taistelua välillä muustakin kuin lapsesta

Pitkään on käyty taistoa lapsesta mutta nyt käy pappa taistoa syöpää vastaan.

Viikossa meni olotila huonoksi. Terveydenhuollon pompotusta puolelta toiselle.

Pappa on yrittänyt nyt olla kotona sen minkä pystyy, mutta on toisaalta valmis lähtemään sairaalaan.

Toki vuosi sitten toukokouussa aavisteltiin pahinta, on jo aavisteltu jonkin aikaa. Papan sydänkohtauksen jälkeen puhuttiin joulusta ja vuodesta. Joulu tuli ja meni, vuosikin meni. Mutta nyt kuitenkin tuli tilanne kuin puun takaa. Kaikki on shokissa, järkyttyneitä.

Kyseessä on eturauhassyövän leviäminen. Muuta ei voida kuin kipulääkettä syöttää ja tehdä kaikki voitavamme.

Taas hetki kerrallaan...

Ensi lauantaina lähdetään Pasin kanssa Naantaliin muumimaailmaan... Ja maanantaina alkaa päiväkoti pitkästä aikaa...

Piiiiitkä tauko...

...Oon ollut todella laiska huoltamaan konetta, niinkään se ei olis rahakysymys, vaan motivaatio. Tässä nyt on pärjännyt ilmankin. Vaikka onhan se yksi sosiaalisten kanssakäymisten väline tänä päivänä. Mutta....

Kesäkuussa en näköjään kirjoittanut lainkaan. Se meni miten meni. Töitä on vielä vuoden loppuun ja sitten kaikki onkin vielä auki. Suuntia on monia.

Heinäkuu onkin sitten ollut aikamoista. Pirpanalla on vähän vaikeampaa, sanotaan ettei tapaamisista olisi kannattanut käräjöidä, kun eivät ne kuitenkaan toimi.

Mutta on Pirpana kehittynyt huimasti, oppi ajamaan kesäkuussa pyörällä (se vähän takelteli vielä viimekesänä), on oppinut kirjaimet lähestulkoon kaikki, osaa lukea pieniä sanoja. Ikää siis 4,5v! Kasvupyrähdyksenkin on ottanut.

Mutta onhan meillä ollut jotain hyvääkin. Prinssi on yhä meidän elämässä ja ehkä tiiviimmin kuin koskaan. Ainakin on tuossa ravannut meillä tiuhaan. Vaikkakin ovat olleen pikavisiittejä, mutta kuitenkin käynyt. Eikös se ole pääasia? Mutta hengissä ollaan ja hegissä meinataan pysyä.
Kamera pitäisi tulla mummolaan tyhjentämään, joten jospa sitten saisin aikaiseksi myös kuvia lisätä...

Sitä odotellessa; Tunnelmaa...