Erävoitto oikeudessa

Tänään kohdattiin tasan kahden kuukauden kuluttua oikeudessa exäni ja lapseni isän kanssa. Yrittihän hän sysätä minun niskaan vaikka mitä ja tehdä minusta syyllistä (pieni korjaus tuohon sanaan). Mutta mikä helpotus. Oikeus tuomitsi hänet päiväsakkoihin ja lisäksi minulle pienen korvaukseen. Ainoastaan kriisiasunnon vuokrat jäävät minun/kunnan kontolle. Sinänsä ihan sama minulle. Sillä pääasia, että lapseni on kokenut olonsa suht turvalliseksi. Se, että tuomio tuli, oli minulle helpotus. Korvauksilla tai sakon määrällä ei ollut niinkään väliä. Vaan sillä, että toinen ymmärtää, ettei näin voi tehdä.

Se, että olisin itse repinyt itseäni päästä ja aiheuttanut mustelmat itse pakkasi suoranaisesti huvittaman. Onneksi oma asianajajani oli järkevä. Vaikka ensimmäinen reaktio oli että huh huh, mitä tästä tulee.

Ennenkaikkea pysyin itse koko ajan siinä, mitä kerroin jo esitutkinnassa, itku ei tullu yhtään, ääni ei särkynyt, eikä myöskään kertaakaan kyyneleitä tullut. Pystyin sanomaan tarkat kellonajat mitä on tapahtunut milloinkin. Tunteetonta? Ehkä. Mutta pystyinpähän pysymään omana itsenäni. Eikä tarvinnut eilen edes ottaa nukahtamiseen mitään, vaikka sitä alkuun pelkäsinkin tuleeko uni.

Pääasia, että on nyt takanapäin. Tietysti isän ja tytön tapaamiset hankaloituvat. Lapsen kannalta kurja kun on isälle monta kysymystä. Ja toinen ei suostu valvottuun tapaamiseen. Tietystihän isä voi tästä valittaa. Mutta toivon hänen olevansa niin fiksu, että ei tee sitä, sillä nyt pääsi kuitenkin suht vähällä. Itse päätin tyytyä tuomioon.

Jännitin koko aamun. Aamupäivällä yritin syödä ulkona kanasalaattia. Turhaan. Kaupoilla hääräsin sitten iltapäivällä. En halunnut mennä kotiin tai kämpälle. Halusin vain olla. Mutta näin tässä... arki jatkuu. Eri tavalla kuitenkin.

Oma tietokoneen laturi on rikki. Saa nähdä meneekö takuuseen vai ei. Isän tietokone taasen ei suostu käynnistymään ollenkaan. Missäs olis insinööri???

Edit: Soutamisesta ja huopaamisesta tuli loppu nyt sitten Pirpanan ja isän tapaamisissa. Isänsä oli 15.9 laittanut asianajajansa välityksellä käräjille haasteen minulle tapaamisista. Voi kukkakeppi! Kukakohan lienee laatinut nuo vaatimukset? Ehei ihan nyt noin vain voi mennä. Parasta melkein oli, kun isän kertomuksessa luki "Äiti on haastanut minut oikeuteen laittomasta uhkauksesta ja lievästä pahoinpitelystä. Uhkailua ei käsitellä, mutta lievä pahoinpitely käsitellään x:n käräjäoikeudessa. Äiti on lähettänyt minulle sähköpostin, jossa kertoo, että kyseessä oli hänen osalta pieni tukistus vain." Salli minun nauraa! Miksi ei tätä sähköpostia tuonut sitten oikeuteen kun kohdattiin? Siksi, ettei sellaista postia olekaan olemassa? Olen kuulemma estänyt lapsen ja sukulaisten yhteydenpidon kokonaan. Jaahasta. Olen aina sanonut, että meillä voi käydä myös ilman isän läsnäoloa. Mutta kas kun jää varmaan kolmeen kertaan koko Pirpanan elin aikana, kun sieltä olisi joku poikennut ns. yksinään. Parin kk:n aikana olen famulle ehdottanut, että voi tulla pojantytärtään tapaamaan, niin että lähdetään syömään, ostoksille, puistoon, joko täällä tai Helsingissä. Olin siis valmis menemään yli puolitiehen häntä vastaan, jos ei olisi auto ollut käytettävissä. Miksi? Miksi ihmeessä teen niiden eteen yhtään mitään? Tuossa oli ideana lähinnä se, etten todellakaan ole halunnut olla koskaan tytön ja sukulaisten tapaamisten välissä. Kyllä sieltä lähetellään vaatteita ja nettipostikortteja. Noh. Minä annoin kaksi kertaa mahdollisuudet. Kolmatta kertaa ei enää tule minun osaltani. Jos kerta koko lasta ei ole enää heidän suvussaan, mikäli minä en peru vaatimuksiani valvottuihin tapaamisiin kunnes lapsi on isompi ja asiat selkeentyneet huomattavasti isänkin elämässä.

Minä puolestani olen riitauttanut elatusmaksut oikeudessa. Isähän on osallistunut lapsensa suurempiin hankintoihin puolella. Joskus jopa asioista, mitkä ei hänelle olisi kuuluneetkaan. Mutta nyt en edes lähde sellaisia kyselemään kun on yleensä ollut aina tappelun takana. Lisäksi hänen elämäntilanteensa on muuttunut niin, että pystyy maksamaan kyllä sen mikä hänelle normisti kuuluisi.

Pohdin tosin vaadinko sovittelumenetelmää niin tapaamisissa kun elatuksessa ja huollossa. Erään ihmisen mukaan minulla on siihen mahdollisuus. Näin ollen siinä oltaisi molemmat "seurannan" alla lapsen asioissa. Tuon voi vaatia on oikeuden päätös mikä tahansa. Täytyy tutkia asianajajan kanssa enemmän asiaa.

Mutta. On tietyt ihmiset, jotka joutuvat todella koville tämän prässin keskellä. On kuitenkin lohduttavaa nähdä, mitenkä tietyt ihmissuhteet kestävät näköjään mitä vain. "Olen tässä nyt vain sinua varten." Silloin ei kyllä puhuta noista tapauksista yhtikäs mitään.

Eräs toinen henkilö, jonka kanssa joudun pitämään yhteyttä tiiviisti taas liittyen bisneksiin, kysyi, viimeksi kun tavattiin paljonko on oikein ikää minulla. vastasin sen mitä sitä nyt onkaan. 24 ja risat. Siinä sitten kysyi ääneen, olenko tosissani. Luuli ikääni lähemmäs 30. Kiitos vain kohteliaisuudesta. Kurjaa tuottaa pettymys. Paljon on koettu elämän aikana. Senkin puolesta ikää voisi olla tuplasti enemmän.