Aika on kiitävää...

Mietin ystävänpäiväviikolla että jokin on pielessä. Olin lokakuusta asti kuullut eräältä ystävältäni hänen isänsä taistelua elämästä ja kuolemasta. Suu auki sitä kuuntelin, olihan oma isäni käynyt myös toukokuussa taistelua. Ei tosin noin rajuna. Monesta syystä ja niiden seurauksesta jäi ystävänpäiväviestejä lähetteämättä monelle. Tämä ystävä oli yksi niistä.

Eilen havahduin sitten että eipä ole mitään kuulunut. No ei tietenkään kun numero, joka hlä oli ei ollut voimassa. Sim-kortti ei suostu toimaan joten uuden tilaus. Pistin kuitenkin hälle viestiä "ookkonä hengissä". Tuo Ookkonä on tarttunut töistä. Soitti sitten hetkenajan päästä. Minä tomppeli menin kysymään isästään miten voi. Isänsä oli nukkunut kuukausi sitten pois. Aika on kiitävää.

Kuuntelin häntä vajaan tunnin. Oikeastaan en pystynyt olemaan kuivin silmin. Kaikki oli tällä isällä valmista kotiuttamiseen 19 viikon sairaalassaolon jälkeen. Toisin kuitenkin kävi. Kuitenkin ystäväni oli iloinen siitä, että isänsä oli julistettu aivokuolleeksi jo infarktin jälkeen. Mutta papparainen näyttikin lääkäreille ettei tässä aivokuolleita sentään olla. Lähtöä osattiin odottaa, vaikka lääkärit välillä antoivatkin toivoa ja tilanne näytti hyvältä.

Mutta minä lähden tästä oman isän kyydillä töihin. Joka on ihan hyvässä kunnossa, osa voi muistaa meidän toukokuun taistelun. Eilen sain lasinsirun kotona (aiemmin puodtin ohuesta lasista valmistetun ison juomalasin lattialle) jalkaan. Lähelle varpaita. Meni syvälle, kun en meinannut saada sitä kotikeinoin pois. Mutta en aikonut maksaa sen poistosta 25,60 euroa+mummin herätystä. Kipu oli kuitenkin valtava. Pirpana katseli siinä vieressä ja toi vessapaperia kun verta vain valui, keräsi leluja ja teki mitä pysty "äiti minä kyllä autan sinua hoida sinä jalkaa". Tunti meni siinäkin. Yhden jälkeen kipu hellitti. Mutta kyllä vertakin tuli hurjasti. Prinssi päässee tänään puhaltamaan... Täytyy seurata tilannetta täytyykö käydä työterveyshuollossa näyttämässä jos kipu ei hellitä.