Tunnustus Anutiinalta

Sain Anutiinalta tällaisen tunnustuksen. Kiitos, Anutiina!

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.

4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Minulta tämän patsaan saavat:

1. Arja
2. Korttikellari
3. Piipe
4. Käsintehtyä
5. Sanna

Menneestä viikosta

Toinen työviikko on takana. Tuo sopimushan ei ole voimassa, kuin vuoden loppun. Saa nähdä tuleeko sille jatkoa ja haluanko kyseisessä pisteessä edes jatkoa. Sisäistä siirtoa voisin ajatella.

***************************************
Teenpähän tähän nyt gallupin.
Ajattele kotipaikkakuntasi sairaalaa, terveyskeskusta tai hammaslääkäriä, tai mitä tahansa oman kuntasi julkista terveydenhoitoa.

Kuvitelman mukaan olisit joutunut asioimaan vaikkapa hammaslääkärissä, päivystyksessä, omalla lääkärillä ja vaikkapa käynyt synnärilläkin sitten. Eli olisit joutunut käyttämään kuntasi (tai sairaanhoidon kuntayhtymän) terveyspalveluita.

Vuoden päästä sinulla olisi pätevyys hakea jotakin avoinna olevaa, vaikkapa lähihoitajana, lääkärinä, hammaslääkärinä, kätilönä, osastonhoitajana, sihteerinä, kirurgina ja mitä ikinä niitä virkoja noissa taloissa onkaan

Mitäpä luulet, voidaanko sinut hylätä työnhakijana sen perusteella, että olet joutunt käyttämään kuntasi terveyspalveluita? Ja voitko jatkossa käyttää niitä, kun olet kunnalla/yhtymässä töissä?

************************

Muuten on ollut tosi mielenkiintoinen viikko takana. Töissä käskettiin eilen löysentää tahtia. Siis että mitä? Jos mä teen töitä liian hitaasti, tai joudun selvittämään jotakin asiaa pidemmän kautta, (ihan sen takia, että opin samalla kuitenkin jotain uutta, enkä ryntää kysymään mitenkä tää menee nyt) niin kyllä siitäkin tulee sanomista. Jos taas teen työt liian ripeästi niin siitäkin tulee sanomista! Olen sisäistänyt ohjelmistot hyvin, ja työn laatu on hyvää, mmutta mä vaan teen työt liian nopeasti. Vai miten se nyt menee? Teenkö minä töitä, enkä keskity työaikana pahemmin mihinkään muuhun? Eilen meinasi työt loppua paria tuntia ennen työajan päättymistä. Reilut 30 minuuttia pyörittelin peukaloita, silloin tuli tunne, että jatkossa minäkin juon ainakin neljä aamukahvikuppia, lampsin hitaammin pisteestä a pisteeseen b ja suurin osa työajastani menee kolmen pisteen välillä ravaamiseen, koska vasta marraskuun puolivälissä saan oman työpisteen ja siinä on kaikki mapit yms. olennainen vieressä.

Noh. Asian positiivisin on tietysti se, että töitä on. Onneksi olen jo oppinut tuon, että niin tai näin, aina väärin väärinpäin.

Myytävänä

Puntaroin laitanko nämä myyntiin huuto.nettiin vai tähän. Päädyin kuitenkin laittamaan tähän.

Myynnissä on siis nyt 45 n. 15x15cm taustapaperia. Joko kortin taustapaperiksi, skräppäilyyn, decoihin, atc-kortteihin yms. yms.

hinta postikuluineen 5 euroa. Joitakin papereita on 1-3kpl. Paperit myyn vain settinä.

Mikäli haluat nämä, kommentoi tähän postaukseen ja lähetä meilillä osoitetietosi (maarit.heinonen at hotmail.com) Kun olet maksanut paperit (odotan maksua max viikon), laitan paperit tulemaan.

Kuvia papereista, jotka ovat kaikki siistejä, ei ryppyisiä

Lisäksi myyn seuraavat leimasimet:
(kuvat ovat surkeita, vanhasta blogistani linkitin ne tänne). En nyt ehdi vielä kuvaamaan itse leimasimia, vaan nämä millaiset ovat.

Leimasimien hintaan lisätänän postikulut. Magnolioita useampi kulkee samassa helposti-kuoressa. Penny Blackejakin pari.

Ensiksi Magnoliat. Kaikissa on pehmuste, mutta ei välttämättä pehmusteen paperia.

Kuvan vasemmanpuoleisin leimasin 5e. myyty!
Kuvan muut leimasimet eivät ole myynnissä!

Tästä kuvasta
nro4, 5€
nro 8 5€ myyty!
nro 7 5€
Kuvan muut leimasimet eivät ole myynnissä!

Tästä kuvasta
nro 20 (kiehkura) 7e
Muut kuvan leimasimet eivät ole myynnissä!


Penny Blackit
Puukantisia!


nro 1 6€ myyty!
nro 3 6€
nro 5 8€ myyty!
tämä lehmäleimasin ei pääse oikeuksiinsa tuolla paperilla.
Muut kuvan leimasimet eivät ole myynnissä!




nro 25 6€
Muut kuvan leimasimet eivät ole myynnissä!

Sarah Kay- leimasin


yllä oleva Sarah Kay -leimasin 5€ myyty

Kuororetkellä

Et voi päättää elämän pituudesta,
mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.
Et voi päättää ihosi rypyistä,
mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin.
Et voi päättää toisten mahdollisuuksista,
mutta omiisi voit tarttua.
Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu,
mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat.
Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä,
mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.

Olimme Sääksin leirikeskuksesassa viikko sitten Pirpanan kuoron kanssa retkellä. Päivä oli mahtava. Vaikka ensin tuntui jaksammeko lähteä vai emme. Seurakunta tarjosi bussikyydin, sekä kuorolaisten ateriat. Muut perheenjäsenet maksoivat todella minimaallisen summan kahdesta ruoasta. Sillä summalla en osta edes töihin eväitä, joten oli tosi mahtava fiilis. Maisemat olivat mahtavat, sekä tekemistä riitti. Saunomassakin sai käydä. Uimaan emme uskaltaneet.

Pieni tyttö ja suuri järvi
Barbi-nukkekin piti viedä järvelle.

Töitä ja kiirettä

Työt aloitin siis kunnalla maanantaina. Mikäs siinä kun kaikki lähti hyvin käyntiin ja työt eivät ainakaan tekemällä lopu.

Kotona en ole sitten pahemmin konetta edes aukaissut, Pirpanalle ollu vaikeaa tottua taas aikaisiin aamuheräämisiin. On jo parina aamuna sanonut "Eikö äitien työ ole hoitaa lapsia!" Yritin siinä sitten selvittää, että kun äiti menee töihin niin on paljon helpompaa elämä. Noh ehkä se taas tottuu ajatukseen.

Käräjille mennään marraskuun viides päivä selvittämään lapsen huoltoa ja tapaamista. Elatus ei mennyt oikeuteen, kun meidän sopimus on uusittu vuonna 2006 ja vuoden 2007 verotus ei ole valmistunut, jolloinka ei voida nähdä kuinka olennaisesti isän tulot ovat muuttuneet. Noh ne ovat muuttuneet kyllä ja muutenkin hänen elämäntilanteensa muuttunut positiivisempaan. Noh tapellaan nyt sitten jokaisesta lisäkustannuksesta mitkä muksulle tulee, kun ei halua itse tehdä muutosta. Mutta toivon mukaan ei sitten valita kun pyydän muihin kuluihin. Tyhmää vaan sen kannalta, kun en jaksaisi millään olla missään tekemisissä sen kanssa tuon oikeuden päätöksen jälkeen.

Tuossa kun tein tuot aomaa selvitystäni, niin lastenvalvojan kanssa puhuttiin, ettei isä ole edes yrittänyt ottaa lapseen mitään yhteyttä 17.7.2008 jälkeen. Tuli sellainen tunne, että minua on ollut vain hyvä lapsen varjolla pitää kahlittuna. Jos oikeasti lasta olisi halunnut nähdä niin olisi sen edes kysynyt ja säilyttänyt sitten vastaukseni. Eli tietääkö nyt kuitenkin menettäneensä toiveet päästä vaikuttamaan mm. meidän asumiseen ja muihin asioihin? Tyhmää on minun mielestäni nyt väittää sitten, että minä en anna nähdä, kun mitään ei ensin itse edes kysy, tai ei yritä edes tavata mitenkään. Nyt olen sitten monelta kuullut ihan viranomaistahojakin myöden, että minun täytyy tämä muistaa oikeudessa ja kysyä näinkö paljon hän rakastaa lastaan?

Vaikeita asioita pohdittavana.

Töissä sentään tuli kehuja heti. Kotona sitten taas... Niin.. Pikkuhiljaa..

Lääkärissä kävin perjantaina ja ei sen kummosempaa kun käydä vähän juttelemassa tuosta tapahtuneesta ja ns. itsensä syylistämisestä.

mutta näin arkea eteenpäin.

Loma loppui seinään

Olin jo irtisanomassa Pirpanaa päivähoidosta, tai mietin sitä syvällisemmin kun ikinä tähän asti. Mutta en sitten vielä sanonut, vaan annoin mennä sopimuksemme mukaan. Toissapäivänä sitten sain puhelun työpaikalta, joka hylättiin lastensuojeluilmoituksen myötä. Ja kas. Nyt pitääkin sitten mennä töihin jo viikon päästä maanantaina.

Ristiriitaiset ajatukset kyllä. Miten olen nyt työkuntoinen, kun en ollu kolme viikkoa sitten? Eihän oikeuden päätös muuta minun olotilaani pahemmin, kuin sen verran, että oikeus voitti ja toinen näki, ettei mtiä tahansa voi tehdä. Tapahtumat ovat silti tapahtuneet. Mutta totta kai aika parantaa haavat pikku hiljaa.

Tietysti on suuri motivaatio lähteä töihin. Pirpanan päivähoitokin muuttui kokopäiväiseksi yllättävän helposti. Kaikki meni siis sen osalta suht kivuttomasti. Nyt vaan penkomaan vaatekaapit, mitkä vaatteet ovat sellaisia, mitä voi käyttää töissä. Kengät täytyy ainakin ostaa. Mun viime kevään alennnusmyynnistä ostetut Sievin kengät on kantapäistä puhki. Sisäkengät onneksi on.

Pohdintaa siis piisaa.

Asianajajan luo tänään klo 13.30. Neuvottelemaan vähän exän vaatimuksista huollosta ja tapaamisista. Toisaalta nyt on tuo lievä pahoinpitely-syyte tuossa mikä vähän hankaloittaa kyllä asioita. Enkä anna kyllä noin "pientä" kun valvotusti. Olisi miettinyt tekoaan ennen, kun alkaa tuollaisia vaatimuksia esittämään. miten me voidaan olla minkään sortin yhteishuollossa edes osittaisessa, kun minä en ainakaan häntä aio tavata ja tulla uudelleen pieksetyksi ja mahdollisesti pahemmin.

Lähestymiskieltoa ajattelin jo. Kun on yhä nuo viestit tallessa ja nyt tuo tuomio. Mut asianajajan mielestä hankaloitan tässä vaiheessa liikaa asioita, jos lähden sitä hakemaan. Onhan se totta. katsotaan ensin nämä käräjät mitkä nyt tulee, ja sitten uudestaan.

Onneksi on suht hyvä asianajaja. ei mitään ongelmia sen kanssa, aikaa saa äkkiä ja osaa hommansa.

Jotenka siis.. Kohti parempaa arkea -vihdoinkin ja kaikin puolin.

Pirpanalla on ensimmäinen kuoron esiintyminen sunnnuntaina. Osaa kyllä onneksi jo tuon laulun.

Tunnustusta

Blogini sai tunnustuksen Marelolta. Kiitos! Piristi kovasti mieltä.
Tämä tunnustus oli tullut jo ajat sitten. Mutta laiskuuttani nyt vasta tämän jaksoin tähän laittaa. Päätin yhtyä Karvisen lokoisaan asentoon ja olla jakamatta tätä nyt eteenpäin. Blogien seuraamiset ovat jääneet vähille.

Askartelukirppiskin on tosiaan tänään. Mutta. Into oli ensin todella suuri lähteä. Nyt ei vaan viomavarat riittäneet. Harmi sinänsä. Mutta eiköhän siellä olla pärjätty ilman minuakin?

Paluumuuttoa kotiin

Kone toimii tällä hetkellä isän tietokoneen laturilla. Isän tietokone on päättänyt sanoa itsensä melkein irti palveluksestaan.

Aloitimme loppuviikosta paluumuuttoa kotiin. Pirpana on ollut kotona jo kaksi yötä. Vaihtelevalla menestyksellä, silti suurella urheudella. Suhteellisen kivuttomasti meni ensimmäinen yö. Toinen olikin jo vaikeampi. Kunnes alkoi pyytämään mummolaan viikonlopuksi. Oli siis kova pala. Yhä puhuu tapahtuneista. Minä puolestani yritän olla urheampi, mitä tarviisi. Miksi ajattelen, että tästä vain mennään eteenpäin. Miksi en voi vain hyväksyä sitä tosi asiaa, että vielä 20 vuoden kuluttua exäni teot kulkevat mukanani, vaikka onneksi himmenneinä. Pirpana on monena iltana puhaltanut takaraivoon ja miettinyt miksi isi teki niin. "Mieti, mieti, mieti". Niin sanoo Nalle Puh. Mutta pienillä asioilla saa arjen taas parempaan päin. Itse sain tämän asian kokea yllättäväällä tavalla.

Perjantai-iltana sain kotiin vieraan, jota olin odottanut jo viime viikosta, jos aikataulut sattuvat osumaan jokseenkin yhteen. Sen hetken halusin pitää ajatukset aivan muualla. Yritys hyvä kymmenen. Onneksi vain muutamassa lauseessa sivuttiin asioita, joista en halunnut keskustella. Kuitenkin minut "ohjattiin" olotilaa oletettavasti helpottavaan tekoon. Astuin suunnilleen siihen kohden, silmät sohvalle katsoen, missä seison exän hyökätessä kohden. Piti sulkea silmänsä. Halata, rutistaa niin, että kylkiluut tuntuvat. Ja antaa sen pahan olon virrata pois. Siinä meni varmaankin vartti.

Siinä vaiheessa tuli mieleen jo kappaleen sanat, joita on tullu kuultua jo ehkä liiaksikin.

Etkö unta saa?
Aaveetko taas
sun vuoteellesi
omin luvin istahtaa,
sua valvottaa.
Jo kohta aamu sarastaa.

Etkö unta saa?
Yksinäisyys.
Kun soittaa sydämessä
pirun viuluaan.
Ja kun luurangot kaapissa
äityy kolistelemaan.
Mä tahdoin karkottaa ne pois
olemattomiin,
ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä jo on helpompaa.
Ja yö kun aamuun liukenee.
Ja vierelläs sun.
Ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Etkö unta saa?
Kun eilinen
taas päälle käy ja kaikki epäonni sen
eessä kohoaa.
Ja lailla vuoren tuijottaa.
Mä tahdoin karkottaa ne pois.
Olemattomiin.
Ettei ne enää milloinkaan
nousis kummittelemaan.

Mut siihen yksin pysty en.
Vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa,
niin huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa.

Ja yö kun aamuun liukenee.
Vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Ja yö kun aamuun liukenee
vierelläs sun
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.
Vierelläsi sun
mä siihen rauhoitun.
Vierelläsi sun
on turvapaikka mun.
~By: Yö ~

Olotilaa helpotti todella suunnattomasti. Nyt kun katson tuota paikkaa, muistan tuon halauksen. Enää ei tule filminauhana mieleen mikään muu. Kerrankin positiiviset asiat polkevat allensa kaiken muun.


Tuossa pystyy seisomaan, katsomaan ulos ikkunasta. Ainakin nyt vielä tuntuu siltä. Minun on pakko uskoa tuon "voimaan". Onhan olemassa onnettomuuksia, joidenka jälkeen suositellaan mahdollisimman pian uudestaan palaamaan paikkaan/tapaan, jossa onnettomuus sattui. On se autolla ajoon, hevosen selkään.


Sossussa kävin lastensuojeutyöntekijöiden luona perjantaina. Ja voi elämän henkselit! En sano enää yhtään paremmin! Yht äkkiä Pirpanan olisikin pitänyt olla paikalla kun menen sinne keskustelemaan. Ja kun puhuttiin asiasta aiemmin jo, ettei sen tarvitse olla paikalla, koska tällöin voimme puhua asioista asioiden oikeilla nimillä. Samaten on tullut esille myös, että lapsen kannettavaksi ei tarvitse antaa liikaa tätä murhetta. Niimpä. Siitä voi osoittaa alunperin toista. Eiköhän tuossa tapahtumassa ole tarpeeksi kannettavaa. Samaten sitten puhui tantta, mitenkä minun tulee Pirpanan kanssa toimia, ettei ole kuuntelemassa kun minä valmistaudun kärjäille elatuksesta ja huollosta ja tapaamisista puhumalla asianajajan kanssa, ammatti-ihmisten kanssa, ystävieni kanssa, sukulaisten kanssa. Tai kenenkään muunkaan kanssa. Mutta sitten se, että Pirpana on 3krt/vko 5h/pv päivähoidossa ei ollu taas se paras mahdollinen asia. Mutta siis salli minun kysyä miten ihmeessä sitten puhun kenenkään kanssa niitä pakollisia, jos lapsi on paikalla?

Se mitä taas puhuttiin päiväkodin johtajan kanssa, niin päiväkoti ajaa meidän tapauksessa saman asian kun leikkitoiminta. Vaikka onkin 2h pidempi päivä, joka menee nukkuessa päiväunia. Mutta johtajankin mielestä nyt on hyvä olla pienellä jokin pysyvä ja sama asia. Eli heinäkuun lopussa kun vaihdoimme kriisiasuntoon, päiväkoti jatkui, nyt sitten takasin kotiin ja jossain vaiheessa täältäkin tulee muutto varmasti, isoja tunnetiloja käy toinen läpi. Näin ollen on hyvä, että on yksi arjen asia pysymässä samana. Jos vielä vaihtaisi leikkitoimintaan (jonneka on jonoa), tuolisi taas uudet hoitajat, uudet kaverit, kaikki menisi uusiksi. Ja päiväkodin henkilökunnan mukaan Pirpana taas tarvitsee ikäisiään kavereita.

Onneksi tuo sosiaalityöntekijä totesi, ettei näe lastensuojelullista tarvetta jatkaa meidän elämän seuraamista. Ainoa mitä loppulausuntoon tulee; Minun on hakeuduttava itse hoitoon, näin teen palveluksen lapselleni. Siis me menemme kyllä molemmat. Valitettavasti näitä asioita ei hoideta lääkkeiden avulla.

Näin siis arki on saatu kivuttomasti kotona jatkumaan. Kämpälle on huomenna vielä mentävä siivoamaan. Askartelukirppiskin on Vantaalla.

"Jälleennäkemisen toivossa, Maarit!" Ja sinne hävisi hän. Valot vaan jäi jälkeensä.

Oot mun pieni taivas.
Onni, jota hain.
Oot mun pieni taivas.
Pala sielustain.
Sun luokses vaikka maailman halki kulkisin.
Mut silmät vain sen houkutuksilta sulkisin.

Sain kaveriltani tänään linkin, joka johti iltalehden sivuille. Sieltä paljastui traaginen uutinen. Kauhajoen kouluammuskelusta.

Puolen päivän jälkeen oli jo uutisissa "useita kuolleita" poliisin mukaan.

Tilannetta seurataan...

21.9.1988

"Saa silloin siivet soutaa,
suvi ilmahan siintävään. Kun enkelsaatto noutaa, Pyhät yhtyvät kuorohon."

Pikkuveljen kuolemasta tuli tänään kuluneeksi tasan 20 vuotta.
Olin neljän vanha, kun odotimme pikkusisarusta kotiin.
Äiti palasikin tyhjin käsin.
Myöhemmin saattelimme veljen lähimpien läsnäollessa haudan lepoon.

Muistan yhä kuinka tuo hauta tuntui pohjattoman syvältä.
Olen miettinyt mitäköhän sitä pienen päässä liikkuu.
Laskea toinen sinne kylmään pimeään.

Äiti on myöhemmin kertonut mitenkä kipeää hänelle on tehnyt,
kun otin sitten kaikki vauvan pienet vaatteet omiin leikkeihini.
Voin vain kuvitella tunteen.




Tähän kuvaan liittyy yllättävän paljon tunnetta...